Imatra

Kuvakollaasi viidestä kuvasta., joissa naiset esittelevät erimuotoisia vapaaehtoistehtäviä sukkamyyjäisistä ruoanjakeluun.
Tule Sinäkin mukaan Imatran Naisten Pankin toimintaan!

Järjestämme tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa keräämme varoja hauraassa asemassa olevien naisten auttamiseen. Heitä koulutetaan ammattiin ja yrittäjyyteeen, jotta voivat hankkia toimeentulon, ja päättää itse omasta elämästään. Naisten tasa -arvoisemman aseman myötä lapset, perheet ja yhteisöt voivat paremmin.

Valmistamme intialaisia aterioita loka- ja huhtikuussa Seurakunnan Olavinkulman keittiössä. Käden taitajat askartelevat ja neulojat kutovat erilaisia myyntiartikkeleita.

Retkeilemme luonnossa, keräten luonnoan antimia. Osallistumme KNA kävelyyn ja mahdollisuuksien mukaan markkina- ja myyjäistapahtumiin.

Kokoonnumme parittomilla viikoilla maanantaisin Olavinkulmaassa klo 12.00, tapaamiset ovat kaikille halukkaille avoimia. Kahvittelun jälkeen kerrataan mennyttä ja ideoidaan luovasti tulevaa tekemistä. Ulkoilutapaamisia jatketaan koronan jälkeen.

Kerromme mielellämme Naisten Pankista ja omasta toiminnastamme. Olemme Facebookissa, ja saat lisää tietoa liittymällä sähköpostilistalle.

Tule Sinäkin mukaan iloiseen karjalaisnaisten seuraan ja tekemisen meininkiin. Voit antaa aikaasi ja osaamistasi silloin kun Sinulle parhaiten sopii.

Imatran tapahtumat >>

Voit seurata meitä Facebookissa, Naisten Pankki Imatra.

Paikallisryhmä on perustettu 2016.

 

Yhteystiedot

Maija Pakarinen
maija.pakarinen(at)evl.fi
+358 40 522 0706

Marja-Leena Elomäki
marja.elomaki(at)gmail.com

 

Henkilörekisterien käsittely

Paikallistoimintaa käsittelevänä rekisterinpitäjänä toimii Naisten Pankin paikallisryhmä vapaaehtoisten listan osalta. Uutiskirjeen postituslistan osalta rekisterinpitäjän toimii Naisten Pankin vapaaehtoinen/paikallisryhmä, joka lähettää uutiskirjeen. Rekisterien pito perustuu suostumukseen. Rekisteröidyillä on oikeus halutessaan peruttaa suostumus ilmoittamalla sähköpostitse joko Naisten Pankin paikallisyhdistykselle tai suoraan uutiskirjeen lähettäneelle Naisten Pankin vapaaehtoiselle. Rekisteröidyillä on oikeus myös saada virheelliset tiedot korjattua ilmoittamalla vastaavalla tavalla sähköpostitse.

Rekisteriin voidaan kerätä seuraavat tiedot vapaaehtoisten listan osalta: nimi, osoite, puhelinnumero, sähköposti. Uutiskirjeen postituslistan osalta kerätään seuraavat tiedot: sähköpostiosoite. Tietoja ei käytetä muihin tarkoituksiin kuin uutiskirjeen lähettämiseen ja vapaaehtoisten listan ylläpitoon. Tietoja ei luovuteta kolmansille tahoille. Tiedot poistetaan, mikäli rekisteröity ilmoittaa haluavansa poistua listalta. Halutessaan tietoja henkilötietojensa käsittelystä, rekisteröity voi olla yhteydessä rekisterinpitäjään.

Tapahtumat

Intialainen kana-ateria

Syö Naiselle Ammatti -intialainen kana-ateria –  tarjoillaan Imatralla tiistaina 23.4  klo 17.00 Olavinkulmassa, Olavinkatu 13. Aterian valmistavat Imatran NP:n vapaaehtoiset. Ennen ateriaa klo 16. 30 esiintyy  Masmoudin tanssiryhmä. Aterian hinta...

Lue lisää