Nepalilaista naisyrittäjyyttä ja perinnevaatteita

image

Vuodesta 1990 yrittäjänä toiminut nepalilainen Reeta Simha on yksi harvoja etuoikeutettuja naisia Nepalissa.
– Olen onnekas. Nepalissa naiset ovat alistettuja. Heitä alistaa perinne, lainsäädäntö ja miehet sekä nuoria naisia myös usein vanhemmat naiset. Anoppini ja mieheni ovat aina kannustaneet minua yrittäjäksi, sanoo Ulkomaanavun kutsusta Suomessa vieraillut Reeta Simha.
Reeta Simha asuu Kathmandussa. Hän on naimisissa ja 14-vuotiaan pojan äiti.
– Sukuni on kannustanut minua toiminaan tasa-arvon puolesta Nepalissa. Kasvatan mieheni kanssa poikamme ymmärtämään tasa-arvon merkitystä. Koulutus on tärkeintä. Yhteistyöltä Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin kanssa odotan tyttöjen ja naisten ammatillisten koulutusmahdollisuuksien ja siten toimeentulon parantamista Nepalissa, sanoo Reeta Simha.

Luonnonkuitu tuo elannon kymmenille tuhansille naisille

Simha on Nepalin naisyrittäjien liiton FWEAN edustaja. Hän tietää mitä tarkoittaa lasikatto, joka naisen pitää murtaa ollakseen uskottavuutta yrittäjänä ja asiantuntijana.
– Jos minulla olisi valta, muuttaisin aivan ensin asenteet. Nepalin naisyrittäjien liitto tekee jatkuvaa vaikuttamistyötä poliitikkojen keskuudessa. Usein meitä ei kuunnella. Se turhauttaa. Sen sijaan iloitsen, kun nuoret lukutaidottomat tytöt tulevat yrittäjäkoulutukseen. Ensin annamme heille lukutaidon ja sen jälkeen yrityshallinnon ja markkinoinnin ammattikoulutusta, kuvaa Reeta Simha.
Hän tuottaa, kouluttaa ja markkinoi Itä-Nepalissa Terathumin alueella pienissä kutomoissa tuotettuja Dhaka-tekstiilejä. Perinteisistä luonnonkuiduista, kuten hampusta kudottu Dhaka-vaate on Nepalissa yleinen vaate kaikissa ikäryhmissä.
Iholle miellyttäviä käsin kudottuja vaatteita ja asusteita käyttävät miehet ja naiset. Dhaka-tekstiilit myydään toistaiseksi kotimarkkinoilla.
Myös Nepalissa teollistunut tekstiilituotanto on syrjäyttänyt vanhaa kutomaperinnettä. Nyt perinteen pohjalta vahvistetaan naisten toimeentuloa ja ruokaturvaa.

Ulkomaanapu aloittaa vaikuttamistyön Nepalissa

Kirkon Ulkomaanapu ja Naisten Pankki edistävät naisten taloudellisten oikeuksien toteutumista Nepalissa.
Perinteisesti naisilla ei ole ollut perintöoikeutta eikä oikeutta omistaa maata Nepalissa.
– Nyt nämä oikeudet on taattu laissa, mutta laki on pelkkää paperia eikä lakeja usein noudateta tai tunneta tai niitä kierretään tahallaan. Nepalin hallitus valmistelee parhaillaan uutta perustuslakia, joka on määrä hyväksyä ensi keväänä. Haluamme vaikuttaa lainsäätäjiin niin että naiset oikeudet ja osallistuminen taataan laissa, sanoo Reeta Simha.
Naisten Pankki on tulevan talven ja kevään aikana viemässä läpi ensimmäistä poliittisen vaikuttamistyön hankettaan Nepalissa. Se tähtää naisten taloudellisten oikeuksien parantamiseen Nepalissa.
Ensi maaliskuussa Suomesta lähtee arvovaltainen elinkeinoelämän ja kansanedustajien valtuuskunta omakustanteisesti edistämään hanketta  Nepaliin. Valtuuskunta vierailee Ulkomaanavun kehitysapukohteissa ja tapaa Nepalin naisyrittäjiä.

Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun rahasto ja vapaaehtoisverkosto, joka kerää lahjoituksia naisten omaehtoisen toimeentulon parantamiseen kaikkien köyhimmissä maissa. Keskeiset tukimuodot ovat kyläpankkien pienlainat sekä ammattikoulutus.

Teksti Auli Leskinen
Kuva Ville Asikainen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vuosikokous ja terveiset Nepalista sekä Ugandasta

Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan tuoreita terveisiä Naisten Pankin hankkeista Nepalissa ja Ugandassa. Tilaisuus pidetään maanantaina 4. maaliskuuta Sokos Hotel Presidentissä kello 17 alkaen. Vuosikokous alkaa kello 18....

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Skills donation -vapaaehtoisia Nepaliin ja Ugandaan

Haemme kokeneita markkinoinnin osaajia, jotka yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa arvioivat toimintaympäristöä ja yritysten lähtötilannetta sekä kehittävät kehitysyhteistyöhankkeiden ja paikallisten toimijoiden tarjoamia markkinointipalveluja yrittäjille. Hakemamme henkilöt ovat hyviä sparraajia ja kouluttajia, jotka...

Lue lisää

Tule vuosikokoukseen ja kuulemaan Nepalin naisista

Tule Naisten Pankki Helsingin vuosikokoukseen ja kuulemaan Naisten Pankin Nepalin-hankkeesta! Vuosikokous pidetään maanantaina 14. maaliskuuta kello 17 hotelli Scandic Grand Centralissa, päärautatieaseman naapurissa (Vilhonkatu 13). Kokouksessa valitaan yhdistykselle puheenjohtaja ja...

Lue lisää

Kauppa tuo tasaisen elannon

Kauppaa pitää 31-vuotias Bimala Tamang, joka siirtyi kanojen kasvattamisesta kaupan pitäjäksi kaksi vuotta sitten. –  Viljelimme mieheni kanssa aikaisemmin maata ja kasvatimme kanoja, mutta päätimme luopua siitä ja vuokrasimme tämän...

Lue lisää

Tuki menee oikeaan kohteeseen

  – Pääsimme käymään Ghuselin kylässä, joka on yksi nimikkohankkeemme kohdekylistä. Vierailimme kahdessa kodissa ja tutustuimme Naisten Pankin hankkeissa mukana olleiden naisten arkeen, Mirjam Sokka kertoo. Matka Ghuselin kylään kesti...

Lue lisää

Koulutus rohkaisi kanojen kasvattamiseen

Saapuessamme Gayatri Sapkotan kotiin meitä vastassa on pienten tipujen villi piipitys. Gayatri perusti miehensä kanssa kanalan kaksi vuotta sitten, ja nyt hyvin hoidetussa kanalassa hyörii yhteensä 2 700 kananpoikaa. –...

Lue lisää

Lapseni opettivat minut lukemaan

Bhardeun kylän keskustan liepeillä, rinteelle rakennetun talon pihalla touhuaa Saraswoti Shrestra. Tekemistä riittääkin, sillä taloa ympäröivien viljelysten ja muutaman buffalon lisäksi talon pihasta löytyy matokomposti. Komposti on Saraswotin oma bisnes,...

Lue lisää

Nara Maya kasvoi osuuskassojen mukana Naisten Pankin voimanaiseksi

KATMANDU. Nara Maya Rana on pian kymmenen vuotta koordinoinut Katmandun läheisellä Lalitpurin alueella 12 osuuskassan kehittämistyötä ja tukenut alueen naisyrittäjiä. Rana työskentelee Naisten Pankin Nepalin kumppanuusjärjestössä SOLVE:ssa, joka on erikoistunut naisten osuuskassojen...

Lue lisää

Haluan mennä elämässäni eteenpäin – Sunita Thapan tarina

Jeeppi jättää meidät Ghushelin kylän keskusaukiolle, josta lähdemme kävelemään kohti kaukana yläpuolella näkyvää taloa. Kapea polku kulkee välillä hengenvaarallisen lähellä jyrkkää rotkoa, pieneenkään harha-askeleeseen ei ole varaa. Talolle ei ole...

Lue lisää

Köyhä yksinhuoltaja nousi politiikkaan – Naisten Pankin työ Nepalissa tuottaa tulosta

Pieni poika tulee ostoksille Kamu Sunarin kauppaan. Hän valitsee suklaapatukan ja antaa siitä rahan. Poika on jo kääntynyt lähteäkseen, kun Sunar muistuttaa häntä vielä ottamaan vaihtorahan. Kamu Sunarin kauppa on...

Lue lisää

Unelmia toteuttamassa Nepalissa

Laskeudumme Katmandun pienelle lentokentälle 18. marraskuuta iltapäivällä paikallista aikaa. Iltapäivä ehtii vaihtua illaksi jonottaessamme viisumeita. Saamme ensimakua ”mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy” -kulttuurista, joka tulee meille tutuksi vieraillessamme Naisten...

Lue lisää

Manamaya Shresthan talo tuhoutui Nepalin maanjäristyksessä – Laina naisten osuuskunnalta mahdollistaa uuden talon rakentamisen

-Korianteria, herneitä, kurpitsaa, kurkkuja, tomaatteja, sipulia, valkosipulia… Kunkin kauden kasviksia, Manamaya Shrestha kuvailee. Shrestha on kouluttautunut luomuviljelijäksi Naisten Pankin tuella. Hänen vihannestarhansa ja peltonsa sijaitsevat pienen Bhardeun kylän kauniissa laaksossa...

Lue lisää

Kauneushoitolan pitäjä nauttii työstään – Naisten Pankin tukema koulutus antoi mahdollisuuden yrittäjyyteen

Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...

Lue lisää

Tarinat talteen joukkorahoituksen avulla

– Pitkäaikaisina viestintäryhmäläisinä tiedämme, että materiaalin tarve on jatkuvaa. Hankekohteiden tuoreista tarinoista ja varsinkin kuvista tuntuu aina olevan vähän pulaa. Me päätimme lähteä keräämään naisten tarinoita ja kokemuksia Nepaliin, jossa...

Lue lisää

Gitasta kasvoi menestynyt yrittäjä

Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...

Lue lisää

Naisten Pankin työ kehitysmaiden naisten tukemiseksi laajenee vuonna 2018

Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...

Lue lisää

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää

Vierailulla Naisten Pankki-yrittäjien luona Nepalin Bhattendandassa

Bhattedanda on erittäin kaunista vuoristoaluetta; se on noin kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta. Naisyrittäjien viljelyalueet sijaitsevat vuoristoalueen eteläisellä puolella, joka sopii hyvin maatalouteen. Meillä oli mahdollisuus tavata kaksi naisyrittäjää.   Bibi...

Lue lisää

Vuonna 2017 Naisten Pankki tuo 16 000 naista toimeentulon pariin

Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...

Lue lisää

Kylissä kylässä

Nyt olen päässyt kyliin tapaamaan sekä naisten osuuskuntien jäseniä että naisyrittäjiä. On mukana ollut muutama mieskin. Kahdeksan maastopäivän aikana kävimme viidessä Lalitpurin alueen VDC:ssä. Suomalaisittain VDC:t ovat kuin kuntia. Olen...

Lue lisää

Työntouhua ja toimistohommia

Ensimmäiset päivät ovat menneet aika tehokkaasti työn touhussa. Olen päässyt tutustumaan sekä Kirkon Ulkomaanavun että Luterilaisen maailmanliiton (LML) paikalliseen henkilökuntaan ja toimistoihin. Ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, tulevat tervehtimään ja...

Lue lisää

Mansikoista mangoihin

Laitetaanpa silmät kiinni ja kuvitellaan Suomen kesä parhaimmillaan. Mitä siihen kuuluu? Aurinkoa totta kai, sininen taivas, mansikat, kukat, pörriäiset, veden liplatus ja tuulen vire. Entäs kesälomatyöt? Usea meistä löytää itsenä...

Lue lisää

Naisten Pankin vapaaehtoisohjelma asiantuntijoille käynnistyy – jyväskyläläinen Kirsi Itkonen Nepaliin

”Naisten asema ja kehitysyhteistyö ovat minulle tärkeitä. Kun näin hakuilmoituksen Skills donation-ohjelmaan, ajattelin heti, että tämähän on aivan mainio tilaisuus”, kertoo Itkonen. Itkonen lähtee arvioimaan Naisten Pankin rahoittamaa Ulkomaanavun hanketta...

Lue lisää

Laxmi perusti yrityksen Naisten Pankin tuella

Laxmi sai Naisten Pankin hankkeen avulla viljelykoulutusta ja pyörittää nyt lannoiteyritystä. Naisten Pankin tuella kylän naisryhmä on hakenut lannoitteelle luomusertifikaatin, luonut sille brändin ja myy pakattua tuotetta pääkaupungin kauppoihin. Laxmin lapset...

Lue lisää

Naisten Pankin skills donation –ohjelma käynnistyy Nepalin evaluaatiopaikalla

Haemme Naisten Pankin Nepalissa rahoittamaan POWER-hankkeeseen yrittäjyyden ja/tai osuustoiminnan asiantuntijaa evaluaatiotiimin jäseneksi. Evaluaation kenttäosuus Nepalissa on noin kahden viikon mittainen ja ajoittuu välille 20.6. – 15.7.2016. Skills donation -vapaaehtoisohjema Hakemamme...

Lue lisää

Laxmi on naisyrittäjä Nepalissa

Matokompostille naurettiin aluksi Laxmi Shresthan kotikylässä, mutta tänään kompostilannoitteen myynti tuo rahaa perheelle ja lannoitteen käyttö parantaa satoa omalla kasvimaalla. Naisten Pankin tuella kylän naisryhmä on hakenut lannoitteelle luomusertifikaatin, luonut...

Lue lisää

”Olen ylpeä omasta kauneushoitolasta”

Nepalilainen Susmita Shrestha, 21, kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän koulutuksen, toteutti suunnitelmansa ja perusti kotikyläänsä kauneushoitolan. Nyt hän elättää itsensä leikkaamalla ja suoristamalla hiuksia, tekemällä kasvohoitoja, kulmien muotoiluja ja...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

Mitä kuuluu Naisten Pankin kylälle Nepalin maanjäristyksen jälkeen?

Pilvet vyöryvät kuin valkea harsoverho Bhattendadan yli. Kylä sijaitsee parin kilometrin korkeudella vuoristossa, joka ympäröi Nepalin pääkaupunkia Kathmandua. Kylässä toimii naisten osuuskunta, jota suomalainen Naisten Pankki tukee yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun...

Lue lisää

Mitä kuuluu Bhattendadalle, Naisten Pankin kylälle?

Naisten Pankin tukema Bhattendadan kylä kärsi pahoin Nepalin maanjäristyksessä. Palasimme kylään viisi kuukautta maanjäristyksen jälkeen katsomaan, miten kylän asukkaat ovat pärjänneet. Video: Antti Helin

Lue lisää

Kohtaloita Nepalista: ”Kodista ei jäänyt edes kattilaa”

Sangita Thing, 26, näyttää kahta littaan rutistunutta metallista vesiastiaa. Ne ovat kaikki, mitä hänen kodistaan jäi jäljelle. Kaikki muu on hautautunut raunioihin. ”Minulla ei ole ruokaa, ei edes yhtä ainoaa...

Lue lisää

Vain 15 taloa jäi pystyyn Naisten Pankin tukemassa kylässä

Evakuointilentoja tekevien helikopterilentäjien mukaan kokonaisia kyliä on hautautunut maanvyörymien alle syrjäisissä vuoristolaaksoissa lähellä maanjäristyksen keskusta. Kathmandunlaakson lähelläkin maanjäristys on tuhonnut suurimman osan rakennuksista lukemattomissa maalaiskylissä. Yksi sellaisista kylistä on reilun...

Lue lisää

Kohtaloita Nepalista: ”Sydämeni hakkaa yhä”

”Sydämeni hakkaa yhä” Sabita Moktan, 24, kuokkii hajamielisen näköisenä talonsa raunioita. Jäljellä on vain pätkä seinää oven ympärillä. Aina välillä hän heittää irtotiilen pois edestä. Hän tekee työtä hitaasti ja...

Lue lisää

Nepalin maanjäristys tehnyt tuhoaan myös Naisten Pankin hankealueella

Naisten Pankilla on Nepalissa hanke, joka keskittyy naisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien edistämiseen. Hanke on Lalitpurin alueella, joka on pahiten maanjäristyksestä kärsineiden alueiden joukossa. Tämän hankkeen osuuskuntien jäsenistä on ilmoitettu...

Lue lisää

Keskisuomalainen kirjoittaa Naisten Pankin työstä Nepalissa

Kuva: Jaana Kautto Lalitpurin alueella sijaitsevan Bhardeun kylän säästöryhmän naisia  helmikuussa 2011, kun Keskisuomalainen vieraili Naisten Pankin avustamissa kohteissa. Satu Kakkorin artikkelissa Keskisuomalaisessa kerrotaan: ”Vaikeiden tieyhteyksien päässä sijaitseva Lalitpurin alue...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Kuvablogi Nepalista

Neljä kambodzhalaista ja Kirkon Ulkomaanavun toimeentulon asiantuntija matkasivat Nepalissa syrjäiseen Bhattetandaan tutustumaan Naisten Pankin tukemaan naisten osuuskassaan. Nepal tarjoaa kauneintaan, sinappi kukkii keltaisena Kathmandun laaksoa ympäröivien kukkuloiden rinteillä ja kapea...

Lue lisää

Naisyrittäjiä Nepalissa

Laxmi Shrestha, 32, viljelee luomutomaattia Bhardeun kylässä Lalitpurissa kahden muun naisviljelijän kanssa. Hän on ollut osuuskunnan jäsen jo kahdeksan vuotta. Tomaattifarmia varten hän otti lainan kolme vuotta sitten, mutta nyt laina on...

Lue lisää

Tarinoita Nepalista

Bishnu Maya Tamang, 42, on Bhardeun Shree Gupteshowri Women Development Multipurpose -osuuskunnan varapuheenjohtaja. Hän kertoo liittyneensä osuuskuntaan vuonna 2007. Sitä ennen hän oli muuttanut Bhardeun kylään toiselta paikkakunnalta ja kertoo alkuaikojen...

Lue lisää

Nepal

Nepalin hankkeet pyrkivät edistämään naisten tasa-arvoisten oikeuksien toteutumista vaikuttamalla perintö- ja omistusoikeuksiin sekä tukemalla...

Lue lisää

Suntali leipoo donitseja kouluihin ammatikseen

Suntali Lama, 31, pitää pientä kauppaa ja pientä ravintolayritystä syrjäisen Devichourin kylän laitamilla Lalitpurissa. Hän on Devichourin osuuskunnan jäsen. Donitsibineksensä hän aloitti, kun osuuskunta valitsi hänet valmistamaan välipaloja viereisen koulun...

Lue lisää

Toimiva liikeidea poikii myös arvostusta

”En pysty sanoin kuvailemaan tunnetta, kun saan opettaa näitä ylempien kastien naisia. Aiemmin olen joutunut teitittelemään ja rouvittelemaan heitä”, Resma Bishanke kertoo, ja silmät kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Bishanke...

Lue lisää

Lauri Tähkä Nepalissa: lopputunnelmat ja mietteet matkan päätyttyä

Musiikin voima Monissa kylissä saamme kuulla naisten laulavan ja tanssivan, ja Lauri Tähkän vastaavan pikkukitarallaan ja omilla lauluillaan. Nepalissa on hinduja 81 %. Deuralissa osallistumme kuitenkin iltajuhlaan, jonka järjestää buddhalainen...

Lue lisää

Lauri Tähkä Nepalissa – Kanssas minne vaan

Lauri Tähkä tutustui Kirkon Ulkomaanavun ja Naisten Pankin kehitysyhteistyöhankkeisiin syyskuussa 2013. Lue lisää 2014/3 Tekoja lehdestä, Kirkon Ulkomaanavun blogisivustolta, tai seuraa Laurin blogin tunnelmia Kirkon Ulkomaanavun Youtube-kanavalta.

Lue lisää

Lauri Tähkä Nepalissa: Tomaattitunneli ja kompostimultayritys

Lue lisää 2014/3 Tekoja lehdestä, Kirkon Ulkomaanavun blogisivustolta, tai seuraa Laurin blogin tunnelmia Kirkon Ulkomaanavun Youtube-kanavalta.

Lue lisää

Lauri Tähkä kokeili maissinpoimintaa vuorenrinteellä Nepalissa

Lue lisää 2014/3 Tekoja lehdestä, Kirkon Ulkomaanavun blogisivustolta, tai seuraa Laurin blogin tunnelmia Kirkon Ulkomaanavun Youtube-kanavalta.

Lue lisää

Kirkon Ulkomaanavun lähettiläs Lauri Tähkä Nepalissa

Matkallaan Lauri Tähkä tapasi lukuisia naisia, jotka ovat saaneet tukea yritystoimintaan. Naisten yrittäjyyden ja dalitien eli kastittomien ihmisoikeuksien puolesta työskentely leimaa Kirkon Ulkomaanavun rahoittamaa työtä Nepalissa. ”En miettinyt hetkeäkään, kun...

Lue lisää

Naisten Pankki auttoi Radhaa saamaan toimeentulon

Nepalilainen Radha Chaudhary työskenteli koko lapsuutensa, eikä siksi pystynyt koskaan toteuttamaan unelmaansa korkeakoulututkinnosta. Onneksi Radhalla riitti sinnikkyyttä ja hän sai toteutettua erään toisen haaveensa – haaveen itsenäisemmästä elämästä. Naisten Pankin...

Lue lisää

”Haluan aviomieheni takaisin !”

”Nimeni on Sangita Nepali. Olen nepalilainen ja alun perin kotoisin Makwanpurin alueelta, mutta avioiduttuani muutin noin sadan kilometrin päähän Lalitpuriin, lähemmäs pääkaupunkia Kathmandua. Ennen kiertelin muiden kodeissa ompelemassa vaatteita, mutta...

Lue lisää

Upeaa olla mukana

(kuvassa:Saija Tolvanen (vas.) ja Riittakaisa Kässi) ”Olen miettinyt monta kertaa, miksi Naisten Pankki tuntuu niin läheiseltä. Ehkä siksi, että naisen on helppoa liittyä tunnetasolla tukemaan toisia naisia”, Jyväskylän vapaaehtoisryhmässä eli...

Lue lisää

Naisten Pankki aloitti vaikuttamistyön Nepalissa

Naisten Pankin Nepalin matkalle osallistuneet suomalaispäättäjät uskovat, että Nepalissa on mahdollista vaikuttaa myönteisen kehityksen puolesta. Maassa on parhaillaan menossa perustuslakiprosessi ja yhteiskunnalliset rakenteet ovat muotoutumassa. Tärkeitä kysymyksiä ovat maauudistus ja...

Lue lisää

Naisten Pankki Nepalissa

Ensimmäiset askeleet naisten sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvoisuuden eteen on Nepalissa jo otettu. Säädettyjä lakeja kuitenkin sovelletaan kirjavasti, ja naisilta puuttuu tietoja ja taitoja huolehtia oikeuksistaan. Nepalin kansalliskokouksen jäsenistä jo kolmannes...

Lue lisää

”Olen saanut itseluottamusta”

Gita Shrestha alkoi viljelyn tosissaan, kun hän oli ensin saanut koulutusta siihen mitkä vihannekset sopivat maaperään, milloin kylvetään ja milloin kerätään sato. ”Tässä on valkosipulia ja korianteria. Tähän olen kylvänyt...

Lue lisää