Tuki menee oikeaan kohteeseen

Naisten Pankin yhteistyökumppanin, Kaiko Clothing Oy:n yrittäjä Mirjam Sokka vieraili Nepalissa marraskuussa ja tutustui matkallaan Naisten Pankin hankekohteeseen Lalitpurin alueella. Socioeconomic empowerment of disadvantaged women and girls -hanke on Kaiko Clothingin nimikkohanke.

 

Lahjoita

euroa

– Pääsimme käymään Ghuselin kylässä, joka on yksi nimikkohankkeemme kohdekylistä. Vierailimme kahdessa kodissa ja tutustuimme Naisten Pankin hankkeissa mukana olleiden naisten arkeen, Mirjam Sokka kertoo.

Matka Ghuselin kylään kesti reilut kolme tuntia, ja loppumatkasta auto joutui pysähtymään kivivyöryn takia.

– Kävelimme viimeiset kolme ja puoli kilometriä ja autot tulivat myöhemmin perässä. Kylässä pääsimme tutustumaan Naisten Pankin tuella rakennettuun osuuskuntataloon.

– Vastaanotto oli todella lämmin, ja kaikki tapaamamme naiset olivat sydämellisiä ja vieraanvaraisia.

– Naiset kertoivat saamistaan lainoista ja miten he olivat onnistuneet niiden avulla kohentamaan elämäntilannettaan. Osuuskuntaan kuuluminen oli lisännyt myös heidän itsetuntoaan, Mirjam Sokka kertoo.

Päivän ohjelmaan kuului myös vierailut kahden Naisten Pankin hankkeessa mukana olevan naisen luona. Puhvelikasvattaja Radha Sapkotan luokse mentiin kävellen vuoren rinnettä pitkin.

Radha aloitti puhvelin kasvatuksen kahdella puhvelilla, nyt vajaa vuosi sitten valmistuneessa tallissa asustelee 35 puhvelia.

– Radhan kasvoilta näkyi, miten tärkeä asia oma bisnes on ja miten hän on sen avulla voinut parantaa elämänsä laatua monella tapaa. Muutos entiseen on ollut suuri.

Ennen takaisin lähtöä Mirjam Sokka ehti käydä myös tutustumassa kiivifarmiin, jossa hänelle esiteltiin hedelmien ja vihannesten kasvumenetelmiä.

– Päivän aikana tulin vakuuttuneeksi siitä, että tuki menee oikeaan kohteeseen. Oli hienoa nähdä omin silmin, miten suuresti Naisten Pankin tuki on vaikuttanut naisten elämään.

– Yrittäjyyskoulutuksen ja kyläpankkien ohella Sokka pitää tärkeänä myös Naisten Pankin tukemiin hankkeisiin sisältyvää ihmisoikeuksiin ja oikeusturvaan liittyvää koulutusta.

– Vuoristokylissä asutaan kaukana eikä tietoa ole saatavissa samalla tavoin kuin kaupungeissa asuvilla. Naisen arvon ja aseman tietoiseksi tekemisessä riittää varmasti vielä työtä, Sokka arvelee.

Kaiko Clothing on tukenut Naisten Pankin toimintaa vuodesta 2018.

www.kaikoclothing.com

 

Teksti Tiina Toivakka Kuvat Ashley Schulman

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tampereen Kävele Naiselle Ammatti 24.10.2024

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma mahdollistaa paremman elämän heikommassa asemassa oleville naisille ja lapsille. Osallistumalla tapahtumaan yrityksesi auttaa tarjoamaan ammatin naisille, jotka elävät haastavissa olosuhteissa. 30 eurolla yksi nainen saa ammatin....

Lue lisää

Vuosikokous ja terveiset Nepalista sekä Ugandasta

Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan tuoreita terveisiä Naisten Pankin hankkeista Nepalissa ja Ugandassa. Tilaisuus pidetään maanantaina 4. maaliskuuta Sokos Hotel Presidentissä kello 17 alkaen. Vuosikokous alkaa kello 18....

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Skills donation -vapaaehtoisia Nepaliin ja Ugandaan

Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...

Lue lisää

Touhua koiran kanssa naiselle ammatti 10.9. Helsingissä

Koirakoulu Masseterissa Helsingissä on sunnuntaina 10.9. kaksi tapahtumaa, joiden tuotto menee Naisten Pankille. Klo 14.-14.45 tutustutaan koirajumppaan ja koirien kehonhallintaharjoituksiin palkitsemisen avulla klo 15.-15.45 pidetään koirien älypelisessio, jossa koirat pääsevät...

Lue lisää

Yrittäjyystapahtuma – Next Generation x Women of Aalto

Naisten Pankin Next Generation -tiimi ja Women of Aalto järjestävät yhdessä yrittäjyystapahtuman tiistaina 16.5. kello 18.00 alkaen. Aika: tiistai 16.5.2023 klo 18.00 Paikka: A Grid, Otakaari 5, 02150 Espoo Tapahtuman...

Lue lisää

Naisten Pankki mukana Tampereen Sijoitusmessuilla

Sijoitusmessut on Suomen suurin ja vanhin yksipäiväinen sijoitusalan tapahtuma, joka tarjoaa erilaisia tapoja tutustua sijoittamiseen liittyviin ajankohtaisiin aiheisiin. Tarjolla on keskustelupaneeleita, haastatteluja, keynote-puheenvuoroja ja ajantasaisia katsauksia sijoittamisen kentältä. Naisten Pankki...

Lue lisää

Naisten Pankki Tampereen Sijoitusmessuilla

Naisten Pankki osallistuu tänä vuonna Tampereen Sijoitusmessuille, jotka järjestetään Tampere-talossa perjantaina 5.5. klo 9.30-18.00. Tapahtuma on yleisölle avoin ja maksuton. Naisten Pankki on messuilla mukana omalla standillaan, jossa esitellään Naisten...

Lue lisää

Kulttuurihetkellä Naiselle Ammatti tapahtuma 8.3. Taideniityssä Varkaudessa

Varkauden Taideniityssä (kissakoskenkatu 6) Kulttuurihetkellä Naiselle Ammatti tapahtumassa ohjelmassa on Naisten Pankin esittely Taideniityn esittely ja näyttelyihin tutustuminen Trubaduuri Kimmo Pöllänen Kahvitarjoilu Taidearpajaiset Pääsymaksu 10 euroa (käteismaksu) Tuotto lyhentämättömänä Naisten...

Lue lisää

Naisten Pankki Sijoittajamessuilla

Naisten Pankki esittelee toimintaansa ja kertoo lahjoitusmahdollisuuksista. Sijoittajamessut on yksityissijoittajille, sijoittamisesta kiinnostuneille sekä medialle suunnattu tapahtuma. Ohjelmassa on puheenvuoroja, tietoiskuja ja paneeleja sijoittamisesta. Tervetuloa kuulemaan, miksi Naisten Pankkiin kannattaa sijoittaa!...

Lue lisää

Kauneudenhoidolla Naiselle Ammatti 23.2.

Tapahtuma järjestetään torstaina 23.2.2022 klo 18–20 Salon Laserin tiloissa, Kirkkokatu 29A2, 2. krs. Ohjelma: – Naamiot kasvoille vie!  SKY-kosmetologi Seija Tolonen opastaa naamioiden laitossa – Kysymyksiä ja jutustelua kauneudenhoidosta (naamiot...

Lue lisää

Tule vuosikokoukseen ja kuulemaan Nepalin naisista

Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan Naisten Pankin Nepalin-hankkeesta! Vuosikokous pidetään maanantaina 14. maaliskuuta kello 17 hotelli Scandic Grand Centralissa, päärautatieaseman naapurissa (Vilhonkatu 13). Kokouksessa valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja...

Lue lisää

Yrityskumppanuus tarjoaa vastuullista yhteistyötä

Tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluita tarjoava BDO on yksi Naisten Pankin perustajaosakkaista, ja se oli kolme vuotta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääsponsori. Vuonna 2021 BDO siirtyi Golfaa Naiselle Ammatti -kampanjan sponsoriksi. –...

Lue lisää

Naiset vahvistavat talouksia

Yritysvastuuverkosto FIBSin vuonna 2019 tekemän yritysvastuututkimuksen mukaan liki 80 prosenttia suomalaisyrityksistä kokee, että vastuullisuudesta saatava liiketoimintahyöty on siihen käytettyjä resursseja suurempi. Yritykset kiinnittävät toiminnassaan yhä enemmän huomiota taloudellisen tuloksentekokyvyn lisäksi...

Lue lisää

Yritysyhteistyö: Antiikki- ja vintage-esineillä tukea naisille

Yrittäjien Riina Torstenssonin ja Ann-Mari Månssonin tavoitteena on tarjota asiakkailleen kauniita, tunteita herättäviä ja aikaa kestäviä tuotteita. Heille on myös tärkeää, että yrityksellä on sosiaalinen vaikutus. Ann-Mari kertoo yritystoiminnan alkaneen...

Lue lisää

Yritys lahjoittaa, kävelijä kävelee

  Tempauksen alullepanija, Kiho Oy:n viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo porukan mukaan saamisen olleen helppoa. – Meillä on muutenkin paljon aktiivista ja liikkuvaa porukkaa, ja Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan avulla voitiin...

Lue lisää

Taidetta ostamallakin voi tehdä hyvää

– Naisten Pankin toiminta perustuu koulutukseen, jonka avulla naiset pääsevät kiinni toimentuloon ja heidän asemansa yhteisössä paranee. Tasa-arvoisemman aseman myötä lapset, perheet ja yhteisöt voivat paremmin, Maria Ruoti toteaa. Ruoti...

Lue lisää

Melo Naiselle Ammatti 5.9. Siuntionjoella

Siuntionjoki, ”Suomen Amatson”, on hyvä ja helppo kohde melontaan tutustuville. Melo Naiselle Ammatti -tapahtumassa melomme noin 6km mittaisen matkan johon aikaa kuluu noin kaksi tuntia. Matkaan kuuluu myös kävelyä aluksi...

Lue lisää

Kauppa tuo tasaisen elannon

Kauppaa pitää 31-vuotias Bimala Tamang, joka siirtyi kanojen kasvattamisesta kaupan pitäjäksi kaksi vuotta sitten. –  Viljelimme mieheni kanssa aikaisemmin maata ja kasvatimme kanoja, mutta päätimme luopua siitä ja vuokrasimme tämän...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti -kampanja käyntiin joogaamalla

Anna-Mari ohjaa Tervasaaressa 75 minuutin monipuolisen kehonhuoltokokonaisuuden, joka koostuu hitaana virtaavasta flow-joogan osiosta ja passiivisia venytyksiä sisältävästä yin-joogasta. Lisäksi tehdään myötätuntoa vahvistava mantrameditaatio. Joogaharjoitus sopii myös aloittelijoille.  Zoomin kautta mukaan...

Lue lisää

Hyvääkin tekemällä voi onnistua

Luonkos  (www.luonkos.fi) on vuonna 2018 perustettu naantalilainen luonnonkosmetiikkayritys, joka  yhdistää luonnosta ammennettavan perimätiedon  nykyaikaiseen tieteelliseen ymmärrykseen. Luonkosin tuotteet on kehittänyt  merimaskulainen  luonnonkosmetiikan opettaja Miia Leino yhdessä luonnonvaratuottaja Jonna Vesterisen kanssa....

Lue lisää

Naistenpäivään uusia kynttilöitä Desicolta

Kynttilät sopivat erinomaisesti keväisiin juhlapöytiin, ystävälle lahjaksi tai pääsiäisen viettoa ilahduttamaan. Desico lahjoittaa jokaisesta myydystä pöytäkynttilästä, kynttiläkimpusta ja rasiasta Naisten Pankille kaksi euroa. Läpivärjätyt kynttilät valmistetaan käsin ja perinteisin menetelmin...

Lue lisää

Ostamalla Viisas vastaus -kortteja tuet Naisten Pankkia

Viisas vastaus -kortit ovat kouluttajana ja kirjailijana tunnetun Marika Borgin yksi tapa tarjota keinoja kohottaa omaa elämänlaatua. Borg on 40-vuotisen uransa aikana kurssittanut tuhansia ihmisiä erilaisissa yrityksissä ja yhteisöissä. –...

Lue lisää

Naisten Pankki kouluttaa – Näin onnistut paikallisessa yritysyhteistyössä!

Alla ovat koulutuksen tavoitteet ja sisältö, linkki ilmoittautumiseen ja ennakkokyselyyn, koulutuksen Teams-linkki sekä tietoa kouluttajista. Koulutuksen tavoitteena on – antaa rohkeutta ottaa yhteyttä yrityksiin – tukea paikallista yritysyhteistyötä, jotta saamme...

Lue lisää

Sujuvaa brändiyhteistyötä

Naisten Pankin uuden brändin rakentamisesta vastasi Markerissa Jari-Pekka Siltanen, yksi yrityksen kolmesta osakkaasta. Työtä hän kuvaa kiinnostavaksi ja myös omalla tavallaan haastavaksi. – Ydinosaamistamme ovat brändi-identiteetit ja visuaalinen kommunikaatio, joten...

Lue lisää

Puhujatorin ja Naisten Pankin videokampanja käynnistyy marraskuussa

Kampanja käynnistyy marraskuun 8. päivänä Anu Kuistialan Mielen tarinat ja onnistumisen taika -videoluennolla, jonka myyntiaika on 8.11.2020 – 8.3.2021. Videon voi ostaa Puhujatorin verkkokaupasta ja Puhujatori myöntää ostajalle kahden kuukauden...

Lue lisää

Desico ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Desico on yksi Suomen vanhimpia toiminnassa olevia kynttilätehtaita. Läpivärjätyt kynttilät valmistetaan yhä käsin ja perinteisin menetelmin Suomessa, vanhaan navettaan rakennetussa tehtaassa Fiskarsissa. – Vastuullisuus ja raaka-aineiden jäljitettävyys koetaan Desicossa tärkeiksi....

Lue lisää

Käveleminen tuo hyvän mielen myös pääsponsorin henkilöstölle 

– Arvoissamme on paljon yhteistä. Missiomme ”People helping people achieve their dreams” on pitkälti yhteneväinen Naisten Pankin tavoitteiden ja arvojen kanssa, toteaa BDO:n HR-neuvonantopalveluista vastaava johtaja Heidi Hannuksela. BDO haluaa...

Lue lisää

Tarmokasta naisenergiaa sauvakävelyllä

Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...

Lue lisää

Kävelykummi Minna Parikasta tuli yrittäjä lujalla tahdolla

Kenkäsuunnittelijan työ oli Minna Parikan haave pienestä tytöstä asti, ja lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan alaa Englantiin. Maailmalla vierähti useampi vuosi, jona aikana Parikka ehti hahmotella omaa mallistoaan. – Hain...

Lue lisää

Puhumalla hyvä kiertämään

Pääasiallisesti puhujien omistama puhujien ja juontajien välitykseen erikoistuneen Puhujatorin ja Naisten Pankin yhteistyötä käynnisteltiin jo alkuvuodesta, ja suunnitelmissa oli yhteisen asiakastilaisuuden järjestäminen kesän alussa. Kuten tiedettyä, koronakevät sotki suunnitelmat ja...

Lue lisää

Pitkä kumppanuus yhdistää

  Taika-korujen perustaja ja yrittäjä Riikka Vermas oli Naisten Pankin alkuaikoina itsekin aktiivisesti mukana toiminnassa. Yrityksen perustamisen myötä vapaaehtoistyö vaihtui yhteistyöksi. – Osallistuimme yrityksenä ihan ensimmäiseen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan,...

Lue lisää

Store of Women – ostovalinnoilla työtä ja toimeentuloa kehitysmaiden naisille

Store of Women on kauppapaikka, jonka jokainen tuote tukee työtä oikeudenmukaisuuden puolesta, tiivistää FAIR.FI:n perustaja ja Store of Women -projektin käynnistäjä Sanna Leino. Hän on myös Naisten Pankin perustajaosakas ja...

Lue lisää

Luotettavan kumppanin kanssa on hyvä tehdä yhteistyötä

Yhteistyö Continentalin ja Naisten Pankin kanssa on jatkunut jo muutaman vuoden. Kokemukset ovat toimitusjohtaja Mikkolan mukaan olleet positiivisia, ja näillä näkymin yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. – Naisten Pankki oli minulle jonkin...

Lue lisää

Hyvän suosion saanut postikorttiyhteistyö jatkuu

Taito Itä-Suomi ry Kenkävero ja Naisten Pankki aloittivat kaksi vuotta sitten yhteistyön, jonka mukaan Kenkävero lahjoittaa kaikista Ebba Masalinin kasviaiheisista opetustauluista tehdyistä postikorteista 10 senttiä Naisten Pankille. Kortit myydään 14...

Lue lisää

Naisten Pankin korvakorut nyt Viaminnetin nettikaupassa

  Naisten Pankin väreissä suunnitellut korut valmistetaan käsin Herttoniemessä sijaitsevassa, muun muassa maahanmuuttajanaisia työllistävässä Iiris Pro -keskuksessa. Korujen nahkamateriaali on peräisin Suomesta (poro ja lammas) tai Italiasta (vuohi ja nauta)...

Lue lisää

Sokos Hotel Presidentti keksi kustannustehokkaan avustustavan

Osa henkilökunnastamme on tullut meille töihin toiselta puolelta maailmaa, osa on tullut Suomeen pakolaisina, osa muista syistä ja usein pienestäkin palkasta lähetetään osa perheille kotimaihin. – Kuulemme monenlaisia tarinoita karuista...

Lue lisää

Handelsbanken tukee Naisten Pankkia yhteisten arvojen takia

– Koska me olemme rahamaailman ammattilaisia, haluamme tukea talousosaamista myös kehitysmaissa. Erityisen tärkeää rahankäytön ymmärtäminen ja oman talouden pyörittäminen on kehitysmaiden naisille. Perheen hyvinvointi lisääntyy naisen, äidin hyvinvoinnin ja toimeentulon...

Lue lisää

Sujuvaa ja vaivatonta yhteistyötä

–Aloite tuli Naisten Pankilta ja tartuimme siihen innolla. Yrityksellämme on Naisten Pankin kanssa hyvin samankaltaiset arvot, ja myös meille on tärkeä osallistua meitä heikommassa asemassa olevien ihmisten, erityisesti naisten tukemiseen....

Lue lisää

Voglia Oy ja Naisten Pankki aloittavat yhteistyön

Lahjoituskampanja kestää vuoden loppuun, ja tuotteet ovat myynnissä kaikissa Voglian myymälöissä ja verkkokaupassa. Tuotteet valmistetaan ylijäämämateriaaleista ja valikoima vaihtelee myymälöittäin. Voglialla on myymälät Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Seinäjoella, Oulussa, Parikkalassa...

Lue lisää

Painava sana Oy tukee Naisten Pankkia

Tampereella vuonna 2012 perustettu Painava sana Oy on perheyritys, joka nettisivuillaan ilmoittaa tekevänsä  ’kaikkea mitä osaa’. – Intohimoni ovat lautapelit, mutta liikevaihto tulee WordPress-järjestelmästä, kertoo yrittäjä Mikko Saari. Mukana yrityksessä...

Lue lisää

Koulutus rohkaisi kanojen kasvattamiseen

Saapuessamme Gayatri Sapkotan kotiin meitä vastassa on pienten tipujen villi piipitys. Gayatri perusti miehensä kanssa kanalan kaksi vuotta sitten, ja nyt hyvin hoidetussa kanalassa hyörii yhteensä 2 700 kananpoikaa. –...

Lue lisää

Lapseni opettivat minut lukemaan

Bhardeun kylän keskustan liepeillä, rinteelle rakennetun talon pihalla touhuaa Saraswoti Shrestra. Tekemistä riittääkin, sillä taloa ympäröivien viljelysten ja muutaman buffalon lisäksi talon pihasta löytyy matokomposti. Komposti on Saraswotin oma bisnes,...

Lue lisää

Naisten Pankin kahvi ja tee Ruohonjuuren valikoimiin

  Naisten Pankin suodatinkahvi ja tee löytyvät lokakuusta lähtien Ruohonjuuren verkkokaupasta ja Ruohonjuuren Kampin myymälästä. Ruohonjuuri on luomuruokaan, luonnonkosmetiikkaan ja terveystuotteisiin erikoistunut vähittäiskauppaketju, jolla on yksitoista myymälää eri puolilla Suomea...

Lue lisää

Yhteiset arvot yhdistävät Askel-lehteä ja Naisten Pankkia

Ajatus Naisten Pankki -kumppanuudesta syntyi päätoimittaja Mari Teinilän mukaan lehden uudistuksen yhteydessä. – Totesimme meidän arvojemme olevat yhteneväiset. Sekä Askel-lehdelle että Naisten Pankille on tärkeää heikommista huolen pitäminen. Askel-lehdessä naisten...

Lue lisää

“Kävele Naiselle Ammatissa hyvä moninkertaistuu” – KNA:n pääyhteistyökumppani BDO iloitsee yhteistyön tuloksista

Tilintarkastus- ja asiantuntijapalveluja tuottava organisaatio BDO on toista vuotta peräkkäin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani. “Olemme innolla jälleen mukana KNA:ssa. Henkilöstömme on ottanut yhteistyön ilahtuneena vastaan,” kertoo Etelä-Suomen aluejohtaja Eeva...

Lue lisää

LapLay ja Naisten Pankki aloittavat yhteistyön

Heidi Kumpumäelle Naisten Pankin toiminta on tuttua jo vuosien takaa, sillä hän on ollut mukana myös vapaaehtoisena. Vuonna 2010 hän ryhtyi valmistamaan sylitasoja, ensin ystäville ja nyttemmin toiminimellä HeiDidi. –...

Lue lisää

Nara Maya kasvoi osuuskassojen mukana Naisten Pankin voimanaiseksi

KATMANDU. Nara Maya Rana on pian kymmenen vuotta koordinoinut Katmandun läheisellä Lalitpurin alueella 12 osuuskassan kehittämistyötä ja tukenut alueen naisyrittäjiä. Rana työskentelee Naisten Pankin Nepalin kumppanuusjärjestössä SOLVE:ssa, joka on erikoistunut naisten osuuskassojen...

Lue lisää

Reiluilla vaatteilla hyvää monille

Kaiko Clothing oli perustajalleen Mirjam Sokalle unelma. Esikoisensa syntymän jälkeen hän palasi koulunpenkille ja lähti kansainvälisen liiketalouden opinnoissa jalostamaan liikeideaansa vaateyrityksestä. Testierä vietiin käsistä ja Sokan unelmasta alkoi tulla totta....

Lue lisää

Haluan mennä elämässäni eteenpäin – Sunita Thapan tarina

Jeeppi jättää meidät Ghushelin kylän keskusaukiolle, josta lähdemme kävelemään kohti kaukana yläpuolella näkyvää taloa. Kapea polku kulkee välillä hengenvaarallisen lähellä jyrkkää rotkoa, pieneenkään harha-askeleeseen ei ole varaa. Talolle ei ole...

Lue lisää

Naisten Pankki on Finnish Design Shopin pitkäaikainen lahjoituskohde

Finnish Design Shop myönsi naistenpäivänä kaikista tuotteistaan 10 prosentin alennuksen, ja kustakin tilauksesta lahjoitettiin Naisten Pankille 10 euroa. –  Finnish Design Shopille pohjoismaiset arvot ovat tärkeitä, ja niistä yksi on tasa-arvo....

Lue lisää

Kauppalahjana Naisten Pankin kahvia

Kahvi on saanut asiakkailta hyvän vastaanoton. – Ihmisten sisustusmaku on yksilöllinen ja tämän hetken trendinä on karsia turhaa tavaraa, alkoholin antaminen puolestaan jakaa mielipiteitä. Suomalaiset ovat kahvikansaa, joten mielestäni kahvi...

Lue lisää

Naisten Pankin kahvi ja tee tekivät hyvin kauppansa

Naisten Pankin vapaaehtoiset kampanjoivat naistenpäivänä kaikissa Food Market Herkuissa näkyvästi ja tuotteet tekivät hyvin kauppansa. Itäkeskuksen Herkussa kampanjoidaan vasta toukokuussa myymälän remontin valmistuttua.  Food Market Herkut ovat entisiä Stockan herkkuja,...

Lue lisää

Minna Parikka Shoes Oy ja Naisten Pankki yhteistyöhön

  -Olen itse ollut Nepalissa hyväntekeväisyystyössä viisi viikkoa ja näin miten pienelläkin rahalla voi saada paljon hyvää aikaan, kertoo yrityksen perustaja Minna Parikka. -Naisten yrittäjyyden tukeminen lisää mahdollisuuksia parempaan elämään...

Lue lisää

Köyhä yksinhuoltaja nousi politiikkaan – Naisten Pankin työ Nepalissa tuottaa tulosta

Pieni poika tulee ostoksille Kamu Sunarin kauppaan. Hän valitsee suklaapatukan ja antaa siitä rahan. Poika on jo kääntynyt lähteäkseen, kun Sunar muistuttaa häntä vielä ottamaan vaihtorahan. Kamu Sunarin kauppa on...

Lue lisää

Unelmia toteuttamassa Nepalissa

Laskeudumme Katmandun pienelle lentokentälle 18. marraskuuta iltapäivällä paikallista aikaa. Iltapäivä ehtii vaihtua illaksi jonottaessamme viisumeita. Saamme ensimakua ”mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy” -kulttuurista, joka tulee meille tutuksi vieraillessamme Naisten...

Lue lisää

Ostamalla helmikorun tuet naisia kehitysmaissa

House of Elliottin perustaja Liisa Rantakari-Elliott kertoo ihastuneensa helmiin asuessaan useita vuosia Pekingissä. −Rakastuin helmiin. Ahmin kaiken mahdollisen tiedon niistä, ja palattuani Suomeen perustin House of Elliottin. Päätin tuoda luksuslaatuiset,...

Lue lisää

Manamaya Shresthan talo tuhoutui Nepalin maanjäristyksessä – Laina naisten osuuskunnalta mahdollistaa uuden talon rakentamisen

-Korianteria, herneitä, kurpitsaa, kurkkuja, tomaatteja, sipulia, valkosipulia… Kunkin kauden kasviksia, Manamaya Shrestha kuvailee. Shrestha on kouluttautunut luomuviljelijäksi Naisten Pankin tuella. Hänen vihannestarhansa ja peltonsa sijaitsevat pienen Bhardeun kylän kauniissa laaksossa...

Lue lisää

Kahvihetket tuottivat kehitysmaiden naisille työllistymis- ja kouluttautumismahdollisuuksia

Suomi-Honduras-seuran Kahvittelemalla Naisille Ammatteja -kampanja yhdisti herkulliset kahvihetket ja hyvän tekemisen konkreettisella tavalla: jokaisesta myydystä kahvipaketista seura lahjoitti 1,5 euroa kehitysmaiden naisille Naisten Pankin kautta. Kampanjan aikana myytiin yhteensä 77 pakettia kahvia....

Lue lisää

LUMI ja Naisten Pankki aloittavat yhteistyön

LUMIn tuotteilla stailataan naisille Ammatti ja kuullaan tarinoita tuen merkityksestä. Omista tukijoistaan kertovat mukaan kutsutut vaikuttajat tv-kokki Pipsa Hurmerinta, stailisti Vesa Silver ja näyttelijä Alina Tomnikov. Kampanjan keulakuvat stailaavat itsensä...

Lue lisää

Kauneushoitolan pitäjä nauttii työstään – Naisten Pankin tukema koulutus antoi mahdollisuuden yrittäjyyteen

Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...

Lue lisää

Kangasniemen Teetuvassa teemana Ebba Masalinin opetustaulut

Taito Itä-Suomi ry Kenkävero ja Naisten Pankki aloittivat elokuussa yhteistyön, jonka mukaan Taitoshop lahjoittaa jokaisesta Ebba Masalinin opetustauluista tehdyistä postikorteista 10 senttia Naisten Pankille. Kangasniemellä vanhat opetustaulut olivat herättäneet kiinnostusta...

Lue lisää

Suominen Oyj:n ja Naisten Pankin yhteistyö jatkuu

Suominen Oyj:n tämän vuoden kummihanke on kolmivuotinen Cooperation for Women’s Economic Development (CWED II) Kambodzassa, joka on jatkoa edelliselle, vuonna 2017 päättyneelle hankkeelle. Uuden hankkeen budjetti on 750 000 euroa, ja...

Lue lisää

Uusi yritysyhteistyöryhmän puheenjohtaja esittäytyy

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? Naisten aseman vahvistaminen ja sukupuolten välinen tasa-arvo ovat pitkään olleet lähellä sydäntäni. Kirkon ulkomaanapu oli minulle entuudestaan tuttu järjestö, ja sitä kautta olin...

Lue lisää

Kenkävero ja Naisten Pankki käynnistävät korttiyhteistyön

Taito Itä-Suomi ry Kenkävero on painattanut taidemaalari Ebba Masalinin kuvittamia kasviaiheisia opetustauluja kodintekstiileihin, julisteisiin ja postikortteihin. Suuren suosion saaneita tuotteita saa Mikkelissä sijaitsevan Kenkäveron lisäksi myös Suomen muista Taito Shop...

Lue lisää

Kehitysmaiden naisten karu arki – Pekka Kauppisen valokuvia S-Galleriassa

Idea Naisten Pankin ja Kauppisen yhteisnäyttelystä sai alkunsa vuonna 2016 Lappeenrannassa. Kauppinen päätti tuolloin lahjoittaa myyntinäyttelyn tuotot ja loput valokuvat Naisten Pankille. Näyttelyn kuvia oli sittemmin myynnissä Naisten Pankin 10-vuotisjuhlissa...

Lue lisää

Tarinat talteen joukkorahoituksen avulla

– Pitkäaikaisina viestintäryhmäläisinä tiedämme, että materiaalin tarve on jatkuvaa. Hankekohteiden tuoreista tarinoista ja varsinkin kuvista tuntuu aina olevan vähän pulaa. Me päätimme lähteä keräämään naisten tarinoita ja kokemuksia Nepaliin, jossa...

Lue lisää

Handelsbankenin henkilökunta keräsi 18 Ammattia

Hietaniemessä todella riittää lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita niin tapahtumista kuin siellä lepäävistä julkisuuden henkilöistä, joihin kierroksilla tutustuttiin Hietaniemi-asiantuntija Ulla-Maija Rouhiaisen (HuK, auktorisoitu opas, tietokirjailija ja matkailukouluttaja) johdolla. Teemaan sopivasti tarinoiden näkökulmana...

Lue lisää

Yhteistyöllä syntyy hyvää

– Yritysvastuun täytyy näkyä yrityksen kaikessa tekemisessä ja sitä on vietävä systemaattisesti eteenpäin. Hyvin hoidettu yritysvastuu on yrityksen käyntikortti, kertoi Handelsbanken Suomen viestintäjohtaja Pirjetta Soikkeli. Soikkeli kertoi yritysvastuun sisältävän taloudellisen,...

Lue lisää

Pussykka on naisten puolella huumorimielellä

Pussykka syntyi idean äidin Jenny Hällforsin pieleen menneestä käsityöstä. – Minulle naureskeltiin työpaikalla, että näen ’kirkkoveneitä’ joka paikassa. Satuin sitten tekemään yhden käsityön, jonka huomasin muistuttavan juuri tätä naisen intiimiä...

Lue lisää

Gitasta kasvoi menestynyt yrittäjä

Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...

Lue lisää

BDO:sta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani

BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...

Lue lisää

W.I.A yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa – ”Naisten asema vaikuttaa koko yhteiskunnan kehitykseen”

Pohjanlehto perusti keväällä 2017 W.I.A eli Wear It Again -nimisen second hand -vaatteiden verkkokaupan. Lähihoitajana työskentelevällä Kati Pohjanlehdolla on aina ollut haave vaatteiden ja muodin parissa työskentelystä. – Juttelin juuri...

Lue lisää

ShindoWalk tukemaan Naisten Pankkia

Salolainen fysioterapeutti, Jomon-Shindo-ohjaaja Tepa Ahonen lahjoittaa jokaisesta ShindoWalk-leirille osallistujasta yhden Ammatin Naisten Pankille. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa, ja sillä kehitysmaan nainen saa koulutuksen ammattiin. Valmistuminen ammattiin puolestaan tarjoaa...

Lue lisää

Caps Look helpottaa pukeutumisongelmia ja auttaa kehitysmaan naisia

– Järjestäessäni Caps Look -verkkokurssia toista kertaa, päätin lahjoittaa osan tuotosta johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen. Kurssilaiset saivat ehdottaa kohteita ja äänestimme niistä. Ehtoina oli, että lahjoittamisen täytyy onnistua tilisiirrolla ja sen täytyy...

Lue lisää

LUPAUS hyvinvoinnista

Hyvinvointistudio LUPAUS on neljä vuotta sitten perustettu liikunta-, ravinto- ja mentaalivalmennuksia tarjoava startup, jonka pääkohderyhmänä ovat raskaana olevat sekä synnyttäneet naiset. Design from Finland -merkillä palkittu, kovaa vauhtia kansainvälistyvä LUPAUS...

Lue lisää

H&M ja Naisten Pankki yhteistyöhön naistenpäivän kunniaksi

H&M järjestää kassakeräyksen Naisten Pankin hyväksi 5.–8.3. H&M:n myymälöissä asioivilla on mahdollisuus tehdä myymälän kassalla Naisten Pankille lahjoitus haluamallaan summalla, esimerkiksi ostosten maksun yhteydessä. Keräyksen varoilla autetaan naisia kehitysmaissa saamaan...

Lue lisää

Tuunaamalla Ammatteja ja hyvää mieltä

Tuunaajamutsi on reilu pari vuotta vanha ohjelmapalveluyritys, jonka liikeideana on tarjota käsillä tekemistä ja kevennystä työelämän arkeen. -Minulla on aina ollut intohimo käsillä tekemiseen, mutta päädyin kuitenkin it-alalle. Viihdyin työssäni,...

Lue lisää

Ruohonjuuri lahjoittaa maaliskuun kampanjatuotteensa tuoton Naisten Pankille

Markkinointipäällikkö Johanna Koskinen Ruohonjuuresta kertoo, että ensimmäisen kerran lahjoitusidea Naisten Pankille tuli eräältä heidän asiakkaaltaan. Idea kuulosti hyvältä ja niin tuumasta tartuttiin toimeen! – Pyrimme tukemaan paremman maailman puolesta ponnistelevia...

Lue lisää

Naisten Pankkia ja Kaiko Clothing Oy:tä yhdistää sama tavoite

Kaiko on perustettu vuonna 2016, mutta idea bisneksen yhdistämisestä hyväntekeväisyyteen lähti liikkeelle jo useita vuosia aikaisemmin. -Uutisissa kerrottiin tuolloin kehitysmaissa sijaitsevien vaatetehtaiden tulipaloista ja työntekijöiden surkeista olosuhteista. Minussa heräsi halu...

Lue lisää

Ateljee Keltaisen Talon valloittavat kortit voimauttavat naisia

 Ateljee Keltainen Talo tarkoittaa suunnittelijaduo Emmi Niikkoa ja Jonna Silvennoista, joilla kummallakin on työtilat omissa keltaisissa taloissaan. He perustivat oman suunnittelutoimiston vuonna 2013, mutta jo sitä ennen he ovat toimineet...

Lue lisää

Ystävältä ystävälle -ilta täytti odotukset

Ystävältä ystävälle –illan tarjosi Handelsbanken Suomi pääkonttorin hulppeissa ja viihtyisissä tiloissa Ruoholahdessa. Illan aikana kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja ja nautittiin herkullisen buffetpöydän antimia. Myös Naisten Pankin tuotteet tekivät hyvin kauppansa. Musiikillisesta...

Lue lisää

Handelsbankenille oma kummiryhmä Naisten Pankin hankkeessa Ugandassa

Handelsbankenin kummiryhmänä on Mat itam pit -naisten laina- ja säästöryhmä Aywerin kylässä, Ugandassa. Ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä naista ja muutama mies. Säästämillään rahoilla naiset ovat hankkineet itselleen koulutusta ja käynnistäneet omaa...

Lue lisää

Sokos Hotel Presidentti tarjoaa Naisten Pankille kokoustiloja

Hotellinjohtaja Hannele Laurila kertoo idean lähteneen keskustelusta entisen työtoverin, Naisten Pankki -aktiivin Terttu Taurula-Snellin kanssa. – Terttu kertoi naistenpankkilaisilla olevan tarvetta kokoustiloille varsinkin iltaisin, jolloin hotellimme kokoustiloilla on muuta käyttöä...

Lue lisää

Naisten Pankin työ kehitysmaiden naisten tukemiseksi laajenee vuonna 2018

Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...

Lue lisää

Suominen juoksee hyvän asian puolesta

Idea alan messujen ja muiden tapahtumien oheen järjestettävästä vapaamuotoisesta aamulenkistä lähti liikkeelle muutama vuosi sitten Suominen Oyj:n markkinointi- ja tuotehallintajohtaja Saara Söderbergin ollessa aamulenkillä. – Olin lähdössä työmatkalle Barcelonaan ja...

Lue lisää

HOK Elanto tukee Naisten Pankin toimintaa

”Meillä on iso määrä yhteistyökohteita, ja olemme mukana muun muassa lastensuojelutyössä ja työllistämässä vajaakuntoisia. Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa meillä on ollut mm. Hyvä alku koulutielle -kampanja sekä Ystäväksi maahanmuuttajaäidille –hanke”, luettelee...

Lue lisää

Suominen Oyj kiinnostui Naisten Pankin aitoudesta ja läpinäkyvyydestä

Suominen Oyj valmistaa kuitukankaita, joita käytetään erilaisissa pyyhintä- ja hygieniatuotteissa, kuten kosteuspyyhkeissä, vaipoissa sekä muissa terveyden-ja haavainhoitoon liittyvissä tuotteissa. Herra Suominen perusti yrityksen jo vuonna 1898 Nakkilaan, jossa sijaitsee yhä...

Lue lisää

HomCare Finland Oy mukana FinnWalkissa suurella sydämellä

Lahjoita kilometrejä! Jokaisella paikkakunnalla järjestetään oman näköisensä FinnWalk –tapahtuma Jaana Villasen saapuessa kaupunkiin, Kirsi Paananen kertoo. Esimerkiksi Kokkolassa tilaisuus on keskustassa Purje-lavalla ja mukana ovat Kokkolan yrittäjänaiset jäsenyrityksineen. – Olemme...

Lue lisää

Neulo Naiselle Ammatti

Novita tekee Naisten Pankille oman neulelangan, joka on osa Novita 7 Veljestä -tuoteperhettä. Raitalanka toistaa Naisten Pankin logon värejä, ja yhdestä kerästä syntyy villasukat. Uusi lanka tulee myyntiin Novitan jälleenmyyjille...

Lue lisää

Haluamme olla siellä missä asiakkaammekin

Kuinka tulitte lähteneeksi yhteistyöhön Naisten Pankin kanssa, Mercedes-Benz -henkilöautojen myyntijohtaja Klaus Pohjala? En tiennyt Naisten Pankista paljoakaan etukäteen, mutta kun meitä reilu vuosi sitten lähestyttiin, niin kiinnostuimme asiasta. Asia esitettiin...

Lue lisää

Vuoden 2016 tärkeät luvut

7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...

Lue lisää

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää

Vierailulla Naisten Pankki-yrittäjien luona Nepalin Bhattendandassa

Bhattedanda on erittäin kaunista vuoristoaluetta; se on noin kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta. Naisyrittäjien viljelyalueet sijaitsevat vuoristoalueen eteläisellä puolella, joka sopii hyvin maatalouteen. Meillä oli mahdollisuus tavata kaksi naisyrittäjää.   Bibi...

Lue lisää

Piironki löysi Naisten Pankista yhteistyökumppanin

– Olemme jo useita vuosia tehneet yhteistyötä Nepalissa paikallisten naisyrittäjien kanssa. He ovat valmistaneet meille huopatuotteita reilun kaupan periaatteella. – Elämä Nepalissa on viime vuosina ollut erityisen vaikeaa maata koetelleiden...

Lue lisää

Vuonna 2017 Naisten Pankki tuo 16 000 naista toimeentulon pariin

Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...

Lue lisää

Kylissä kylässä

Nyt olen päässyt kyliin tapaamaan sekä naisten osuuskuntien jäseniä että naisyrittäjiä. On mukana ollut muutama mieskin. Kahdeksan maastopäivän aikana kävimme viidessä Lalitpurin alueen VDC:ssä. Suomalaisittain VDC:t ovat kuin kuntia. Olen...

Lue lisää

Työntouhua ja toimistohommia

Ensimmäiset päivät ovat menneet aika tehokkaasti työn touhussa. Olen päässyt tutustumaan sekä Kirkon Ulkomaanavun että Luterilaisen maailmanliiton (LML) paikalliseen henkilökuntaan ja toimistoihin. Ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, tulevat tervehtimään ja...

Lue lisää

Mansikoista mangoihin

Laitetaanpa silmät kiinni ja kuvitellaan Suomen kesä parhaimmillaan. Mitä siihen kuuluu? Aurinkoa totta kai, sininen taivas, mansikat, kukat, pörriäiset, veden liplatus ja tuulen vire. Entäs kesälomatyöt? Usea meistä löytää itsenä...

Lue lisää

Naisten Pankin vapaaehtoisohjelma asiantuntijoille käynnistyy – jyväskyläläinen Kirsi Itkonen Nepaliin

”Naisten asema ja kehitysyhteistyö ovat minulle tärkeitä. Kun näin hakuilmoituksen Skills donation-ohjelmaan, ajattelin heti, että tämähän on aivan mainio tilaisuus”, kertoo Itkonen. Itkonen lähtee arvioimaan Naisten Pankin rahoittamaa Ulkomaanavun hanketta...

Lue lisää

Laxmi perusti yrityksen Naisten Pankin tuella

Laxmi sai Naisten Pankin hankkeen avulla viljelykoulutusta ja pyörittää nyt lannoiteyritystä. Naisten Pankin tuella kylän naisryhmä on hakenut lannoitteelle luomusertifikaatin, luonut sille brändin ja myy pakattua tuotetta pääkaupungin kauppoihin. Laxmin lapset...

Lue lisää

Yritykset, yhteisöt ja tapahtumat -ryhmän vetäjät esittäytyvät

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? 2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin? 3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta? 4. Oma unelmasi? Liisa Kapanen:  Tein työurani Nordeassa, jossa kaksi...

Lue lisää

Naisten Pankin skills donation –ohjelma käynnistyy Nepalin evaluaatiopaikalla

Haemme Naisten Pankin Nepalissa rahoittamaan POWER-hankkeeseen yrittäjyyden ja/tai osuustoiminnan asiantuntijaa evaluaatiotiimin jäseneksi. Evaluaation kenttäosuus Nepalissa on noin kahden viikon mittainen ja ajoittuu välille 20.6. – 15.7.2016. Skills donation -vapaaehtoisohjema Hakemamme...

Lue lisää

Laxmi on naisyrittäjä Nepalissa

Matokompostille naurettiin aluksi Laxmi Shresthan kotikylässä, mutta tänään kompostilannoitteen myynti tuo rahaa perheelle ja lannoitteen käyttö parantaa satoa omalla kasvimaalla. Naisten Pankin tuella kylän naisryhmä on hakenut lannoitteelle luomusertifikaatin, luonut...

Lue lisää

Yritysvarainhankinnan ryhmän vetäjät esittäytyvät

1. Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan Naisten Pankista? 2. Milloin tulit mukaan, millaisiin tehtäviin? 3. Miksi Naisten Pankki on sinulle tärkeä, mikä siinä on parasta? 4. Oma unelmasi?   Laura Pääkkönen: 1.  Olin messuvieraana, kun...

Lue lisää

”Olen ylpeä omasta kauneushoitolasta”

Nepalilainen Susmita Shrestha, 21, kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän koulutuksen, toteutti suunnitelmansa ja perusti kotikyläänsä kauneushoitolan. Nyt hän elättää itsensä leikkaamalla ja suoristamalla hiuksia, tekemällä kasvohoitoja, kulmien muotoiluja ja...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

Taikaverstas loihti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan pettämättömän lavatekniikan

Lavashow’n ammattilaiset loivat juhlatunnelman Taikaverstaalla on vuosien kokemus erilaisten tapahtumien tekniikan rakentamisesta ja oikeanlaisen tunnelman luomisesta. Äänentoiston ja lavan toimivuuden lisäksi heiltä löytyy tukea esimerkiksi teknisesti toimivien esityskokonaisuuksien suunnitteluun ja...

Lue lisää

Rokkikone kuljetti Naisten Pankin materiaalit Fuengirolaan

Naisten Pankin materiaalit aina esitteistä roll upeihin ovat vihdoin saapuneet historian ensimmäiseen Suomen ulkopuoliseen paikallisryhmään Espanjan Fuengirolaan! Kuljetuksen hoiti pro bonona Rokkikone Oy, tamperelainen kuljetuspalveluita Suomessa ja ulkomailla tarjoava yritys....

Lue lisää

Klikissä uskotaan hyviin tekoihin

Mediaoptimointiin erikoistunut konsulttitoimisto Klikki panostaa oman tekemisen ohella hyväntekeväisyyteen. Rahallisen tuen sijaan tarjotaan hyviä tekoja. Naisten Pankki on yksi Klikin hyväntekeväisyystoiminnan kohteista. Klikki perustettiin vuonna 2002 kolmen hengen toimistona, joka...

Lue lisää

Mitä kuuluu Naisten Pankin kylälle Nepalin maanjäristyksen jälkeen?

Pilvet vyöryvät kuin valkea harsoverho Bhattendadan yli. Kylä sijaitsee parin kilometrin korkeudella vuoristossa, joka ympäröi Nepalin pääkaupunkia Kathmandua. Kylässä toimii naisten osuuskunta, jota suomalainen Naisten Pankki tukee yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun...

Lue lisää

Mitä kuuluu Bhattendadalle, Naisten Pankin kylälle?

Naisten Pankin tukema Bhattendadan kylä kärsi pahoin Nepalin maanjäristyksessä. Palasimme kylään viisi kuukautta maanjäristyksen jälkeen katsomaan, miten kylän asukkaat ovat pärjänneet. Video: Antti Helin

Lue lisää

Yhteiset arvot kantavat

Fazerin ja Naisten Pankin kumppanuus käynnistyi jo viitisen vuotta sitten. Yhteistyö on vuosien mittaan muuttanut muotoaan ja keskittyy nyt Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuman ympärille. ”Työntekijöissämme on paljon Naisten Pankki –aktiiveja,...

Lue lisää

Samu-Jussi Koskesta Naisten Pankin uusi kasvo

Suunnittelija ja vaatemerkki Samujin luova johtaja Samu-Jussi Koski on lainannut kasvojaan Naisten Pankille ja lähtenyt mukaan tukemaan lukuisilla paikkakunnilla sekä Suomessa että ulkomailla järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. Hän avaa...

Lue lisää

FAIR HOME kierrättää Naisten Pankin hyväksi

FAIR HOME DESIGN LTD:n ja Naisten Pankin yhteistyö perustuu kestävään kehitykseen ja reilun kaupan periaatteisiin. Yritys saa lahjoituksena myyntiin kierrätystuotteita. Näiden tuotteiden myynnistä FAIR HOME lahjoittaa 15 % Naisten Pankille....

Lue lisää

Mainoskampanjoilla näkyvyyttä Naisten Pankille

Yrittäjä Teemu Kontkanen kertoo idean yhteistyöstä lähteneen puolitoista vuotta sitten Levillä järjestetystä Suksee-seminaarista. Satu Mehtälän puheenvuoro Naisten Pankin toiminnasta herätti Kontkasen miettimään, miten Mediateko voisi kuukausilahjoituksen lisäksi tukea järjestön toimintaa....

Lue lisää

Nordealta Naisten Pankille tukea ja asiantuntemusta

Nordean ja Naisten Pankin yhteistyö käynnistyi nelisen vuotta sitten. Nordean Maikki Fromin mukaan yhteinen tekeminen on ollut antoisaa ja kehittämismahdollisuuksista käydään keskusteluja. – Nordea tarjoaa naistenpankkilaisille omaa asiantuntijuuttaan pankkialalla. Kerromme...

Lue lisää

Ivana Helsinki mukaan tukemaan kehitysmaiden naisten työllistymistä

Ivana Helsingin ja Naisten Pankin yhteistyö käynnistyi toukokuussa. Yhteinen sävel syntyi nopeasti, ja ensiaskeleet on jo otettu: Ivana Helsinki lahjoittaa jatkossa jokaisesta kuukauden tuotteesta 15 prosenttia Naisten Pankille. – Sopimus on...

Lue lisää

Kohtaloita Nepalista: ”Kodista ei jäänyt edes kattilaa”

Sangita Thing, 26, näyttää kahta littaan rutistunutta metallista vesiastiaa. Ne ovat kaikki, mitä hänen kodistaan jäi jäljelle. Kaikki muu on hautautunut raunioihin. ”Minulla ei ole ruokaa, ei edes yhtä ainoaa...

Lue lisää

Vain 15 taloa jäi pystyyn Naisten Pankin tukemassa kylässä

Evakuointilentoja tekevien helikopterilentäjien mukaan kokonaisia kyliä on hautautunut maanvyörymien alle syrjäisissä vuoristolaaksoissa lähellä maanjäristyksen keskusta. Kathmandunlaakson lähelläkin maanjäristys on tuhonnut suurimman osan rakennuksista lukemattomissa maalaiskylissä. Yksi sellaisista kylistä on reilun...

Lue lisää

Kohtaloita Nepalista: ”Sydämeni hakkaa yhä”

”Sydämeni hakkaa yhä” Sabita Moktan, 24, kuokkii hajamielisen näköisenä talonsa raunioita. Jäljellä on vain pätkä seinää oven ympärillä. Aina välillä hän heittää irtotiilen pois edestä. Hän tekee työtä hitaasti ja...

Lue lisää

Nepalin maanjäristys tehnyt tuhoaan myös Naisten Pankin hankealueella

Naisten Pankilla on Nepalissa hanke, joka keskittyy naisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien edistämiseen. Hanke on Lalitpurin alueella, joka on pahiten maanjäristyksestä kärsineiden alueiden joukossa. Tämän hankkeen osuuskuntien jäsenistä on ilmoitettu...

Lue lisää

Keskisuomalainen kirjoittaa Naisten Pankin työstä Nepalissa

Kuva: Jaana Kautto Lalitpurin alueella sijaitsevan Bhardeun kylän säästöryhmän naisia  helmikuussa 2011, kun Keskisuomalainen vieraili Naisten Pankin avustamissa kohteissa. Satu Kakkorin artikkelissa Keskisuomalaisessa kerrotaan: ”Vaikeiden tieyhteyksien päässä sijaitseva Lalitpurin alue...

Lue lisää

Ivana Helsinki ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Ivana Helsinki ja Naisten Pankki ovat aloittaneet yhteistyön kehitysmaiden naisten hyväksi. Ivana Helsinki lahjoittaa 15 % kuukauden tuotteen myynnistä Naisten Pankille. Ivana Helsingin kunnioittamia ja käytännössä toteuttamia arvoja ovat tasa-arvo,...

Lue lisää

Matka-Agentit ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Yhteistyösopimus sisältää Matka-Agenttien järjestämien matkojen välityksen Naisten Pankin sivulla olevan linkin kautta. Yritys lahjoittaa linkin kautta tehdyistä matkavarauksista 5 % Naisten Pankille. Välityssopimus ei koske lukijamatkoja. Klikkaa viereistä Matka-Agenttien 24h-logoa...

Lue lisää

Finnish Design Shopin naistenpäivän kampanjatuotto Naisten Pankille

Finnish Design Shop järjesti naistenpäivän kunniaksi kampanjan Naisten Pankin hyväksi. Sunnuntain 8.3. ajan asiakkaat saivat 10% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista, kun taas Finnish Design Shop lahjoitti 10% tilauksien arvosta Naisten...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Kuvablogi Nepalista

Neljä kambodzhalaista ja Kirkon Ulkomaanavun toimeentulon asiantuntija matkasivat Nepalissa syrjäiseen Bhattetandaan tutustumaan Naisten Pankin tukemaan naisten osuuskassaan. Nepal tarjoaa kauneintaan, sinappi kukkii keltaisena Kathmandun laaksoa ympäröivien kukkuloiden rinteillä ja kapea...

Lue lisää

Naisyrittäjiä Nepalissa

Laxmi Shrestha, 32, viljelee luomutomaattia Bhardeun kylässä Lalitpurissa kahden muun naisviljelijän kanssa. Hän on ollut osuuskunnan jäsen jo kahdeksan vuotta. Tomaattifarmia varten hän otti lainan kolme vuotta sitten, mutta nyt laina on...

Lue lisää

Tarinoita Nepalista

Bishnu Maya Tamang, 42, on Bhardeun Shree Gupteshowri Women Development Multipurpose -osuuskunnan varapuheenjohtaja. Hän kertoo liittyneensä osuuskuntaan vuonna 2007. Sitä ennen hän oli muuttanut Bhardeun kylään toiselta paikkakunnalta ja kertoo alkuaikojen...

Lue lisää

LähiTapiolan joulukonsertilla varoja Naisten Pankille

LähiTapiola Etelä järjesti keskiviikkona 10.12.2014 joulukonsertin asiakkailleen Vihdin kirkossa. Esiintyjinä oli Kajaus-Kvartetin Samuli Takkula, Hannu Lehtikangas, Elja Puukko ja Jari Parviainen. Jokaisesta ohjelmasta kerättiin 10 €  Naisten Pankille. ”Konsertti oli...

Lue lisää

EY:n ja Naisten Pankin yhteistyö tuotti hyviä tuloksia

EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ

Lue lisää

Legistum ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Asianajotoimisto Legistum Oy ja kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä tukeva vapaaehtoisyhteisö Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Legistum ja Naisten Pankki järjestävät jatkossa yhteisiä tilaisuuksia, joissa Legistum neuvoo testamentin laatimiseen liittyvissä asioissa. Testamentin avulla...

Lue lisää

EY lahjoitti toimistokalustekirpparin tuoton Naisten Pankille

EY järjesti heinäkuussa vanhojen toimistokalusteiden kirpputorin. Kirpputorin tuoton, yhteensä reilut 2500 euroa, EY lahjoitti Naisten Pankille. Lahjoituksella tuetaan kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentulon hankkimista. Naisten Pankki kiittää lämpimästi lahjoituksesta!  ...

Lue lisää

Samuji ja Naisten Pankki yhteistyöhön

Suunnittelutalo Samuji ja Naisten Pankki aloittavat yhteistyön. Samuji on suunnitellut yhteistyötä varten nahkaisen pikkulaukun ja lompakon, joiden myynnistä osa lahjoitetaan Naisten Pankille. Small Vene Purse ja Mini Wallet kuuluvat Samujin klassikkoasusteisiin. Niihin...

Lue lisää

Nepal

Nepalin hankkeet pyrkivät edistämään naisten tasa-arvoisten oikeuksien toteutumista vaikuttamalla perintö- ja omistusoikeuksiin sekä tukemalla...

Lue lisää

Suntali leipoo donitseja kouluihin ammatikseen

Suntali Lama, 31, pitää pientä kauppaa ja pientä ravintolayritystä syrjäisen Devichourin kylän laitamilla Lalitpurissa. Hän on Devichourin osuuskunnan jäsen. Donitsibineksensä hän aloitti, kun osuuskunta valitsi hänet valmistamaan välipaloja viereisen koulun...

Lue lisää

Toimiva liikeidea poikii myös arvostusta

”En pysty sanoin kuvailemaan tunnetta, kun saan opettaa näitä ylempien kastien naisia. Aiemmin olen joutunut teitittelemään ja rouvittelemaan heitä”, Resma Bishanke kertoo, ja silmät kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Bishanke...

Lue lisää

Lauri Tähkä Nepalissa: lopputunnelmat ja mietteet matkan päätyttyä

Musiikin voima Monissa kylissä saamme kuulla naisten laulavan ja tanssivan, ja Lauri Tähkän vastaavan pikkukitarallaan ja omilla lauluillaan. Nepalissa on hinduja 81 %. Deuralissa osallistumme kuitenkin iltajuhlaan, jonka järjestää buddhalainen...

Lue lisää

Lauri Tähkä Nepalissa – Kanssas minne vaan

Lauri Tähkä tutustui Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin kehitysyhteistyöhankkeisiin syyskuussa 2013. Lue lisää 2014/3 Tekoja lehdestä, Kirkon Ulkomaanavun blogisivustolta, tai seuraa Laurin blogin tunnelmia Kirkon Ulkomaanavun Youtube-kanavalta.

Lue lisää

Lauri Tähkä Nepalissa: Tomaattitunneli ja kompostimultayritys

Lue lisää 2014/3 Tekoja lehdestä, Kirkon Ulkomaanavun blogisivustolta, tai seuraa Laurin blogin tunnelmia Kirkon Ulkomaanavun Youtube-kanavalta.

Lue lisää

Lauri Tähkä kokeili maissinpoimintaa vuorenrinteellä Nepalissa

Lue lisää 2014/3 Tekoja lehdestä, Kirkon Ulkomaanavun blogisivustolta, tai seuraa Laurin blogin tunnelmia Kirkon Ulkomaanavun Youtube-kanavalta.

Lue lisää

Kirkon Ulkomaanavun lähettiläs Lauri Tähkä Nepalissa

Matkallaan Lauri Tähkä tapasi lukuisia naisia, jotka ovat saaneet tukea yritystoimintaan. Naisten yrittäjyyden ja dalitien eli kastittomien ihmisoikeuksien puolesta työskentely leimaa Kirkon Ulkomaanavun rahoittamaa työtä Nepalissa. ”En miettinyt hetkeäkään, kun...

Lue lisää

Naisten Pankki auttoi Radhaa saamaan toimeentulon

Nepalilainen Radha Chaudhary työskenteli koko lapsuutensa, eikä siksi pystynyt koskaan toteuttamaan unelmaansa korkeakoulututkinnosta. Onneksi Radhalla riitti sinnikkyyttä ja hän sai toteutettua erään toisen haaveensa – haaveen itsenäisemmästä elämästä. Naisten Pankin...

Lue lisää

”Haluan aviomieheni takaisin !”

”Nimeni on Sangita Nepali. Olen nepalilainen ja alun perin kotoisin Makwanpurin alueelta, mutta avioiduttuani muutin noin sadan kilometrin päähän Lalitpuriin, lähemmäs pääkaupunkia Kathmandua. Ennen kiertelin muiden kodeissa ompelemassa vaatteita, mutta...

Lue lisää

Upeaa olla mukana

(kuvassa:Saija Tolvanen (vas.) ja Riittakaisa Kässi) ”Olen miettinyt monta kertaa, miksi Naisten Pankki tuntuu niin läheiseltä. Ehkä siksi, että naisen on helppoa liittyä tunnetasolla tukemaan toisia naisia”, Jyväskylän vapaaehtoisryhmässä eli...

Lue lisää

Naisten Pankki aloitti vaikuttamistyön Nepalissa

Naisten Pankin Nepalin matkalle osallistuneet suomalaispäättäjät uskovat, että Nepalissa on mahdollista vaikuttaa myönteisen kehityksen puolesta. Maassa on parhaillaan menossa perustuslakiprosessi ja yhteiskunnalliset rakenteet ovat muotoutumassa. Tärkeitä kysymyksiä ovat maauudistus ja...

Lue lisää

Nepalilaista naisyrittäjyyttä ja perinnevaatteita

Vuodesta 1990 yrittäjänä toiminut nepalilainen Reeta Simha on yksi harvoja etuoikeutettuja naisia Nepalissa. – Olen onnekas. Nepalissa naiset ovat alistettuja. Heitä alistaa perinne, lainsäädäntö ja miehet sekä nuoria naisia myös usein...

Lue lisää

Naisten Pankki Nepalissa

Ensimmäiset askeleet naisten sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvoisuuden eteen on Nepalissa jo otettu. Säädettyjä lakeja kuitenkin sovelletaan kirjavasti, ja naisilta puuttuu tietoja ja taitoja huolehtia oikeuksistaan. Nepalin kansalliskokouksen jäsenistä jo kolmannes...

Lue lisää

”Olen saanut itseluottamusta”

Gita Shrestha alkoi viljelyn tosissaan, kun hän oli ensin saanut koulutusta siihen mitkä vihannekset sopivat maaperään, milloin kylvetään ja milloin kerätään sato. ”Tässä on valkosipulia ja korianteria. Tähän olen kylvänyt...

Lue lisää