HOK Elanto tukee Naisten Pankin toimintaa

”Meillä on iso määrä yhteistyökohteita, ja olemme mukana muun muassa lastensuojelutyössä ja työllistämässä vajaakuntoisia. Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa meillä on ollut mm. Hyvä alku koulutielle -kampanja sekä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille –hanke”, luettelee HOK Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen. ”Lisäksi olemme kehittäneet yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa maahanmuuttajaperheiden nuorille suunnatun LäksyHelppi -toiminnan, joka on nykyään laajentunut jo valtakunnalliseksi.” HOK […]

Vuosijuhlaa vietettiin musiikin ja muodin siivittämänä

Tämänvuotisen Naisten Pankin vuosijuhlan puitteet olivat hulppeat; yli kaksisataa vierasta juhlisti Naisten Pankin yhdeksänvuotista taivalta Vanhan Ylioppilastalon perinteikkäässä juhlasalissa. Juhlan aloitti pianisti Jenni Lappalainen, jonka taidokas soitto johdatti vieraat juhlatunnelmaan. Hänet ja juhlaan muut esiintyjät toivotti tervetulleeksi  juhlan juontaja, vuoden 2015 juontajapalkinnon saanut André Noël Chaker. Ohjausryhmän puheenjohtaja Reetta Meriläinen muistutti alkusanoissaan, että kehitysmaiden naisten arkeen […]