Yksi päivä hankekylissä opettaa enemmän kuin 1457 Suomessa

1475 päivää sitten aloitin työni Naisten Pankin koordinaattorina Kirkon Ulkomaanavulla. Tänään opin, mistä ihan oikeasti on kyse.

Muistiinpanoissani lukee…

”Löydän aina aikaa näille kokouksille muiden velvollisuuksien keskeltä, tämä on minulle niin suureksi hyödyksi.”

”Tällaista yritystoimintaa olisi mahdotonta aloittaa ilman hankkeen tukea. Ei meiltä löytyisi varoja tarvittaviin alkuinvestointeihin.”

”On ollut todella arvokasta saada oppia. Aiemmin en analysoinut kasvatusprosessia ja sen piileviä kuluja. Nyt vasta olen oppinut, mikä on todellista voittoa.”

”On mahtavaa, että me naisetkin saamme kehittyä ja mennä eteenpäin.”

”Haluamme tehdä töitä! Haluamme jatkaa kehittymistä!”

”Luojalle kiitos, että he ottivat meidän kylämme mukaan tähän projektiin. He ottivat meidät huomioon ja tekivät meidät näkyviksi. Olen niin kiitollinen, että saan osa tätä ryhmää.”

”Koulutusten myötä olemme oppineet oikeutemme! Aiemmin meidät jätettiin kaiken päätöksenteon ulkopuolelle. Nyt myös meillä on oikeudet!”

”Oppiminen ja kehittyminen on antoisaa. Parasta on oppia, kuinka itse voimme auttaa itseämme. Ja kun me opimme, opetamme myös perheillemme ja muille kyläläisille.”

 

Näin puhuvat naiset, joiden maalattiaiset kodit on rakennettu laudankappaleista ja joissa on vain yksi huone, useammalle sukupolvelle. Naiset, joiden kodeissa ei ole juoksevaa vettä eikä sähköä.

Tänään sain kokea näiden naisten kiitollisuuden, riemun, tahdonvoiman, onnistumisenilon, varmuuden. Tänään sain kokea Naisten Pankin hengen syvimmillään.

 

Teksti ja kuva: Jaana Hirsikangas, Naisten Pankin koordinaattori, joka vierailee Guatemalan Naisten Pankin hankkeessa tällä viikolla

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Guatemalan maya-naiset: ”Kiitos kaikesta tiedosta, mitä olemme saaneet teidän ansiostanne”

Guatemala viettää 15. syyskuuta 195. itsenäisyyspäiväänsä. Kaduilla ja autoissa liehuvat Guatemalan liput, koululaisten massiiviset soittokunnat pysäyttävät liikennettä tasaisin väliajoin, ja aattoaamusta alkaen juoksevat soihdunkantajat joukkioineen valtaavat pääkaupungin kadut sekä maantiet....

Lue lisää

Naisten toimeentulo- ja voimaannuttamishanke PROPODER 2013 – 2016

Maa: Guatemala Alue: Alta Verapaz Kesto: 10/2013 – 12/2016 Budjetti: 350 000 (kolmelle vuodelle) Hankkeen nimi: PROPODER Desarrollo Socio Económico y Empoderamiento de las Mujeres Maya hablantes Q´eqchies / Naisten toimeentulo ja voimaannuttamishanke PROPODER Hyödynsaajien määrä: 841...

Lue lisää

”Kun minulle jää voittoa myynneistä, on se minun omaa rahaani, jota käytän itse!”

Kukkuloiden ympäröimä Tapilan kylä sijaitsee hurmaavan kauniilla paikalla, turkoosin joen varrella. Kylää varjostaa kuitenkin köyhyyden taakka. Siellä elävät q’eqchi’-alkuperäiskansan jäsenet ovat Guatemalassa lähes poikkeuksetta äärimmäisen köyhiä. Kyläläisten kodit ovat peltikattoisia...

Lue lisää

María tavoittelee riippumattomuutta muista

– Minä todella pidän siitä, että saan kouluttautua ja käyttää aivojani, huudahtaa María Isabel Cac Cu. Tämä 33-vuotias kolmen lapsen äiti osallistuu Naisten Pankin antamaan koulutukseen pohjoisessa Alta Verapazin osavaltiossa...

Lue lisää

Mayanaisten muutosten tuulet

”Emme halua olla enää syrjittyjä ja sivuun jätettyjä!” toteaa naisryhmän puheenjohtaja, viiden lapsen äiti Herlinda Asig Caal. Herlinda ja kylän muut naiset ovat osallistuneet jo reilun parin vuoden ajan Naisten Pankin koulutushankkeeseen...

Lue lisää

Mayanaisille uusi alku ryhmälainan turvin

Kymmenen lapsen äiti Candelaria Perez on mayaintiaani ja kuuluu q’eqchi’-kansanryhmään. Alkuperäiskansojen edustajat ovat Guatemalassa toisen luokan kansalaisia, vaikka heitä on yli 40 % maan väestöstä. Alkuperäiskansojen asema maassa on hyvin...

Lue lisää

”Olemme saaneet ihmisoikeudet naisina”

Guatemalalaisen Monte Criston kylän naisryhmän puheenjohtaja Juliana Macz on valittu tehtäväänsä lukutaitonsa vuoksi. Lukutaito on kovassa arvossa, ja taidon omaavan ihmisen koetaan voivan pitää huolta muista. ”Naisten Pankin työ on...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

”Haluamme tehdä töitä!”

”Tällaista yritystoimintaa olisi mahdotonta aloittaa ilman hankkeen tukea. Ei meiltä löytyisi varoja tarvittaviin alkuinvestointeihin.” ”Aiemmin en analysoinut kasvatusprosessia ja sen piileviä kuluja. Nyt vasta olen oppinut, mikä on todellista voittoa.”...

Lue lisää

Kehy-leikkaukset: Ulkomaanapu lopettaa työnsä viidessä maassa

Ulkomaanavun työ loppuu kokonaan Libanonissa, Mosambikissa, Guatemalassa ja Hondurasissa sekä Kongon demokraattisessa tasavallassa viimeistään maaliskuun lopussa 2016. Itä-Afrikassa leikataan ulkoministeriön rahoitusta Kenian ja Eritrean maaohjelmista. Strategiansa mukaan Ulkomaanapu keskittyy entistä...

Lue lisää

”Minä uskon Naisten Pankkiin”

”Olen oppinut, että me naisina olemme osa yhteisöä. Olemme osallisia.” Näin totesi yksi Santa Martan kylän nainen minulle viime viikolla. Koolla oli 37-päinen Naisten Pankin hankkeen naisryhmä. Puolenpäivän mittaisessa tapaamisessamme...

Lue lisää

Kihomatoja ja kehyleikkauksia

”Päiväkodissa kihomatoja ja vielä 30 miljoonnan lisäleikkaus kehyyn, siinäpä ne tämän aamun uutiset.” Istuin Kirkon Ulkomaanavun jeepissä, keskellä kauneinta Guatemalaa, kun luin lakonisen viestin mieheltäni. Ympärillä vihreän vehreät vuoret, majesteettiset...

Lue lisää

Totuuden hetki – matkalla Guatemalaan

Matka kotiovelta hotellihuoneeseen kestää tarkalleen 24 tuntia. Se on pitkä aika, vaikka sylissä ei normaaliin tapaan matkaakaan vauhdikas taapero. Tällä kertaa lukuisat nivaskat Guatemalan kehitysyhteistyöraportteja pitävät mielen kiireisenä. Olen matkalla...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Guatemalainen Petronila Xol oppii lukemaan!

Agua Subterránean on yksi Chisekin kunnan etäisimmistä yhteisöistä , ja siellä asuu yhteensä 90 perhettä. Naisten Pankin tuella yhteisössä järjestetään lukutaito-opetusta sekä naisten oikeuksiin ja toimeentuloon liittyvää koulutusta. Koulutuspäivä on...

Lue lisää

Guatemala

Guatemalan hankkeissa Naisten Pankki tukee alkuperäiskansoihin kuuluvien naisten oikeuksia ja toimeentulomahdollisuuksia.

Lue lisää