Lue Naiselle Ammatti Rosa Liksomin kanssa

HOK Elanto tukee Naisten Pankin toimintaa

HOK Elanto lahjoitti Naisten Pankin vuosijuhlan huutokauppaan useita tauluja ja oli yksi Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuman sponsoreista. Naisten ja lasten aseman vahvistaminen on tärkeä osa yrityksen yhteisvastuupolitiikkaa.

Lahjoita naiselle Ammatti

euroa

”Meillä on iso määrä yhteistyökohteita, ja olemme mukana muun muassa lastensuojelutyössä ja työllistämässä vajaakuntoisia. Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa meillä on ollut mm. Hyvä alku koulutielle -kampanja sekä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille –hanke”, luettelee HOK Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen.

”Lisäksi olemme kehittäneet yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa maahanmuuttajaperheiden nuorille suunnatun LäksyHelppi -toiminnan, joka on nykyään laajentunut jo valtakunnalliseksi.”

HOK Elanto on yrityksenäkin jo monimuotoinen. Yrityksen toimipisteissä työskentelee yhä enemmän ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä, ja myös asiakaskunta on viime vuosien aikana monimuotoistunut.

”Olemme määrätietoisesti pohtineet, miten voimme omalta osaltamme tukea maahanmuuttajien kotoutumista ja helpottaa lasten koulunkäyntiä.”

”Naisten rooli on olennainen sekä lasten koulunkäynnin että koko perheen hyvinvoinnin kannalta, sekä Suomessa asuvissa maahanmuuttajaperheissä että varsinkin kehitysmaissa. Siksi yhteistyö Naisten Pankin kanssa oli luontevaa jatkoa muulle hyväntekeväisyystyöllemme”, Levänen mainitsee.

Viime keväällä järjestettyyn Naisten Pankin vuosijuhlan hyväntekeväisyyshuutokauppaan  HOK Elanto lahjoitti joukon tauluja, jotka tekivät hyvin kauppansa. Lisäksi yritys on lahjoittanut arpajaispalkintoja ja tuotteita vietäväksi hyödynsaajille hankekohteisiin.

Tämänsyksyinen Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma oli osa HOK-Elannon työhyvinvointiprojektia, ja yritys lahjoitti tapahtumaan 3000 euroa.

Antero Levänen toteaa HOK Elannon valitsevan yhteistyökumppaninsa vuosi kerrallaan. Yhteistyön jatkumista Naisten Pankin kanssa hän pitää mahdollisena.

”Työ Suomessa on tärkeää, mutta kehitysmaissa vaikeuskerroin on monin verroin suurempi. Siksi siellä tehtävää työtä on myös tärkeä tukea”, hän toteaa.

 

Teksti Tiina Toivakka Kuva Lari Lappalainen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Suominen juoksee hyvän asian puolesta

Idea alan messujen ja muiden tapahtumien oheen järjestettävästä vapaamuotoisesta aamulenkistä lähti liikkeelle muutama vuosi sitten Suominen Oyj:n markkinointi- ja tuotehallintajohtaja Saara Söderbergin ollessa aamulenkillä. – Olin lähdössä työmatkalle Barcelonaan ja...

Lue lisää

Ostospäivä Ivana Helsingin myymälässä ke 15.11.

Nyt sinulla on oiva tilaisuus tutustua Animal Rights! -mallistoon. Ivana Helsinki järjestää naistenpankkilaisille ja heidän ystävilleen Ostospäivän keskiviikkona 15.11. Uudenmaankadun myymälässä. Saat -10 % normaalihintaisista tuotteista. Ostospäivän nettomyynnistä Ivana Helsinki lahjoittaa 10...

Lue lisää

Superwood-festivaali 20.–22.10. Hotel Rantapuisto

Naisten Pankin yhteistyökumppani Ivana Helsinki järjestää Superwood-festivaalin 20.–22.10. merenrannalle Hotel Rantapuistoon. Pankin 1960-luvulla koulutus- ja kokouskeskukseksi Vuosaaren Ramsinniemeen rakennettu hotelli mahdollistaa lähes 700 päiväkävijän tunnelmallisen ja luonnonläheisen syysfestivaalin. Yöpyjille tapahtuma avautuu kahden vuorokauden...

Lue lisää

Toinen kerta toden sanoo – la 30.9. klo 19

Bernard ja Marion tapaavat sattumalta kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja lähtevät kerimään auki kuluneita vuosia – ensi tapaamistaan, ihastumistaan, kummankin tahoillaan solmimaa avioliittoa ja lapsiaan. Taustalla risteilee kysymys siitä, miksi elämä vei...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 11.12.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 13.11.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 9.10.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 11.9.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Suominen Oyj kiinnostui Naisten Pankin aitoudesta ja läpinäkyvyydestä

Suominen Oyj valmistaa kuitukankaita, joita käytetään erilaisissa pyyhintä- ja hygieniatuotteissa, kuten kosteuspyyhkeissä, vaipoissa sekä muissa terveyden-ja haavainhoitoon liittyvissä tuotteissa. Herra Suominen perusti yrityksen jo vuonna 1898 Nakkilaan, jossa sijaitsee yhä...

Lue lisää

HomCare Finland Oy mukana FinnWalkissa suurella sydämellä

Lahjoita kilometrejä! Jokaisella paikkakunnalla järjestetään oman näköisensä FinnWalk –tapahtuma Jaana Villasen saapuessa kaupunkiin, Kirsi Paananen kertoo. Esimerkiksi Kokkolassa tilaisuus on keskustassa Purje-lavalla ja mukana ovat Kokkolan yrittäjänaiset jäsenyrityksineen. – Olemme...

Lue lisää

Neulo Naiselle Ammatti

Novita tekee Naisten Pankille oman neulelangan, joka on osa Novita 7 Veljestä -tuoteperhettä. Raitalanka toistaa Naisten Pankin logon värejä, ja yhdestä kerästä syntyy villasukat. Uusi lanka tulee myyntiin Novitan jälleenmyyjille...

Lue lisää

Haluamme olla siellä missä asiakkaammekin

Kuinka tulitte lähteneeksi yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa, Mercedes-Benz -henkilöautojen myyntijohtaja Klaus Pohjala? En tiennyt Naisten Pankista paljoakaan etukäteen, mutta kun meitä reilu vuosi sitten lähestyttiin, niin kiinnostuimme asiasta. Asia esitettiin...

Lue lisää

Vuoden 2016 tärkeät luvut

7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...

Lue lisää

Naisilta naisille -iltapäivä la 4.3. klo 13–15

iStyle Fashion tuo esille keväisen keveitä vaateuutuuksia. House of Elliott tarjoaa upeita koruja arkeen ja juhlaan. Galleria Fogga esittelee sinivalkoisia sointuja. Tapahtuman myynnistä naisyrittäjät lahjoittavat 20 % Naisten Pankille kehitysmaiden naisten ammatti- ja yrittäjyyskoulutuksen...

Lue lisää

Kvinnobanken på Åland och Emmaus Åland samarbetar på kvinnodagen

Kvinnobanken på Åland och Emmaus Åland samarbetar på kvinnodagen. Butiken Second Hand Emmaus Mariehamn donerar en dagskassa till Kvinnobanken och Kvinnobanken på Åland informerar under dagen om verksamheten och möjligheter...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 12.6.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 8.5.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 10.4.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 13.3.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmä 9.1.

Jos olet kiinnostunut yritysvarainhankinnasta ja sinulla on yhteyksiä yrityksiin tai olet halukas osallistumaan tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen, ota yhteyttä ryhmän vetäjiin – Maikki Frisk, maikki.frisk(at)naistenpankki.fi, Liisa Kapanen, liisa.kapanen(at)naistenpankki.fi, Mia Nygård,...

Lue lisää

Viinitasting kansainvälisenä naistenpäivänä

Tervetuloa tukemaan Naisten Pankin toimintaa osallistumalla viininmaistelutilaisuuteen naistenpäivänä 8.3.2017. Maistelemme 8 eri viiniä ja niiden seurana pientä suolaista ja makeaa. Osanottajat saavat mukaansa tasting-muistion maistamistamme viineistä. Tilaisuudessa voi myös tehdä...

Lue lisää

Piironki löysi Naisten Pankista yhteistyökumppanin

– Olemme jo useita vuosia tehneet yhteistyötä Nepalissa paikallisten naisyrittäjien kanssa. He ovat valmistaneet meille huopatuotteita reilun kaupan periaatteella. – Elämä Nepalissa on viime vuosina ollut erityisen vaikeaa maata koetelleiden...

Lue lisää

Fork Revolution to 8.12. klo 19, Aleksanterin teatteri

Edellisillä show-tuotannoillaan massiivista kansainvälistä suosiota kerännyt suomalainen a cappella -ryhmä Fork ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan on jälleen kerran nostanut riman aivan uudelle tasolle. Fork tarjoaa uudella Revolution-show’llaan  huikean...

Lue lisää

Luolamies ma 21.11. klo 19, Aleksanterin teatteri

Luolamies sai ensi-iltansa San Franciscossa vuonna 1991. Sitä on esitetty Broadwaylla yi 800 kertaa. Näytelmän on suomentanut ja ohjannut näyttelijä Ville Virtanen. Esityksen pääosassa nähdään ilmiömäinen näyttelijä Martti Suosalo, jonka...

Lue lisää

Hopeinen lusikka la 24.9. klo 10, Aleksanterin teatteri

Oikukas tuulenpuuska on repäissyt heidän pienen leipomonsa katon irti ja nyt he ovat etsimässä tuulen lennättämiä keittiötavaroita. Pedrillon ja kylän leipurin Vesuvion välit kuumenevat, kun Hopeinen lusikka -kokkikilpailu alkaa etsiä...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmän vetäjät esittäytyvät

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? 2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin? 3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta? 4. Oma unelmasi? Liisa Kapanen:  Tein työurani Nordeassa, jossa kaksi...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 11.9.2016

ILMOITTAUDU JA LAHJOITA! Päivän aikana luvassa on vahvoja rytmejä, kirkkaita värejä, elämyksiä ja kävelyn iloa! Toimittaja Baba Lybeckin juontamassa lavaohjelmassa nähdään musiikki- ja tanssiesityksiä sekä kuullaan Naisten Pankin toiminnasta. Lisäksi...

Lue lisää

Vuosijuhlaa vietettiin musiikin ja muodin siivittämänä

Tämänvuotisen Naisten Pankin vuosijuhlan puitteet olivat hulppeat; yli kaksisataa vierasta juhlisti Naisten Pankin yhdeksänvuotista taivalta Vanhan Ylioppilastalon perinteikkäässä juhlasalissa. Juhlan aloitti pianisti Jenni Lappalainen, jonka taidokas soitto johdatti vieraat juhlatunnelmaan. Hänet...

Lue lisää

Yritysvarainhankinnan ryhmän vetäjät esittäytyvät

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? 2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin? 3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta? 4. Oma unelmasi?   Laura Pääkkönen: 1.  Olin messuvieraana, kun...

Lue lisää

Taikaverstas loihti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan pettämättömän lavatekniikan

Lavashow’n ammattilaiset loivat juhlatunnelman Taikaverstaalla on vuosien kokemus erilaisten tapahtumien tekniikan rakentamisesta ja oikeanlaisen tunnelman luomisesta. Äänentoiston ja lavan toimivuuden lisäksi heiltä löytyy tukea esimerkiksi teknisesti toimivien esityskokonaisuuksien suunnitteluun ja...

Lue lisää

Rokkikone kuljetti Naisten Pankin materiaalit Fuengirolaan

Naisten Pankin materiaalit aina esitteistä roll upeihin ovat vihdoin saapuneet historian ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen paikallisryhmään Espanjan Fuengirolaan! Kuljetuksen hoiti pro bonona Rokkikone Oy, tamperelainen kuljetuspalveluita Suomessa ja ulkomailla tarjoava yritys....

Lue lisää

Klikissä uskotaan hyviin tekoihin

Mediaoptimointiin erikoistunut konsulttitoimisto Klikki panostaa oman tekemisen ohella hyväntekeväisyyteen. Rahallisen tuen sijaan tarjotaan hyviä tekoja. Naisten Pankki on yksi Klikin hyväntekeväisyystoiminnan kohteista. Klikki perustettiin vuonna 2002 kolmen hengen toimistona, joka...

Lue lisää

Yhteiset arvot kantavat

Fazerin ja Naisten Pankin kumppanuus käynnistyi jo viitisen vuotta sitten. Yhteistyö on vuosien mittaan muuttanut muotoaan ja keskittyy nyt Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuman ympärille. ”Työntekijöissämme on paljon Naisten Pankki –aktiiveja,...

Lue lisää

Samu-Jussi Koskesta Naisten Pankin uusi kasvo

Suunnittelija ja vaatemerkki Samujin luova johtaja Samu-Jussi Koski on lainannut kasvojaan Naisten Pankille ja lähtenyt mukaan tukemaan lukuisilla paikkakunnilla sekä Suomessa että ulkomailla järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. Hän avaa...

Lue lisää

FAIR HOME kierrättää Naisten Pankin hyväksi

FAIR HOME DESIGN LTD:n ja Naisten Pankin yhteistyö perustuu kestävään kehitykseen ja reilun kaupan periaatteisiin. Yritys saa lahjoituksena myyntiin kierrätystuotteita. Näiden tuotteiden myynnistä FAIR HOME lahjoittaa 15 % Naisten Pankille....

Lue lisää

Mainoskampanjoilla näkyvyyttä Naisten Pankille

Yrittäjä Teemu Kontkanen kertoo idean yhteistyöstä lähteneen puolitoista vuotta sitten Levillä järjestetystä Suksee-seminaarista. Satu Mehtälän puheenvuoro Naisten Pankin toiminnasta herätti Kontkasen miettimään, miten Mediateko voisi kuukausilahjoituksen lisäksi tukea järjestön toimintaa....

Lue lisää

Nordealta Naisten Pankille tukea ja asiantuntemusta

Nordean ja Naisten Pankin yhteistyö käynnistyi nelisen vuotta sitten. Nordean Maikki Fromin mukaan yhteinen tekeminen on ollut antoisaa ja kehittämismahdollisuuksista käydään keskusteluja. – Nordea tarjoaa naistenpankkilaisille omaa asiantuntijuuttaan pankkialalla. Kerromme...

Lue lisää

Ivana Helsinki mukaan tukemaan kehitysmaiden naisten työllistymistä

Ivana Helsingin ja Naisten Pankin yhteistyö käynnistyi toukokuussa. Yhteinen sävel syntyi nopeasti, ja ensiaskeleet on jo otettu: Ivana Helsinki lahjoittaa jatkossa jokaisesta kuukauden tuotteesta 15 prosenttia Naisten Pankille. – Sopimus on...

Lue lisää

Ivana Helsinki ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Ivana Helsinki ja Naisten Pankki ovat aloittaneet yhteistyön kehitysmaiden naisten hyväksi. Ivana Helsinki lahjoittaa 15 % kuukauden tuotteen myynnistä Naisten Pankille. Ivana Helsingin kunnioittamia ja käytännössä toteuttamia arvoja ovat tasa-arvo,...

Lue lisää

Matka-Agentit ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Yhteistyösopimus sisältää Matka-Agenttien järjestämien matkojen välityksen Naisten Pankin sivulla olevan linkin kautta. Yritys lahjoittaa linkin kautta tehdyistä matkavarauksista 5 % Naisten Pankille. Välityssopimus ei koske lukijamatkoja. Klikkaa viereistä Matka-Agenttien 24h-logoa...

Lue lisää

Finnish Design Shopin naistenpäivän kampanjatuotto Naisten Pankille

Finnish Design Shop järjesti naistenpäivän kunniaksi kampanjan Naisten Pankin hyväksi. Sunnuntain 8.3. ajan asiakkaat saivat 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista, kun taas Finnish Design Shop lahjoitti 10% tilauksien arvosta Naisten...

Lue lisää

LähiTapiolan joulukonsertilla varoja Naisten Pankille

LähiTapiola Etelä järjesti keskiviikkona 10.12.2014 joulukonsertin asiakkailleen Vihdin kirkossa. Esiintyjinä oli Kajaus-Kvartetin Samuli Takkula, Hannu Lehtikangas, Elja Puukko ja Jari Parviainen. Jokaisesta ohjelmasta kerättiin 10 €  Naisten Pankille. ”Konsertti oli...

Lue lisää

EY:n ja Naisten Pankin yhteistyö tuotti hyviä tuloksia

EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ

Lue lisää

Legistum ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Asianajotoimisto Legistum Oy ja kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva vapaaehtoisyhteisö Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Legistum ja Naisten Pankki järjestävät jatkossa yhteisiä tilaisuuksia, joissa Legistum neuvoo testamentin laatimiseen liittyvissä asioissa. Testamentin avulla...

Lue lisää

EY lahjoitti toimistokalustekirpparin tuoton Naisten Pankille

EY järjesti heinäkuussa vanhojen toimistokalusteiden kirpputorin. Kirpputorin tuoton, yhteensä reilut 2500 euroa, EY lahjoitti Naisten Pankille. Lahjoituksella tuetaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentulon hankkimista. Naisten Pankki kiittää lämpimästi lahjoituksesta!  ...

Lue lisää

Samuji ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Suunnittelutalo Samuji ja Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Samuji on suunnitellut yhteistyötä varten nahkaisen pikkulaukun ja lompakon, joiden myynnistä osa lahjoitetaan Naisten Pankille. Small Vene Purse ja Mini Wallet kuuluvat Samujin klassikkoasusteisiin. Niihin...

Lue lisää