Aurinkorannikko

Tule mukaan toimintaan!

Naisten Pankin Aurinkorannikon aluesolu on ensimmäinen Naisten Pankin paikallisryhmä Suomen rajojen ulkopuolella. Toiminta keskittyy pääosin Fuengirolan alueelle Espanjaan. Aurinkorannikon naisetkin halusivat mukaan auttamaan, ja vuoden 2015 syyskuussa tempaistiin
Fuengirolassa ensimmäinen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Naiset halusivat jatkoa toimintaan, ja 7. marraskuuta 2015 perustettiin Aurinkorannikon Naisten Pankin aluesolu. Mukana oli 35 innokasta toimijaa. Kaisa Saarentola oli tässä liikkeellepaneva voima ja aloittikin ensimmäisenä puheenjohtajana Aurinkorannikolla.

Aurinkorannikolla jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti. Myös toiminta on löytänyt muotonsa. Vuoden päätapahtumia ovat Kävele naiselle ammatti, joulumarkkinat sekä Naistenpäivän tapahtuma. Sen lisäksi on järjestetty iso joukko pienempiä tapahtumia, myyjäisiä, hauskoja tempauksia ja illanviettoja, jotka ovat yhdistäneet seudun naisia ja kartuttanut keräyskassaa.

Toiminta on hyvin vapaamuotoista ja jokainen jäsen voi olla mukana oman aikataulunsa mukaisesti eikä huonoa omaatuntoa tarvitse tuntea, jos ei pääse kaikkiin tapaamisiin. Kaikki, jotka olette kiinnostuneita parantamaan kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja tukemaa heidän yrittäjyyttään, tervetuloa mukaan. Aurinkorannikon tapahtumista saat tietoa Facebook-sivuiltamme Naisten Pankki Aurinkorannikko. Liittymällä sähköpostiosoitteistoomme saat meiltä postia noin kerran kuukaudessa.

Bienvenidos!

Aurinkorannikon tapahtumat

 

puheenjohtaja, Marja-Leena Saira, marjasaira@luukku.com, +358 50 534 3222
markkinointi ja viestintä, Tiina Shamrin, tiina.shamrin@gmail.com, +358 40 707 9867

naistenpankkiaurinkorannikko@gmail.com

 

Henkilörekisterien käsittely

Paikallistoimintaa käsittelevänä rekisterinpitäjänä toimii Naisten Pankin paikallisryhmä vapaaehtoisten listan osalta. Uutiskirjeen postituslistan osalta rekisterinpitäjän toimii Naisten Pankin vapaaehtoinen/paikallisryhmä, joka lähettää uutiskirjeen. Rekisterien pito perustuu suostumukseen. Rekisteröidyillä on oikeus halutessaan peruttaa suostumus ilmoittamalla sähköpostitse joko Naisten Pankin paikallisyhdistykselle tai suoraan uutiskirjeen lähettäneelle Naisten Pankin vapaaehtoiselle. Rekisteröidyillä on oikeus myös saada virheelliset tiedot korjattua ilmoittamalla vastaavalla tavalla sähköpostitse.

Rekisteriin voidaan kerätä seuraavat tiedot vapaaehtoisten listan osalta: nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti. Uutiskirjeen postituslistan osalta kerätään seuraavat tiedot: sähköpostiosoite. Tietoja ei käytetä muihin tarkoituksiin kuin uutiskirjeen lähettämiseen ja vapaaehtoisten listan ylläpitoon. Tietoja ei luovuteta kolmansille tahoille. Tiedot poistetaan, mikäli rekisteröity ilmoittaa haluavansa poistua listalta. Halutessaan tietoja henkilötietojensa käsittelystä, rekisteröity voi olla yhteydessä rekisterinpitäjään.