FinnWalk-hyväntekeväisyyskävely

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistynyt yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1 500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Tervetuloa matkalle mukaan!

Lahjoita kilometrejä!

FinnWalk eli hyväntekeväisyyskävely Suomen halki käynnistyi 1.6. kun liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen lähti matkaan Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km ja tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa.

Matkalla Jaana tapaa naisyrittäjiä, kerää lahjoituksia Naisten Pankille ja sitä kautta Ammatteja kehitysmaan naisille. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa.

Jaana FinnWalkin alkupään tunnelmissa Lapissa. Kuvaaja Markku Alanko.Pääosassa jalat

FinnWalk maalissa 25.7.!

Uskomattoman 56 kävelypäivän ja yli 2,2 miljoonan askeleen jälkeen Jaana saapui tiistaina Hankoon. Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Sää aiheutti monenmoista pulmaa, mutta niihin Jaana oli varautunut huolella. Kova rekkaliikenne oli yllätys ja se hankaloitti kävelyä ja aiheutti jopa vaaratilanteita. Jalat kestivät hyvin, vaikka kumpaankin kantapäähän tuli rakko Porin jälkeen, ja toinen sääri turposi jonkin ötökän pureman jäljiltä. Oli maksimimatka, joka näillä jaloilla voidaan kävellä, sanoo Jaana.

Jaanan kävelystä on runsaasti kuva- ja videomateriaalia FinnWalkin FB-sivuilla.

FinnWalk on ainutlaatuinen tempaus Naisten Pankin historiassa. Ammattien lisäksi Jaanan matka Suomen halki on tuonut paljon positiivista näkyvyyttä Naisten Pankille, uusia kumppaneita ja toimintatapoja.

FinnWalkista ja Jaanasta on kerrottu paikallislehdissä ja -radiossa, aikakauslehdissä ja viimeksi vielä Maikkarin kymppisuutisten loppukevennyksessä  Kevennyksen toimitti Saara Rantanen Maikkarilta, videokoosteen Jaanasta eri sääolosuhteissa teki Markku Alanko.

Jaanalla voi lahjoittaa kilometrejä vielä muutaman päivän ajan. Lahjoitussivusto on auki 31.7. asti.

TAPAHTUMAT:                                                                    REITTIKARTTA

1.6. Startti, Nuorgam np_suomenkartta_1024x1687_punainen_eiotsikko

7.6. Ivalo

13.6. Sodankylä

18.6. Rovaniemi

26.6. Oulu

29.6. Raahe

1.7. Kalajoki

4.7. Kokkola

8.7. Vaasa

11.7. Kristiinankaupunki

14. – 15. 7 Suomi Areena, Pori

17.7. Rauma

18.7. Laitila

20.7. Turku

21.7. Paimio

22.7. Salo

25.7 Maalissa, Hanko

Lahjoita kilometrejä!

Videoterveiset matkan varrelta >>

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Panu Villanen

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yhden naisen FinnWalk –kävely tuotti yli 600 Ammattia naisille

Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Raumalla 17.7.

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistynyt yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on...

Lue lisää

FinnWalk -päätöstapahtuma Hangossa 25.7.

Kesäkuun 1. päivänä Nuorgamista käynnistynyt yhden naisen kävely päättyy 25.7. Hankoon. Matkaa ehtii kertyä kaikkiaan 1500 kilometriä, ja kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Laitilassa 18.7.

FinnWalkiksi nimetty kävely saapuu pohjoisesta Laitilaan tiistaina 18.7., jolloin sinulla on mahdollisuus tulla tapaamaan Jaanaa ja Naisten Pankin vapaaehtoisia Hyvinvointikeskus Poukanvilleen klo 17-19. Illan tarkempi agenda varmistuu lähiaikoina. HomCare -yrittäjät tekevät pikahoitoja...

Lue lisää

FinnWalk-tapahtuma Turussa 20.7.

FinnWalkiksi nimetty kävely saapuu pohjoisesta Turkuun torstaina 20.7., jolloin sinulla on mahdollisuus tulla tapaamaa Jaanaa ja Naisten Pankin vapaaehtoisia Vähä-Heikkilän Mäkitupatalolle klo 17-19. HomCare – yrittäjät tekevät samassa paikassa pikahoitoja klo...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Kristiinankaupungissa 11.7.

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistyvä yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Vaasassa 8.7.

FinnWalkiksi nimetty kävely saapuu pohjoisesta Vaasaan lauantaina 26.6., jolloin sinulla on mahdollisuus tulla tapaamaan Jaanaa ja Naisten Pankin vapaaehtoisia Kauppakeskus Rewelliin klo 17-19. HomCare -yrittäjät tekevät samana päivänä klo 11-16  torilla...

Lue lisää

FinnWalk Porissa

Lahjoita kilometrejä! Naisten Pankki Pori on mukana kannustamassa Jaanaa ja järjestää heinäkuussa vastaanoton hänen saapuessa Poriin. Myös sinä voit auttaa Jaanaa keräämään naisille ammatteja osallistumalla tilaisuuteemme Yrittäjätalo Köörissä 15.7. OHJELMA...

Lue lisää

Kova motivaatio ja hyvä valmistelu auttavat jaksamaan

Lahjoita kilometrejä! Petteri Jokela tietää mistä puhuu, sillä hän on itse harrastanut pitkien matkojen juoksua jo 1980-luvulta alkaen. Viime vuosina hän on jakanut tietoa ja vinkkejä harrastuksestaan ultrajuoksu,fi –sivuston kautta....

Lue lisää

Hämeenlinnan kaupunki tukee FinnWalk –kävelyä

Lahjoita kilometrejä! Viestintäpäällikkö Tiina Vahtokari kertoi yhteistyön alkaneen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Raution ja Jaana Villasen keskustelusta, jossa kävely oli tullut puheeksi. – Asiasta innostuttiin meillä heti, ja yksimielisesti päätettiin lähteä...

Lue lisää

HomCare Finland Oy mukana FinnWalkissa suurella sydämellä

Lahjoita kilometrejä! Jokaisella paikkakunnalla järjestetään oman näköisensä FinnWalk –tapahtuma Jaana Villasen saapuessa kaupunkiin, Kirsi Paananen kertoo. Esimerkiksi Kokkolassa tilaisuus on keskustassa Purje-lavalla ja mukana ovat Kokkolan yrittäjänaiset jäsenyrityksineen. – Olemme...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Paimiossa 21.7.

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistyvä yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Kokkolassa 4.7.

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistynyt yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Salossa 22.7.

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistyvä yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on...

Lue lisää

FinnWalk -tapahtuma Kalajoella 1.7.2017

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistyvä yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on...

Lue lisää

Yhteistyöstä iloa ja hyötyä

Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Ajatus yhteisestä tekemisestä syntyi viime keväänä HomCare –koulutuksessa, jossa Riitta Pajula kuuli Jaana Villasen suunnitelmasta kävellä Suomi päästä päähän ja kerätä samalla varoja Naisten Pankille. – Kangasniemi ei...

Lue lisää

Perhe tsemppaa FinnWalk-kävelijää

Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Anna Kuukasjärvi on FinnWalk–kävelijä Jaana Villasen tytär ja on siten seurannut äitinsä huikeaa hanketta alusta lähtien. – Olemme koko perhe äidin henkisenä tukena ja tsempanneet häntä tässä projektissa. Kävelyn...

Lue lisää

FinnWalk-tapahtuma Ivalossa 7.6.

FinnWalk -tapahtuma Ivalossa K-Supermarket Ivalon piha-alueella 7.6. klo 17-19. Paikalla kävelijä Jaana Villanen. FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistyvä yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500...

Lue lisää

FinnWalk-kannustuskävely Joensuussa

Lahjoita kilometrejä! FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistyvä yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä. Yhden Ammatin...

Lue lisää

Huikeassa seikkailussa mukana

Lahjoita FinnWalk-kampanjaan Markku Alangon 25-vuotiseen työuraan mahtuu tuottajan, suunnittelijan, käsikirjoittajan ja ohjaajan tehtäviä. Digitalisaation myötä työt ovat painottuneet erilaisten mainos-, netti- ja somevideoiden tuotantoon. – Vähitellen alkoi tulla halu tehdä...

Lue lisää

Halu pelastaa johdatti Ninan mukaan FinnWalkiin

Lahjoita Ammatteja! – Googlettelin näitä asioita ja törmäsin Naisten Pankkiin. Koin heti eettisen tunteenpurkauksen! Huomasin, että Naisten Pankki hakee vapaaehtoisia ja laitoin viestiä. 31-vuotias Nina on konsultointialan yrittäjä, jonka perheeseen...

Lue lisää

FinnWalk-tiimi täydentyy tapahtumatuottajalla

Loviisalainen Minna Norrila oli jo jonkin aikaa suunnitellut osallistuvansa vapaaehtoistyöhön. Työnantaja OP tasoitti siihen polkua käynnistämällä Hiiop 100 –ohjelman, jonka mukaan jokainen työntekijä voi osallistua työnantajan kustannuksella yhdeksi päiväksi vapaaehtoistyöhön....

Lue lisää

FinnWalk-videoterveiset

Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...

Lue lisää

FinnWalk -kävelytempaus ja USKALLA -kirjan julkaisutilaisuus – PERUUTUS

FinnWalk on kesäkuun 1. päivänä käynnistyvä yhden naisen kävely Suomen halki Nuorgamista Hankoon. Matkaa kertyy kaikkiaan 1500 km. Kävelyn tavoitteena on kerätä yksi 30 euron Ammatti-lahjoitus jokaiselta kävelykilometriltä Naisten Pankille....

Lue lisää

Hanko Kompass mukana FinnWalk-kävelyssä

Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...

Lue lisää

Kävelytekniikka kuntoon pilateksella

Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...

Lue lisää

Kävelytekniikka kuntoon pilateksella

Pilates-ohjaaja Helena Lehkonen osallistuu FinnWalk-kampanjaan  järjestämällä kaikille avoimen kävelyyn keskittyvän pilates-harjoittelun kotikaupungissaan Hämeenlinnassa. Helena on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä...

Lue lisää

Äitiys menee luihin ja ytimiin – äitinä tuntee vastuuta muidenkin lapsien tulevaisuudesta

Lahjoita kilometrejä!   Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn  lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....

Lue lisää

Oulussa riittää ideoita

Oulussa naistenpankkilaiset ovat aktiivinen ja idearikas ryhmä. Uusimpana ideana toteutettiin tammikuussa Keilaa Naiselle Ammatti. – Haluttiin keksiä jotakin kivaa uutta ja sellaista, joka kiinnostaisi myös Naisten Pankkia vähemmän tai ei...

Lue lisää

Arvomaailma yhdistää

Lahjoita kilometrejä! Arvojen lisäksi Riitta Salmista ja Jaana Villasta yhdistää myös yrittäjyys. Valmennusartesaanina Salminen auttaa ihmisiä kehittämään ja löytämään omat vahvuutensa ja hakemaan työuralleen uuden suunnan. – Työssäni pyrin toteuttamaan...

Lue lisää

HomCare mukana FinnWalk -kävelyssä

Lahjoita kilometrejä! Yhteys FinnWalk -kävelyyn löytyi tempauksen ’äidin”, Jaana Villasen kautta, joka on toiminut HomCare Oy:n kehitysjohtajana. – Naisten Pankki oli myös tuttu jo entuudestaan, mutta yhteistyötä emme tähän mennessä...

Lue lisää

Puoli vuotta ulkomailla toi Kialle lisäpontta tukea naisyrittäjyyttä

Lahjoita kilometrejä! FinnWalk kampanjan tavoitteena on kerätä Ammatti-lahjoituksia kehitysmaiden naisille ja näin tukea naisten yrittäjyyttä. Myös Kia Petrelius itse toimii yrittäjänä. – Siksikin tämä Naisten Pankin toiminta on lähellä sydäntä, Kia...

Lue lisää

Kehitysmaatutkimuksen opiskelija innostuu FinnWalkista

Lahjoita kilometrejä! Mathilda Kurki hyppäsi sisään Naisten Pankin toimintaan ja FinnWalk-kampanjaan muutama viikko sitten. Mukaan hän löysi Ompeluseura-naisverkoston Facebook-sivuilla olleen ilmoituksen kautta. Ilmoituksessa haettiin tekijää Naisten Pankin toiseen vapaaehtoistehtävään, mutta...

Lue lisää

Oikealla asenteella eteenpäin

Oikeanlaisella asenteella on liikkeellä myös Jaana Villanen lähtiessään toteuttamaan FinnWalk-kävelyä yhdessä Naisten Pankin kanssa. – Kirjoitamme Jaana Villasen kanssa yhdessä kirjaa nimeltä Impossible- kehittäjän asenne, joka ilmestyy ensi talvena. –...

Lue lisää

Petra Silvennoinen vastaa FinnWalkin somenäkyvyydestä

Lahjoita kilometrejä! Petra Silvennoinen päätyi yllätyksekseen vastaamaan FinnWalk-kampanjan sosiaalisesta mediasta, vaikka hakikin alun perin toiseen viestinnän vapaaehtoistehtävään. Kun Naisten Pankilla kuultiin, että Petra on viestintäalan yrittäjä, vastuu kasvoi heti. Petra...

Lue lisää

Sisulla ja älyllä eteenpäin

Nykyään päätyönään Supermood -yritystään johtavan Anne Kukkohovin ei tarvinnut miettiä, kun Jaana Villanen ehdotti hänelle yhteistyötä FinnWalk -tempauksessa. Kukkohovi on tehnyt Villasen kanssa yhteistyötä aikaisemminkin ja yhteinen tekemisen sävel on...

Lue lisää

Naisille kävellään Ammatteja – läpi Suomen

Jaana Villasen työura on lähes alusta asti suuntautunut yrittäjyyteen ja luonteeltaan hän toteaa olevansa kehittäjä. – Minussa on sellainen ’vika’, että pyrin aina kehittämään mielessäni uusia asioita ja sitten myös toteuttamaan...

Lue lisää

Liikkeessä mukana

DigiMaMan puheenjohtaja Kaarina Pehkonen kertoo innostuneensa asiasta heti siitä kuultuaan. – Jaana Villanen on yhdistyksemme jäsen ja toimii tällä hetkellä muun muassa mentorina. Jaanan kävelytempaus kuulosti loistavalta idealta tehdä hyvää...

Lue lisää

Sinnikäs yrittäjä aikoo kävellä läpi Suomen

FinnWalkin Jaana Villanen aikoo kerätä jokaiselta kilometriltä Ammatin kehitysmaiden naisille. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa ja tuotto ohjataan Naisten Pankille kehitysmaiden naisten yrittäjyyden tukemiseen. Reitin pituus on 1500 kilometriä....

Lue lisää