Maailmanpankki raportoi köyhyyden kasvusta – piskuinen suomalainen Naisten Pankki pistää hanttiin 

Nainen nojaa lasittomaan ikkunaan, takanaan punainen verho ja katsoo päättäväisesti kameraan.

Lahjoita

euroa


Naisten toimeentulon ja yrittämisen tukeminen vahvistaa kehittyviä maita kestämään kriisejä. 

Koronapandemian raskaimmat seuraukset koetaan maailman köyhimmissä maissa, joissa on heikko sosiaaliturva ja terveydenhuolto. Maailmanpankki arvioi 97 miljoonan ihmisen pudonneen köyhyyteen vuonna 2020 

Liikkumisrajoitukset ja koulujen sulkemiset ovat ajaneet erityisesti tytöt ja naiset ahtaalle. Heidän harteillaan oleva palkaton hoivatyö on lisääntynyt. Lisäksi kotona koettu lähisuhdeväkivalta on kasvanut. 

Samaan aikaan suomalaisen Naisten Pankin tukemissa yhteisöissä naisten yritystoiminta porskuttaa. 

Koulutus, ammatti ja yrittäjyys suojaavat naisia

– Tukemme piirissä olleet naiset kehittivät viime vuonna uusia toimeentulon muotoja, säästivät rahaa ja oppivat uusia taitoja, vaikka koronapandemia jylläsi ympärillä, kertoo Naisten Pankin yksikön päällikkö Ulla Räisänen.  

Esimerkiksi Myanmarissa naiset ompelivat kestokasvomaskeja myyntiin. Jordaniassa naisten ravintolatoiminta löysi asiakkaita sosiaalisen median kautta. Ugandaan perustettiin yhteiskunnallinen kanala, jonka on tarkoitus hyödyttää koko ympäröivää yhteisöä.   

Jopa koronan kurittamassa Nepalissa osuuskuntien toiminta siivitti naiset edellisvuotta parempiin tuloksiin.

– Koulutus, ammatti ja yrittäjyys ovat pääomaa, jota mikään kriisi ei voi viedä pois, Räisänen toteaa. 

Yhteensä Naisten Pankki vahvisti lähes 29 000 ihmisen asemaa ja toimeentuloa vuonna 2020. Samalla 120 000 perheenjäsentä sai turvatumman elämän. Naisten Pankki toimii haastavissa olosuhteissa muun muassa Keski-Afrikan tasavallassa, Myanmarissa ja Ugandassa.

Naisten säästämä pääoma jo lähes 1,5 miljoonaa 

Naisten omat säästö- ja lainaryhmät eli kyläpankit ovat Naisten Pankin työn ydin. Ryhmien jäsenet voivat säästää turvallisesti ja saada lainoja markkina-hintoja halvemmalla ja ilman vakuuksia. 

Ryhmien yhteenlaskettu pääoma kasvoi 47 prosenttia 1,47 miljoonaan vuonna 2020. Pienet lainat tarjoavat mahdollisuuden yrittämiseen ja toimivat puskureina vaikeille ajoille. 

–  Toimintamalli valmistaa naisia selviytymään myös tulevista haasteista, Räisänen sanoo. 

Naisten Pankin tukemissa säästö- ja lainaryhmissä on yli 26 000 jäsentä. Lainasummat ovat tyypillisesti 50 – 400 euroa. Riittävästi pääsemään pahimman yli ja jopa menestymään.  

Tukea tarvitaan, sillä koronakriisi on pahentunut merkittävästi monissa Aasian ja Afrikan maissa vuoden 2021 puolella. 

*** 

Vuodesta 2007 toiminut Naisten Pankki tukee kaikkein hauraimmassa asemassa olevien naisten toimeentuloa ja yrittäjyyttä Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä.  

Lataa Naisten Pankin vuosikertomus 2020 täältä >> 

Yhteystiedot: 

Eija Wallenius, Naisten Pankki, viestinnän yhteyspäällikkö, eija.wallenius@kua.fi, 050 313 6710

Aloituskuva: Ndengo Paulette on paikallisen naisten ryhmän johtaja Bozoumissa Keski-Afrikan tasavallan pohjoisosissa. Koulutimme alueella 25 naista rauhanrakennukseen vuonna 2020. Kuva: Patrick Meinhardt

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Näin Naisten Pankki muuttaa maailmaa – tule kuulemaan työmme tuloksista

Lämpimästi tervetuloa kuulemaan työstämme ja tuloksistamme ilmaiseen webinaariin!   Ääneen pääsee toimeentulotyön vanhempi asiantuntija Ulla Sarasalmi Kirkon Ulkomaanavulta. Ulla tietää, miten suuri vaikutus juuri naisten toimeentulon tukemisella on ympäröivään yhteiskuntaan.  Tässä pieni tarina Ullalta: ”Kymmenen vuotta sitten tapasin Ugandassa...

Lue lisää

Voin vaikuttaa itse elämääni

Eman Radwan on 31 -vuotias neljän lapsen äiti Jordaniassa. Elämäntilanteen muututtua hänen oli hankittava itselleen ammatti pystyäkseen elättämään lapsensa. Eman pääsi harjoittelijaksi kauneushoitolaan, jossa hän sai kokemusta kauneudenhoitoalasta ja siinä...

Lue lisää

Naisten Pankki tukee naisia viidessä maassa vuonna 2022

KENIA Kiertotalouteen keskittyvä hanke Kenian pääkaupungissa Nairobissa tarjoaa sadoille pääasiassa slummeissa asuville naisille työ- ja liiketoimintamahdollisuuksia. Vuonna 2021 alkaneessa kolmivuotisessa hankkeessa naiset saavat koulutusta muun muassa materiaalien lajitteluun, käsittelyyn ja...

Lue lisää

Naisten Pankin koronakuulumisia Kambodžasta

Kun koronavirus saapui Kambodžaan maaliskuussa 2020, koulut suljettiin ja isot kokoontumiset kiellettiin. Kambodžalaisten huolet keskittyivät kahteen asiaan: heikoissa kantimissa olevaan terveydenhuoltoon ja kansainvälisistä taloussuhdanteista riippuvaiseen talouteen. Toistaiseksi koronaviruksen terveysvaikutukset ovat...

Lue lisää

Jordaniassa opiskellaan nyt etänä

Naisten Pankin Jordanian hankkeessa annetaan yrittäjyyskoulutusta 180 naiselle. Lisäksi hankkeessa annetaan starttirahaa naisyrittäjille sekä koulutusta naisten laina- ja säästöryhmille. Yksi tärkeistä tavoitteista on myös lisätä naisten verkostoitumismahdollisuuksia. Hankkeeseen osallistuvat ovat...

Lue lisää

Pandemian vaikutukset iskevät erityisesti naisiin, mutta Naisten Pankin tuella siitä on mahdollista selviytyä

Koronapandemia aiheuttaa vakavan terveysuhan, mutta myös sen leviämistä estävät rajoitukset aiheuttavat omat haasteensa. Monissa Naisten Pankin hankemaissa esimerkiksi Ugandassa, Kambodzassa, Nepalissa ja Jordaniassa on rajoitettu kokoontumisia, myös kouluja on suljettu...

Lue lisää