Kävele Naiselle Ammatti 2016 keräsi lahjoitusennätyksen

Viime sunnuntaina seitsemättä kertaa järjestetty Kävele Naiselle Ammatti ylitti tavoitteensa ja keräsi ennätysmäärän lahjoituksia, lähes 90 000 euroa. Tapahtuma järjestettiin Suomessa ja Euroopassa yhteensä yli 60 paikkakunnalla, joista pohjoisin oli Rovaniemellä ja eteläisin Espanjan Aurinkorannikolla. Tapahtumapaikkakuntia oli tänä vuonna huimasti enemmän ja tulos nousi viime vuodesta 27 %.

Tapahtuman tulos vastaa yli 2950 Ammattia. Ammatti-lahjoilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa. Jo 30 euron lahjoitus auttaa kehitysmaan naisen yrittäjyyden alkuun.

‒ Julkisuudessa on puhuttu paljon asenteiden koventumisesta. Meillä Naisten Pankissa tilanne näyttää aivan päinvastaiselta. Ihmiset haluavat auttaa ja nähdä, mitä saamme avulla aikaan. Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tuotto vastaa koko Guatemalan hankkeen vuosibudjettiamme. Sen avulla voimme esimerkiksi tukea yli 550 naisen koulutusta ja ammattitaitoa 25 kyläyhteisössä, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastannut Arja Schobesberger.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen osallistui tapahtumaan Espoossa.

‒  Mahtavaa, että pystytään tänäkin vuonna tuhansien naisten elämä tällä yhden päivän kävelyllä muuttamaan.

‒ Suomi jatkaa ponnistelujaan sen puolesta, että myös kehitysmaiden naisilla on mahdollisuus omaan, itsenäiseen toimeentuloon, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen.

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman valtakunnallisia yrityskumppaneita ovat EY, DNA ja Fazer, Matkavekka ja Lomamatkat. Tapahtumapaikkakunnilla oli lisäksi suuri määrä omia, paikallisia yhteistyökumppaneita.

Ensi vuoden Kävele Naiselle Ammatti järjestetään 10.9.2017.

Lisätietoja
Arja Schobesberger
Kävele Naiselle Ammatti 2016 -tapahtuman koordinaattori
Naisten Pankin vapaaehtoinen
arja.schobesberger (at) gmail.com

Sara Linnoinen
Kävele Naiselle Ammatti 2016 -tapahtuman koordinaattori
Naisten Pankin harjoittelija
sara.linnoinen (at) kirkonulkomaanapu.fi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kävele Naiselle Ammatti 30.9. Jyväskylässä

”Uranuurtajanaisia”, Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestää Lions Club Palokka Wilma yhdessä Naisten Pankki Jyväskylän kanssa. Lions Club Palokka Wilma on Jyväskylän alueella toimiva naisleijonaklubi. ”Teemme monipuolista, vapaaehtoista auttamistyötä. Olemme jo...

Lue lisää

Liiku naiselle ammatti

Tule  mukaan liikkumaan hyvän asian puolesta! Aloitetaan seurakuntakodin pihalla yhteisellä alkulämmittelyllä, jonka jälkeen voit valintasi mukaan osallistua liikuntaan kävellen rauhallisesti kirkon ympäri tai reippaammin muutaman kilometrin matkan. Myös pyöräilijöille on...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti Nivalassa 11.9.2023

Kaikille avoin kävelytapahtuma! Tervetuloa mukaan hyvän mielen tempaukseen ma 11.9. klo 18 alkaen. Lähtö seurakuntakodilta. Illassa saamme infoa Naisten Pankin toiminnasta. Lenkille lähdemme alkulämmittelyn saattelemana. Vaihtoehtona kolme eri mittaista reittiä,...

Lue lisää

Sähköalaa opiskelevan Kakadan haaveena on oman kyläyhteisön tukeminen

Maanantaiaamuisin Noeun Kakadan äiti ajaa mopolla esikoisensa Thmeyn kylästä 40 kilometrin päähän Siem Reapin kaupunkiin opiskelemaan.  Koulutus ei ole itsestään selvyys ja Kakadan kotikylässä on paljon koulupudokkaita, jotka jäävät maatilalle...

Lue lisää

Pidä unelmistasi kiinni – Soknan tarina

Kambodžan pääkaupungin Siem Reapin keskustan lähellä sijaitsevan ammatillisen oppilaitoksen pihalta kuuluu aamulla mopojen pärinää, mutta piha ei ole enää yhtä täynnä ”motoja” kuin vielä kuukausi sitten. Useat opiskelijat ovat saaneet...

Lue lisää

Raija Haavisto on kerännyt huovutetuilla korteilla yli 13 000 euroa naisille

Naisten Pankilla on noin 3 000 vapaaehtoista ympäri Suomen. Heitä yhdistää halu tukea naisia ja toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Turun paikallisryhmän pitkäaikainen vapaaehtoinen Raija Haavisto kertoo, kuinka hän löysi oman...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 4.9. Kotkassa

Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyystempaus sunnuntaina 4.9. klo 10 – 13 Kaikki Liikkeelle! -tapahtumassa Katariinan meripuistossa. Tule liikkumaan perheesi ja ystäviesi kanssa maailman naisten puolesta! Yhteiskävelyn lisäksi väkeä liikuttavat mm. Gospel-lattarit,...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti – Gå ett Yrke till en Kvinna 3.9.2022 Söderkulla

12:30 Ilmoittautuminen aukeaa klo 12.30 Söderkullan kirkolla, Neiti Miilintie 2, Sipoo13:00 Lähtö lähenee, pieni tietoisku ja yhteinen lämmittely by Sipoon Syke Merkittyjä reittejä on kaksi, lyhyempi reitti ja pidempi viiden...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti Nivalassa 22.8.2022

Kaikille avoin kävelytapahtuma! Tervetuloa mukaan hyvän mielen tempaukseen ma 22.8. klo 18 alkaen. Lähtö seurakuntakodilta. Infoa, alkulämmittely ja tarjoilua. Haastamme mukaan erityisesti kouluissa ja varhaiskasvatuksessa työskentelevät!   Vapaaehtoinen osallistumismaksu. Myytävänä...

Lue lisää

Hiihdä Naiselle Ammatti Oulussa PERUTTU

Hiihdä Naiselle Ammatti – Oulussa 2022 Hiihdä Naiselle Ammatti 2022 kampanja-aika on 1.1.-31.3.2022. Voit tulla mukaamme hiomaan hiihtotekniikkaa, kuulemaan suksien voitelusta ja hiihtämään myös muuten vaan. Hiihtokampanjaan ilmoittautuminen: oulu@naistenpankki.fi.  Ilmoitathan ilmoittautuessa osallistutko...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 10.10. Mäntsälässä

Tule mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tempaukseen Mäntsälässä sunnuntaina 10.10.21 klo 12–14, lähtö ja paluu Mäntsälän Seurojentalon parkkiksella. Kukin voi valita haluamansa pituisen lenkin käveltäväkseen. Mukaan voit ilmoittautua Naisten Pankin sivun...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti Nivalassa

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma. Lähtö seurakuntakodin pihalta. Ennen lenkkiä yhteinen alkulämmittely. Vaihtoehtoina kolme erimittaista kävelylenkkiä. Lenkin jälkeen tarjoilua. Mahdollisuus lahjoittaa Kirkon Ulkomaan avun kautta hauraiden maiden naisille. Myytävänä myös arpoja!...

Lue lisää

Yritys lahjoittaa, kävelijä kävelee

  Tempauksen alullepanija, Kiho Oy:n viestintäpäällikkö Paula Toivanen kertoo porukan mukaan saamisen olleen helppoa. – Meillä on muutenkin paljon aktiivista ja liikkuvaa porukkaa, ja Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan avulla voitiin...

Lue lisää

Naisten Pankin kampanja kannustaa toimimaan tasa-arvon puolesta

Vuosi sitten alkanut koronapandemia on kiristänyt naisten jo ennestään huonoa asemaa. Kriisi on vaikeuttanut työntekoa ja sitonut naiset tiiviimmin kodinpiiriin ja hoivatyöhön. Vuosikymmenien positiivinen kehitys äärimmäisen köyhyyden vähentämisessä on kääntynyt...

Lue lisää

10 syytä, miksi muutoksella on naisen kasvot

1. Köyhyydellä on naisen kasvot Äärimmäisessä köyhyydessä elää 689 miljoonaa ihmistä, se on enemmän kuin koko EU:ssa on asukkaita. Enemmistö on naisia ja neljä viidestä asuu maaseudulla. Köyhässä yhteisössä elävä...

Lue lisää

Kaveriporukka lyllersi ja kyykkäsi naisille Ammatteja

  – Olemme säännöllisen epäsäännöllisesti kokoontuva vanhojen ystävien porukka, ja syksyn tapaamiseen järkättiin liikuntateema. Idea liikuntateemaan tuli siitä, että koronakevät ja -kesä sai monet meistä lenkkeilemään ja jopa juoksemaan, eli...

Lue lisää

Tarmokasta naisenergiaa sauvakävelyllä

Kävele Naiselle Ammatti -kampanjan elokuun teema on opintiellä ja syyskuussa urapolku. Erinomaisen sopivia teemoja, kun ehdotin opetusvideota sauvakävelyn tekniikasta, ja hankkeeseen tarttuivat tarmokkaat yrittäjänaiset – Annika Di Chiara, Godmother Creative...

Lue lisää

Kävelykummi Minna Parikasta tuli yrittäjä lujalla tahdolla

Kenkäsuunnittelijan työ oli Minna Parikan haave pienestä tytöstä asti, ja lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan alaa Englantiin. Maailmalla vierähti useampi vuosi, jona aikana Parikka ehti hahmotella omaa mallistoaan. – Hain...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti ja Lahjoita – Espoo 2020

Vuosittaisia tapahtumia pidetään syksyn kohokohtana. Haukilahti on vakiintunut kohteeksi ja sen lisäksi tapahtuma on levittäytynyt eri vuosina Karakallioon, Leppävaaraan, Suvelaan ja Tapiolaan. Tänä vuonna kävelemme oman reittimme ja aikataulumme mukaan....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman äiti Laura Remes: ”Yllätyskäänteitä on riittänyt!”

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaidean keksi jo yli kymmenen vuotta sitten Naisten Pankin vapaaehtoinen ja nykyisin myös ohjausryhmän jäsen Laura Remes. Kävele Naiselle Ammatin syntyaikoina kymmenen vuotta sitten hyväntekeväisyyskävelyt ja -juoksut olivat...

Lue lisää

Kauneushoitolan pitäjä nauttii työstään – Naisten Pankin tukema koulutus antoi mahdollisuuden yrittäjyyteen

Susmita Shrestha, 24, työskentelee kosmetologina Bhardeun kylässä Lalitpurissa Nepalissa. Hän on elättänyt perhettään jo muutaman vuoden ajan. Töitä on riittänyt siitä asti, kun hän kävi Naisten Pankin tukeman kauneudenhoitoalan yrittäjän...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti keräsi yli 2 700 Ammattia

Yhdeksäs Kävele Naiselle Ammatti käveltiin taas suuren vapaaehtoisjoukon voimin sunnuntaina 9.9.2018. Kävelyyn osallistui kokonaisuudessaan noin 2000 kävelijää. Tälläkin kertaa kerättiin iso potti, yli 82 000 euroa. Tapahtuman tulos vastaa yli...

Lue lisää

Vapaaehtoistyössä Keski-Afrikan tasavallassa

Anna Koskivuo toimii Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisena Keski-Afrikan tasavallassa Naisten Pankin rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on voimauttaa paikallisia naisia ja parantaa heidän toimeentuloaan lukutaito-opetuksen, yrittäjyys-, maanviljelys- ja rauhantyökoulutuksen kautta Bozoumin...

Lue lisää

Gitasta kasvoi menestynyt yrittäjä

Ennen vuotta 2009 suuri osa keskisessä Nepalissa sijaitsevan Bhardeun kylän naisista ei ollut koskaan käynyt pääkaupungissa. Kylä oli heidän maailmansa. Arki muuttui, kun Naisten Pankki aloitti toimintansa kylässä yhdeksän vuotta...

Lue lisää

BDO:sta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman pääyhteistyökumppani

BDO ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien Kävele Naiselle Ammatti 2018 -tapahtumaa. Kävele Naiselle Ammatti on kävelytapahtuma, jonka kautta kerätään varoja kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi. Naisten työllistymisellä...

Lue lisää

Suomen laajin hyväntekeväisyysgolfkiertue Naisten Pankki Open uudistuu

Cup-pisteet ratkaisevat voittajan Jokaisen osakilpailun kolme parasta paria palkitaan tavarapalkinnoilla. Aiemman finaalivoiton sijaan tänä vuonna pääpalkinnon saa eniten cup-pisteitä kerännyt pelipari. Kiertueen voittajapari pääsee Golfreseptin järjestämälle golfmatkalle PGA Catalunyaan. –...

Lue lisää

Jaloilleen myrskyn jälkeen

Toukokuussa 2008 hirmumyrsky Nargis iski Hsar-Oh-Chaungiin, myanmarilaisen Daw Wah Wahin kotikylään. Myrsky tuhosi perheen kodin ja ajoi naisen epätoivon partaalle. ”Olin täysin murtunut, vailla toivoa ja koko ajan surullinen. Lisäksi...

Lue lisää

Santa Martan naiset ovat nyt osa yhteisöä

Santa Martan kylässä on puolentoista vuoden ajan kokoontunut 37-henkinen naisryhmä. Kouluttajiensa avulla naiset ovat oppineet muun muassa uusista, tehokkaammista viljelyskeinoista ja siitä, kuinka kasvattaa vihanneksia ja hedelmiä omalla pihalla. Terveellisemmän...

Lue lisää

Marjo käveli kehitysmaan naisille Ammatteja, kilometrejä kertyi 140

Innostus kävelyyn syttyi muutama vuosi sitten, kun perhepäivähoitajana toimiva Marjo Piipponen kaipasi elämäänsä uutta ja tavoitteellista harrastusta. Kuultuaan Naisten Pankin aktiivi Leila Kontkaselta Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumasta Marjo ehdotti Leilalle...

Lue lisää

Syksyn Lue Naiselle Ammatti –kiertue pyörähti käyntiin Helsingissä

Kirjailija Rosa Liksomia haastatellut toimittaja Juhani Karila totesi teoksen olevan samaan aikaan sekä kaunis että ruma kirja. Kirjan rumuus tulee väkivallan, erityisesti perheväkivallan, kuvauksesta. Toisaalta hienovireiset luontokuvaukset ovat hyvin kauniita....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti saa tuhannet liikkeelle ympäri Suomen 

ILMOITTAUDU KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA  >> Naisten yrittäjyyden, toimeentulon ja koulutuksen tukemisella on todettu olevan kehitysmaissa ratkaiseva vaikutus paitsi perheen myös koko kyläyhteisön hyvinvoinnille. Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin järjestämä...

Lue lisää

Naisryhmä antaa todellista tukea

Opilin kylä, Uganda. 39-vuotias kahdeksan lapsen äiti Nighty Angenjo kuuluu Naisten Pankin tukemaan Lubanga Lakica –naisryhmään. Nightyn kaksi vanhinta lasta ovat jo naimisissa ja viisi nuorinta käyvät koulua. Nightyllä ei...

Lue lisää

Kävely tekee hyvää – ihan kirjaimellisesti

TULE MUKAAN KÄVELEMÄÄN NAISILLE AMMATTEJA  >> Jos ette muuta jaksa, kävelkää! Jollei muuhun ole aikaa, kävelkää! Näinhän meitä patistellaan ja ihan syystä. Meillä Suomessa kannustetaan etsimään kävelemällä terveyttä, mielihyvää, jaksamista,...

Lue lisää

Rosa Liksom Lue Naiselle Ammatti 2017 –kiertueen kirjailijana

ILMOITTAUDU JA LAHJOITA NYT! Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa...

Lue lisää

Yhden naisen FinnWalk –kävely tuotti yli 600 Ammattia naisille

Vielä ehdit lahjoittaa! Suomen päästä päähän eli Nuorgamista alkanut yhden naisen FinnWalk –kävely päättyi tiistaina 25. päivä heinäkuuta Hankoon. Kävelijä, liiketoimintakehittäjä Jaana Villanen on tiettävästi ainoa suomalainen yli 50-vuotias nainen,...

Lue lisää

Ilo rohkaisee Olive Fornahia jatkamaan eteenpäin

28-vuotias Olive Fornah on onnellinen opiskelija Naisten Pankin tukemassa FAWE SL -järjestön (Forum for African Women Educationalist Sierra Leone) perustamassa ammattikoulussa, jossa on vain naisia. Ammattikoulu tarjoaa opiskelumahdollisuuden monenlaisista lähtökohdista...

Lue lisää

Sitkeästi eteenpäin kohti parempaa

Liberialainen 42-vuotias Joanna Golon on sinnikäs kuuden lapsen äiti. Hän työskentelee paahteisella kaskipellolla Gaemun kylän laidalla parinkymmenen muun naisen kanssa. Kerran viikossa naiset kokoontuvat töihin yhteisviljelmälle. He kitkevät rikkaruohoja ja...

Lue lisää

”Naisten ryhmämme säästötilillä on 3 225 euroa”

– Voi, olen osallistunut monille Naisten Pankin järjestämille kursseille! Mitkä olivat suosikkiaiheitani? Johtajuus, sukupuoli, kirjanpito, tilintarkastus, välipalojen valmistaminen, karjanhoito ja ennen kaikkea eläinten terveys. Haluan todella auttaa ihmisiä ja eläimiä...

Lue lisää

Rosa Liksom Lue Naiselle Ammatti 2017 –kiertueen kirjailijana

Naisten Pankki toteuttaa järjestyksessään kolmannen Lue Naiselle Ammatti -kiertueen syys-marraskuussa 2017. Kiertue järjestetään yhdessä kirjailija Rosa Liksomin, Like Kustannuksen ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa. Naisten Pankki vastaa kiertueen iltatapahtumien järjestämisestä kahdeksalla paikkakunnalla....

Lue lisää

Äiti ja poika katsovat tulevaisuuteen

Uganda, Oding Village, Oding Parishin alue. 43-vuotiaalla Alice Anenalla on kahdeksan lasta. Alice elättää perheensä maanviljelyksellä. Lasten isä ei juuri osallistu perheen arkeen, suurena apuna Alicelle onkin hänen vanhin poikansa, 24-vuotias...

Lue lisää

Grace toteutti idean omasta ravintolasta Naisten Pankin avulla

Boli Ipiin kylä, Gulun alue, Uganda. 35-vuotias Grace Lakot on tyytyväinen ravintolan omistaja. Hän on neljän lapsen äiti, ja hänen aviomiehensä on puuseppä. Grace kuuluu kolmatta vuotta Naisten Pankin tukemaan...

Lue lisää

Haluan näyttää, että pienilläkin teoilla on merkitystä

Jo 10 vuoden ajan Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat työskennelleet yhdessä ilolla kehitysmaiden naisten ja perheiden köyhyyden vähentämiseksi. Raumalainen Raija Marjomäki on nähnyt useasti, kuinka tahto tehdä hyvää kasvaa ja leviää....

Lue lisää

Naisten Pankin työ Kambodžassa ja Myanmarissa

Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....

Lue lisää

Leivonnaisilla tuloa perheelle

Kambodzalaisessa Kralanhin kylässä, Siem Reapin ulkopuolella  Yern Sok Ke valmistaa rapeita pieniä, ohuenohuita kakkuja tai keksejä, joita näkee kaikkialla.  Hän työskentelee kotona ulkokeittiössä ja käsittelee taikinaa nopeasti ja varmasti. Hän...

Lue lisää

Ateneumissa kuultiin tarinoita lasikatolta ja nautittiin taiteesta

Naisten Pankki ja Ateneumin taidemuseo järjestivät keskiviikkona 19. huhtikuuta Taidetta ja tarinoita lasikatolta -tilaisuuden tunnelmallisessa Ateneum-salissa. Lähes täysi sali kokoontui illaksi kuuntelemaan Ateneumin johtajan Susanna Petterssonin, MTV3:n vastaavan päätoimittajan Merja...

Lue lisää

Puuvillaisten huivien kutominen vaatii osaamista

Siem Reapin kaupungin ulkopuolella  Ta Leungin kylässä  rouva Tip Phor kutoo kangaspuilla  kahdenlaisia puuvillahuiveja.  Toinen malli on traditionaalinen kambodžalainen huivi, joita myös turistit ostavat matkamuistoksi. Toinen malli menee edelleen myytäväksi paikallisille...

Lue lisää

Yrittäjänainen, jonka tavoitteena on työllistää

Kambodzalaisella Som Peounilla on oma ompelimo ja kauppa Siem Reapin turistikaupungin laidalla Phnom Kraomin kylässä. Hän ja kaksi palkattua ompelijaa valmistavat laadukkaita työhousuja miehille ja pojille. Kestävistä työhousuista on kysyntää...

Lue lisää

Unelma lasten pääsemisestä yliopistoon

Myanmarissa, Pyaponin kunnassa, on kylä nimeltä Tha Htay Kone. Kylän nimi on tarkoin valittu, ja se tarkoittaa miljardööriä. Kylässä asuu 45-vuotias Daw Khin Moe Moe Khaing. Daw Khin Moe Moe...

Lue lisää

Unelmana pojan koulutus ja oma tiilitalo

Opilin kylä, Uganda. Kylässä asuvan, 18-vuotiaan Jennifer Lawinon elämä voisi olla hyvin erilaisella tolalla tällä hetkellä. Orpo, 2-vuotiaan pojan äiti on kohdannut nuoresta iästään huolimatta paitsi onnistumisia, myös suuria epäonnen...

Lue lisää

FinnWalk-videoterveiset

Lahjoita Ammatteja! FinnWalk matkalle lähtee liiketoimintakehittäjä ja kouluttaja Jaana Villanen, jonka tavoitteena on kerätä yksi Ammatti jokaiselta kävellyltä kilometriltä. Yhden Ammatin lahjoitussumma on 30 euroa. FinnWalk on osa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti...

Lue lisää

Lukiolaiset keräsivät naisille Ammatteja Kuopiossa

Päivätyökeräys toteutettiin helmikuussa abien lukuloman aikaan ja siihen osallistui valtaosa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista. – Suurin osa oli pääsääntöisesti auttanut kotona, esimerkiksi siivonnut tai tehnyt lumitöitä. Kuulin myös että...

Lue lisää

Hanko Kompass mukana FinnWalk-kävelyssä

Lahjoita kilometrejä! Kesäkuun alussa Nuorgamista käynnistyvä FinnWalk –kävely huipentuu heinäkuun 25:ntenä päivänä Hankoon, jonne tultuaan yrittäjä Jaana Villanen on kävellyt huikaisevat 1 500 kilometriä. Hangossa ilmestyvä kesälehti Hanko Kompass tukee...

Lue lisää

Naisten Pankin Uganda-illassa kuultiin vapaaehtoisten tarinoita

Uganda on yksi maailman köyhimmistä maista, jonka lähihistoria on verinen ja sotaisa. Ongelmana ovat edelleen köyhyys, korruptio ja varsinkin miesten runsas alkoholin käyttö. -Siitä huolimatta me näimme paljon toivoa ja...

Lue lisää

Vuoden 2016 tärkeät luvut

7 hanketta, 3 manteretta Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuettiin Liberiassa, Sierra Leonessa ja Ugandassa. Kambodžassa Naisten Pankki aloitti uuden hankkeen, jolla parannetaan pienyrittäjien yrittäjyystaitoja ja vahvistetaan yrittäjyysosuuskuntia. Aasiassa työskenneltiin...

Lue lisää

Vihannesten viljelykoulutus paransi toimeentuloa

Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....

Lue lisää

Suomen suurin hyväntekeväisyysgolfkiertue, Naisten Pankki Open, kasvaa

Naisten Pankki Open 2016 Golfmessuilla Helsingin messukeskuksessa 17.–19.3.2017. Löydät meidät osastolta 6r106. Naisten Pankki golfaa jo kuudetta kertaa Naisten Pankki Open haastaa golfaajat jo kuudetta kertaa pelaamaan Ammatteja kehitysmaiden naisille....

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: vetäjäpari Helsingin Kävele Naiselle Ammatti –tapahtumaan

Tämä vapaaehtoistehtävä on täytetty! Kiitos mielenkiinnostasi. Mukaan vapaaehtoistoimintaan voit lähteä täyttämällä tämän lomakkeen. Kävele Naiselle Ammatti Helsingissä 10.9. Kävele Naiselle Ammatti –tapahtuma järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 10.9. samanaikaisesti lukuisilla paikkakunnilla...

Lue lisää

Huivihelmiä myynnissä Serlachius-museo Göstassa Mäntässä

Naistenpäivänä 8.3.2017 alkaa Naisten Pankin Ilona-tiimin yhteistyö Serlachius-museoiden kanssa. Serlachius-museoita on Mäntässä kaksi, Gösta ja Gustaf. Huivihelmiä on nyt myynnissä Göstan museokaupassa, ja myyntikokeilun on kaavailtu kestävän loppukesään. Naisten Pankin...

Lue lisää

Naisten Pankki näkyi Helsingin Joogafestivalilla

Naisten Pankki osallistui Helsingissä Kaapelitehtaalla jo viidettä kertaa järjestettyyn Joogafestival -tapahtumaan 25.-26. helmikuuta. Naisten Pankin vapaaehtoiset kertoivat festarikävijöille Naisten Pankin toiminnasta yleisesti ja erityisesti uudesta Joogaa naiselle ammatti -kampanjasta. Myynnissä...

Lue lisää

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen: ”Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina”

Mikä Naisten Pankin toimintatavassa erityisesti sytyttää, ministeri Kai Mykkänen? “Naisten Pankki on ainutlaatuinen menestystarina. Muutaman aktiivisen naisen aloitteesta on kasvanut merkittävä toimija. Tällä hetkellä juuri pienyrittäjyydelle on valtavasti kysyntää erityisesti...

Lue lisää

Kävelytekniikka kuntoon pilateksella

Lahjoita kilometrejä! Helena Lehkonen on paitsi pilates-ohjaaja, myös kasvatustieteiden tohtori ja yrittäjä. Hän luotsaa HL-concept -yritystään, joka on erikoistunut yrityksissä olevan hiljaisen tiedon keräämiseen. Lisäksi Helena toimii aktiivisesti myös politiikassa. -Voisi...

Lue lisää

Äitiys menee luihin ja ytimiin – äitinä tuntee vastuuta muidenkin lapsien tulevaisuudesta

Lahjoita kilometrejä!   Kouluttaja, koruntekijä ja neljän lapsen äiti Tiina Parikka osallistuu FinnWalk –kävelyyn  lahjoittamalla viisi kilometriä ja viisi Ammattia. -Kolme kilometriä lahjoitan elämäni naisille: tyttärilleni ja neljännen lapsenlapselleni Ellenille....

Lue lisää

Järvenpäässä tuunattiin naisille ammatteja

Järvenpään paikallisryhmän vetäjä Erja Saarelainen kertoo yhteisen illan järjestelyjen sujuneen jouhevasti. Iltaan osallistui myös Hyvä kasvaa Järvenpäässä -yhdistys – Olimme muutaman kerran yhteydessä K-rautaan ja sovimme käytännön järjestelyistä. Illan ohjelmasta...

Lue lisää

Vapaaehtoisrekry: Vapaaehtoinen tiedottaja / viestinnän asiantuntija – Naisten Pankki tarvitsee sinua!

Kävele Naiselle Ammatti on Naisten Pankin vuoden merkittävin varainhankinnallinen tempaus. Vuonna 2016 tapahtumia järjestettiin 60 paikkakunnalla Suomessa ja Euroopassa ja tapahtuman avulla kerättiin liki 90 000€ kehitysmaiden naisille. Vuonna 2017...

Lue lisää

Marjon kävelykampanja ylsi huipputulokseen

Marjo Piipponen osallistui Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan omalla kampanjallaan. Hän käveli kotikylästään Viinijärveltä Joensuun kasvitieteelliseen puutarhaan Botaniaan. Matkaa kertyi kaikkiaan 32 kilometriä. Marjo kannusti etukäteen ystäviä ja tuttaviaan lahjoittamaan haluamansa...

Lue lisää

Yrittäjältä yrittäjälle – yhdessä hyvää kävellen

Mikä onkaan tehokkaampi tapa saada hyvää aikaan kuin tutustua historialliseen Helsinkiin kävellen, verkostoituen ja samalla hyvää tehden. Näin päätti toimia yritysasiakasvastuullinen johtaja Anne Saarikangas Nordeasta. – Halusin tukea Naisten Pankkia...

Lue lisää

Helsingissä käveltiin Ammatteja upeassa säässä

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa ja mukana oli ennätykselliset 60 paikkakuntaa, josta peräti 24 oli Suomen ulkopuolella. Yhteisten kävelyjen lisäksi ihmisiä innostettiin Omaan Kävelyyn, ja moni...

Lue lisää

Sirpa Kähkönen Lue Naiselle Ammatti 2016 -kiertueen tähtenä

Kiertue järjestetään kuudessa kaupungissa ympäri Suomen. Kullakin paikkakunnalla kirjailija Sirpa Kähkönen vierailee päivällä paikallisessa Suomalaisessa Kirjakaupassa. Sen jälkeen hän on mukana Naisten Pankin paikallisryhmän järjestämässä ohjelmallisessa iltatapahtumassa, jossa hän kertoo...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma isompi kuin koskaan

Naisten Pankki järjestää 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman yli 60 paikkakunnalla Suomessa ja ulkomailla. Tapahtumapaikkakuntia on lähes tuplasti enemmän kuin viime vuonna, aina Rovaniemeltä Espanjan Aurinkorannikolle. Helsingissä tapahtuma järjestetään Töölönlahdella....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2016 – eturivin tsempparit!

Ilmoittaudu! Vihreiden kansanedustaja, Naisten Pankin ohjausryhmän jäsen Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin merkittävintä varainkeruutempausta Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa syksyllä 2016. – Teoilla on väliä. Me eletään yhteisessä maailmassa...

Lue lisää

Golfareilla tavoitteet korkealla

Tapahtuma sai alkunsa viisi vuotta sitten. Syntypaikka on Sarfvikin golfklubi, jossa ladykapteenina silloin toiminut ja naistenpankkilainen Rauni Suhonen päätti kokeilla, miten hyväntekeväisyys sopii golfkubille. – Järjestimme klubin sisäisen naisten kisan,...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015 tuotti 2300 Ammattia

Helsinki 22.9.2015 Sunnuntaina 13.9. käveltiin kuudes Kävele Naiselle Ammatti. Tapahtumapaikkakuntia oli tänä vuonna ennätysmäärä: 24 Suomessa ja ensimmäistä kertaa muualla Euroopassa mukana oli 11 paikkakuntaa. Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tuotolla...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015 – Jani Toivola

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola on mukana tukemassa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa. ”Olen nähnyt omakohtaisesti muun muassa Nepalissa, mitä se tarkoittaa yksittäisen lapsen, tytön tai naisen kohdalla kun hän...

Lue lisää

Naisten Pankki kutsuu kävelemään Ammatteja

Naisten Pankki järjestää 13.9.2015 kuudetta kertaa kaikille avoimen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman. Kävelyn valtakunnallinen tavoite on kerätä kehitysmaiden naisille 2500 Ammattia. Tapahtumapaikkakuntia on Suomessa 21 ja ulkomailla 10. Pohjoisin on...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015 – Iisa Strand

Muun muassa Pientä Pintaremonttia -ohjelmasta tutuksi tullut sisustussuunnittelija ja pitkän linjan yrittäjä Iisa Strand osallistuu 13. syyskuuta Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan Helsingissä. Pienelläkin lahjoituksella tuet kaikkein hauraimmissa valtioissa...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti goes international

Teija Mikkilä, toinen valtakunnallisen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman projektinvetäjistä, kuvaa ensimmäisen kansainvälisen kävelyn syntyprosessia. – Halusimme rohkaista ihmisiä kävelemään Ammatteja kehitysmaiden naisille paikkakunnasta ja jopa maasta riippumatta. Unelma muuttui todeksi...

Lue lisää

Kävellä voi omin päinkin

Etkö ole lähellä minkään paikkakunnan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa? Onko Kävelyn ajankohta hankala? Vai haluatko järjestää kehitysmaiden naisten toimeentuloa edistävän tapahtuman vain kaveri- tai työporukallesi? Oman Kävelyn järjestäminen on täysin...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Leena Harkimo

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>

Lue lisää

Turuus kävellää ammattei tois pual jokke

Tänäkin syksynä Suomen Joutsen saattelee matkaan kävelijäjoukon, jonka jokainen askel vie kohti parempaa tulevaisuutta. 13.9. järjestettävä tempaus on osa Naisten Pankin valtakunnallista Kävele naiselle ammatti -tapahtumaa, jolla kerätään varoja naisten...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Pete Poskiparta

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Leena Harkimo

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>

Lue lisää

Naisille golfattiin Ammatteja Kullo Golfin avauskisassa

95 golfaria starttasi Kullo Golfissa lauantaina 23.5.2015 Pääkaupunkiseudun Naisten Pankin järjestämän Golfaa Naiselle Ammatti -tapahtuman avauskisassa. Alkuväylien tihkusade ja kova tuuli vaihtuivat matkan varrella auringonpaisteeseen, ja hienotunnelmaisen kisan voiton vei...

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti omalla tyylillä

Jaana Hautalan organisoima työyhteisön oma Kävele Naiselle Ammatti -tempaus on hyvä esimerkki siitä, miten pienin ponnistuksin voi toimia ison asian hyväksi. Jaana sai kollegat innostumaan ja pian ryhdyttiin tuumasta toimeen....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2015, Lola Wallinkoski

Tekijä: Naisten Pankki Varsinais-Suomi Kuvaus ja edit: Ari Elo

Lue lisää

Tanssi Naiselle Ammatti -Järvenpää

Lauantaina 10.1.2015 reilut 80 tanssimisesta ja Naisten Pankin toiminnasta innostunutta naista kokoontui Järvenpään jäähallille hyvän mielen tanssitapahtumaan ensimmäistä, muttei taatusti viimeistä kertaa. Yhteistyökumppanimme Keski-Uudenmaan tanssiopisto Keton opettajat Leila Ketola ja...

Lue lisää

EY:n ja Naisten Pankin yhteistyö tuotti hyviä tuloksia

EY:llä oli tänä vuonna huomattava rooli Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman järjestämisessä Helsingissä. Yrityksen uusi EY-talona tunnettu toimisto sijaitsee lähellä Töölönlahden kävelyreittejä, joten se tarjosi toimitalonsa kävelyn starttipaikaksi ja avasi valoisan aulansa tapahtumatorin käyttöön. EY yhdisti Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan henkilöstönsä Friends & Family -päivän. Koko henkilökunta perheineen ja ystävineen oli kutsuttu osallistumaan hyväntekeväisyystapahtumaan... LUE LISÄÄ

Lue lisää

Porvoon Kävele Naiselle Ammatti 2014

Ansa Production tuottaa ja suunnittelee videoita yritysten käyttöön: yritysesittelyt, tuote- ja tilaesittelyt, markkinointi- ja promootiovideot. https://www.ansa.fi/  Kävele Naiselle Ammatti  Porvoon Kävele Naiselle Ammatti

Lue lisää

Kuvablogi kävelytapahtumasta

Kuvakertomus kuljettaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman tunnelmiin ympäri Suomen.

Lue lisää

Naisten Pankin kävelytapahtuma tuotti 1991 Ammattia

Naisten Pankin vuosittaisessa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa käveltiin tänä vuonna 1991 ammattia. Yhden Ammatin arvo on 30 euroa. Tapahtuma järjestettiin 27 paikkakunnalla. Tapahtuman tuotoilla tuetaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja...

Lue lisää

Marianne Heikkilä haastaa sinut: Kävele Naiselle Ammatti (30 sek.)

Tietoa Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumasta >>  

Lue lisää

Bloggaajat mukana auttamassa kehitysmaiden naisia

Osana 14.9. järjestettävää Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaa Naisten Pankki haastoi bloggaajat mukaan lukemaan, kokkaamaan ja kirjoittamaan inspiraationa kehitysmaiden naiset. “Haastoimme mukaan erityisesti kirja-, ruoka- ja perhebloggaajat, mutta kuka tahansa voi...

Lue lisää

Naisten Pankin kiertueella golfattiin 94 Ammattia

Pääkaupunkiseudun Naisten Pankki järjesti kesäkiertueen yhdessä alueen viiden golfklubin kanssa. Mukana parikisassa olivat Sarfvik Golf, Hirsala Golf, Pickala Golf, Espoon Golfseura ja Kurk Golf. Jokaisesta peliparista Naisten Pankki sai 30...

Lue lisää

Naisten Pankki haastaa bloggaajat mukaan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan

Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaiden naisille 2 100 Ammattia. Yhden Ammatin hinta on 30 euroa. Tapahtuman ajankohta...

Lue lisää

Naisten Pankki tempaisee taas kävelemällä

Naisten Pankki järjestää tänä vuonna jo viidettä kertaa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman, jonka valtakunnallisena tavoitteena on kerätä kehitysmaan naisille 2 100 Ammattia. Tapahtuman ajankohta on sunnuntai 14.9. Valtakunnallisen tapahtuman tavoitteena...

Lue lisää

Verkostoitumisessa on voimaa – Porvoo ja Loviisa yhteistyössä

Porvoo ja Loviisa ovat molemmat viehättäviä, historiallisia kaupunkeja Itä-Uudellamaalla ja molemmilla paikkakunnilla toimii Naisten Pankki. Etäisyyttä kaupungeilla on 40 kilometriä ja kevättalvella 2014 Helena Vennonen Porvoosta oli yhteydessä Loviisan naistenpankkilaisiin...

Lue lisää

Syyskuussa kävellään naisille Ammatteja

“Olen itse ollut yrittäjänä, joten Naisten Pankin painotus yrittäjyyteen kolahti”, Laura perustelee päätöstään lähteä mukaan juuri Naisten Pankin toimintaan. Turun Naisten Pankin perustamisen lisäksi Laura on ollut puuhanaisena monenlaisissa tapahtumissa....

Lue lisää

Kävele Naiselle Ammatti 2016

SAVE THE DATE – 10.9.2017 Kävele Naiselle Ammatti 11.9.2016 Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma on Naisten Pankin merkittävin vuotuinen varainkeruutempaus. Vuonna 2016 tapahtuma järjestettiin 11.9.2016. Tapahtuman avulla keräämme lahjoituksia kehitysmaiden naisten...

Lue lisää

Naisten Pankin hyväksi käveltiin 1770 Ammattia

Naisten Pankin vuosittainen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma järjestettiin 15.9.2013, jolloin yhden päivän aikana käveltiin 24 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tapahtuma oli menestys, sillä Ammatteja käveltiin yhteensä 1770 kappaletta. Yhden Ammatin arvo...

Lue lisää