Naisten Pankin koronakuulumisia Kambodžasta

Lahjoita

euroa

Faktalaatikko

Naisten Pankin rahoituksella 471 perhettä on saanut käteis- ja ruoka-apua. Lisäksi noin 3 500 ihmistä on hyötynyt saippua- ja desinfiointiainejakeluista ja yli 70 000 ihmistä on saanut tietoa koronaviruksesta ja kuinka suojautua siltä.

Kun koronavirus saapui Kambodžaan maaliskuussa 2020, koulut suljettiin ja isot kokoontumiset kiellettiin. Kambodžalaisten huolet keskittyivät kahteen asiaan: heikoissa kantimissa olevaan terveydenhuoltoon ja kansainvälisistä taloussuhdanteista riippuvaiseen talouteen. Toistaiseksi koronaviruksen terveysvaikutukset ovat jääneet hyvin pieniksi. Sen sijaan kymmenet tuhannet ihmiset ovat pudonneet takaisin äärimmäiseen köyhyyteen. Ulkomaan vientiin tuottavia vaate- ja kenkätehtaita on suljettu kysynnän hiipuessa Euroopassa ja USA:ssa. Ulkomaisiin investointeihin nojaavat rakennustyömaat ovat hiljentyneet. Matkustusrajoitukset veivät turistit mennessään. Maatalous on jo ennestään kärsinyt ilmastonmuutoksesta.

Aasialasiet naiset myyvät kojusta banaaneja.

Kun humanitaarinen tilanne lyö päälle, työt aloitetaan aina nopealla tarvekartoituksella. Kirkon Ulkomaanavun Kambodžan tiimi käynnisti heti huhtikuun alussa tarvekartoitukset niissä yhteisöissä, joissa olemme jo pitkään toimineet. Kokoontumis- ja liikkumisrajoitusten vuoksi se oli haastavaa ja normaalia hitaampaa. Selvitimme perheiden tilannetta: kenen toimeentulo on laskenut alle kriittisen rajan, kuinka suuri osa väestöstä tarvitsee ulkopuolista apua kriisistä selviämiseen? Kävi ilmi, että avun tarvitsijoita on toiminta-alueillamme kymmeniä tuhansia. Puutetta oli sekä saippuasta että ruuasta ja rahasta ostaa niitä. Ihan kaikkia emme pystyisi auttamaan, joten jatkoimme viranomaisten kanssa yhteistyötä selvittääksemme mitkä noin 500 perhettä ovat kaikkein heikoimmassa asemassa.

Nykyaikainen humanitaarinen apu perustuu ajatukseen, että ihmiset tietävät itse mitä tarvitsevat. Emme halua tehdä ihmisistä apuriippuvaisia uhreja, vaan tukea meissä kaikissa sitkeästi elävää halua vaikuttaa oman elämän kulkuun. Humanitaarinen apu ei saa myöskään häiritä paikallisia markkinoita. Jos ruokaa on saatavana paikallisesti, se ostetaan paikallisesti. Tai avun tarvitsijoille annetaan rahaa, jotta he voivat itse ostaa tarvitsemansa. Jos esimerkiksi toimiville riisimarkkinoille tuodaan ulkopuolelta ilmaista riisiä ruoka-apuna, paikalliset riisintuottajat kärsivät asiakkaiden kaikotessa ja hintojen laskiessa. Jos paikalliset markkinat ovat vielä toiminnassa, on aina parempi antaa avun tarvitsijoille rahaa, jotta he voivat ostaa tarvitsemansa tuotteet paikallisilta kauppiailta ja tuottajilta. Silloin varmistetaan ihmisten toimeentulo ja kriisin päättyessä koko yhteisö palautu nopeammin.

Keväällä humanitaariseen apuun ei ollut saatavilla ylimääräistä rahaa. Jouduimme arvioimaan, mitkä suunnitelmat pystyisimme toteuttamaan koronasta huolimatta, ja mikä todennäköisesti jäisi tekemättä. Se osuus budjetista, joka jäisi käyttämättä koronan vuoksi, ehdotettaisiin rahoittajille muunnettavaksi uudenlaiseen toimintaan uudessa koronatilanteessa: ruoka- ja käteisjakeluun.

Ryhmä aasialasia naisia istuu turvevälein tuoleilla riisisäkit vieressään ja taputtaa käsiään.

Naisten Pankin hankkeet vastasivat kriisiin uudenlaisin tavoin

Kambodžassa on kaksi Naisten Pankin toimeentulohanketta. Näihin saimme nopeasti muuntoluvat Helsingistä, ja käynnistimme ensin koronatiedotuskampanjat sekä saippua- ja desinfiointiainejakelut. Huhtikuussa Kambodzassa oli hankalaa ostaa saippuaa ja desinfiointiainetta, se oli myyty loppuun melkein kaikkialta.

Mies jakaa käsidesiä naisille kokoontumisen yhteydessä.

Naisten Pankki on tukenut Kambodžassa osuuskuntien kehittämistä jo pitkään. Käynnissä on toinen kolmivuotinen hanke, joka on jo loppusuoralla. Koronan kaltainen kriisi saattaisi pahimmillaan tehdä tyhjäksi monen vuoden työn. Se ei olisi kenenkään etu: ei osuuskuntien jäsenten, ei Naisten Pankin lahjoittajien, ei meidän avustustyön ammattilaistenkaan. Päätimme toimia uudessa tilanteessa uudella tavalla ja löytää kriisistä uusia mahdollisuuksia. Se tarkoitti lisää työtä ja pidempiä työpäiviä.

Taustaselvityksien mukaan paikallisissa kaupoissa ja toreilla oli ruokaa saatavilla, mutta asiakkaiden määrä oli laskenut reilusti. Siem Reapin alueella Naisten Pankin hanke on tukenut tyttöjen koulunkäyntiä ja perheiden toimeentulon parantamista. Päädyimme jakamaan alueella pienen summan rahaa, 50 USD per perhe, kolme kertaa heinä-marraskuun aikana. Se riitti tukemaan köyhimpiä perheitä ruoan ostamisessa.

Naisten Pankin osuuskuntahankkeessa päätimme yhdistää ruoka- ja käteisavun. Hankkeen osuuskunnilta ostettiin riisi, joka jaettiin yhteisön köyhimmille perheille. Lisäksi perheet saivat 12,50 USD käteistä. Jakelut tehtiin kolme kertaa elo-marraskuun aikana. Tällä pyrittiin takaamaan, että osuuskuntien liiketoiminta jatkuisi koronakriisin yli, vaikka asiakkaiden maksukyky oli huomattavasti heikentynyt.

Kirkon Ulkomaanvun hankintaprosessit varmistavat läpinäkyvyyden ja minimoivat korruptioriskit. Se tarkoittaa samalla, että hankinnat ovat aika työläitä. Naisten Pankin tukemat osuuskunnat eivät olleet koskaan aikaisemmin osallistuneet tämänkaltaiseen hankintaprosessiin, eikä se sujunut ihan ongelmitta. Kirkon Ulkomaanavun henkilökunta tekikin useamman monipäiväisen matkan maaseudun halki auttaakseen 17:a osuuskuntaa täyttämään kaikki hankintaprosessin vaatimukset. Lopputulos oli parempi kuin odotimme. Osuuskunnat olivat innoissaan, sillä jäsenet olivat oppineet, kuinka tiukassa tarjouskilpailussa toimitaan. He saivat myytyä riisinsä, joka olisi muuten todennäköisesti jäänyt varastoihin seisomaan, ja laskenut satokauden tuloa huomattavasti.

Uudella toimintatavalla osuuskuntien jäsenten, erityisesti riisinviljelijöiden, toimeentulo oli turvattu koronasta huolimatta. Otimme osuuskunnat mukaan myös avustusten jakeluun. Jäsenet hoitivat riisin kuljettamisen jakelupaikoille, tarkistivat avunsaajien henkilöllisyyden sovitulla tavalla, pitivät kirjaa ja varmistivat, että apu menee perille. Kirkon Ulkomaanavun työntekijät olivat paikalla varmistamassa, että kaikki sujuu suunnitellusti.

Jälkikäteen osuuskunnat olivat ylpeitä siitä, kuinka he olivat voineet olla yhteisöä vahvistava toimija kriisin keskellä. Yhdessä tekemällä oli opittu lisää, ja jatkossa he tietävät kuinka toimia. Osuuskunnista tuli yhteisöjen tärkeitä tukipilareita kriisiajassa, samalla kun heidän liiketaloudellinen osaaminen kasvoi. Kirkon Ulkomaanavun tiimillä oli hyvä syy hymyillä onnellisesti, vaikkakin väsyneenä.

Teksti: Saara Lehmuskoski

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sreypovin haaveena on tietotekniikan opettajan työ

23-vuotias Noeun Sreypov syntyi Svaychantunin kylässä Kambodžassa. Hänen vanhempansa menehtyivät, kun hän oli vasta viisivuotias. Siitä lähtien hänen 17 vuotta vanhempi veli on huolehtinut sisaruskatraan kuopuksesta. Sreypovilla ei ole vanhemmistaan...

Lue lisää

Hanketarinoita Kambodzasta 14.2.

Tule kuulemaan Naisten Pankin Kambodzan-hankkeista ja osallistumaan sitä edeltävään kuukausitapaamiseen verkon välityksellä maanantaina 14. helmikuuta kello 17 alkaen. Kambodza-esitys alkaa noin kello 18. Tilaisuutemme on kaikille avoin ja maksuton, eikä...

Lue lisää

Maailmanpankki raportoi köyhyyden kasvusta – piskuinen suomalainen Naisten Pankki pistää hanttiin 

Koronapandemian raskaimmat seuraukset koetaan maailman köyhimmissä maissa, joissa on heikko sosiaaliturva ja terveydenhuolto. Maailmanpankki arvioi 97 miljoonan ihmisen pudonneen köyhyyteen vuonna 2020.   Liikkumisrajoitukset ja koulujen sulkemiset ovat ajaneet erityisesti tytöt ja naiset ahtaalle. Heidän...

Lue lisää

Kun minulla on korkeakoulututkinto, voin tehdä omat päätökseni

Anna Stipendi tytölle >> Viime vuoden marraskuussa Naisten Pankin vapaaehtoiset pääsivät omakustanteisella hankematkalla tutustumaan tyttöjen taloon Kambodžassa.   Tyttöjen talo sijaitsee Kralanhin kylässä, 55 kilometriä maan maailmankuuluilta Angkor Watin temppeleiltä luoteeseen. Talo tarjoaa hauraimmassa asemassa oleville tytöille mahdollisuuden tavoitella unelmiensa koulutusta. Tytöt...

Lue lisää

Jordaniassa opiskellaan nyt etänä

Naisten Pankin Jordanian hankkeessa annetaan yrittäjyyskoulutusta 180 naiselle. Lisäksi hankkeessa annetaan starttirahaa naisyrittäjille sekä koulutusta naisten laina- ja säästöryhmille. Yksi tärkeistä tavoitteista on myös lisätä naisten verkostoitumismahdollisuuksia. Hankkeeseen osallistuvat ovat...

Lue lisää

Pandemian vaikutukset iskevät erityisesti naisiin, mutta Naisten Pankin tuella siitä on mahdollista selviytyä

Koronapandemia aiheuttaa vakavan terveysuhan, mutta myös sen leviämistä estävät rajoitukset aiheuttavat omat haasteensa. Monissa Naisten Pankin hankemaissa esimerkiksi Ugandassa, Kambodzassa, Nepalissa ja Jordaniassa on rajoitettu kokoontumisia, myös kouluja on suljettu...

Lue lisää

Stipendin ansiosta pystyin jatkamaan koulua – Srey Nyn tarina

Anna Stipendi tytölle >> Opiskelua ja vapaaehtoistyötä Srey Ny kertoo tavallisesta päivästään. Hän herää noin kello 6 ja valmistautuu kouluun. Se alkaa kello 7. Koulu on noin puolen kilometrin päässä tyttöjen...

Lue lisää

Naistenpankkilaiset Kambodžassa: Naisvoimaa ja osuuskuntien tehoa

Kampong Spuen kylässä unohtuu tuntien rynkytys pikkubussissa. He odottavat meitä! Naisia on kylän vaatimattomalla osuuskuntatalolla valmiina esittelemään säästö- ja sijoitustoimintaa. Ennen kuin huomaammekaan, meitä jo kuljetetaan kohteelta toiselle. Ompelutoimintaa, kanankasvatusta,...

Lue lisää

Tyttöjen talo on täynnä toivoa – Stipendi antaa mahdollisuuden koulunkäyntiin

Kralanhin kylässä, 55 kilometriä Kambodžan maailmankuuluilta Angkor Watin temppeleiltä luoteeseen, sijaitsee talo, jonka asukkaiden elämä on muuttunut Naisten Pankin stipendien ansiosta. Talon 35 asukasta huolehtivat muutoksesta pääosin itse. Päivä alkaa...

Lue lisää

Hae mukaan vapaaehtoisten matkalle Kambodžaan

Hae mukaan matkalle >> Naisten Pankin vapaaehtoisten omakustanteisia matkoja hankemaihin on järjestetty vuodesta 2009. Tunnelmia vuoden 2018 matkasta Nepaliin voit lukea esimerkiksi täältä. Matkan aikana vapaaehtoiset pääsevät tutustumaan Kambodžassa tehtävään kehitysyhteistyöhön...

Lue lisää

”Stipendi muutti elämäni” – koulutus antoi vapauden uskoa omiin kykyihin

-Äitisi on vain maalaisnainen. Miten hänellä muka olisi varaa lähettää sinut kouluun? sanoi naapuri vuosia sitten Saoruo Koulle. Nuudelinmyyjän 21-vuotias tytär opiskelee toista vuotta hotelli- ja ravintola-alaa yliopistolla Siem Reapin...

Lue lisää

Suominen Oyj:n ja Naisten Pankin yhteistyö jatkuu

Suominen Oyj:n tämän vuoden kummihanke on kolmivuotinen Cooperation for Women’s Economic Development (CWED II) Kambodzassa, joka on jatkoa edelliselle, vuonna 2017 päättyneelle hankkeelle. Uuden hankkeen budjetti on 750 000 euroa, ja...

Lue lisää

Osuuskuntatyötä tukemassa

                                      Ritva Ohmeroluoma kertoo, miten suomalaiset osuuskunnat käynnistyivät 1900-luvun alussa. Esimerkiksi maidon...

Lue lisää

Chhon Chamren toteuttaa unelmaansa Naisten Pankin tuella Kambodžassa

Chhon Chamren on asunut koko elämänsä vanhempiensa ja kuuden sisaruksensa kanssa Phnom Tochin kylässä Siem Reapin maakunnassa. Chhon on sisaruksista kolmanneksi vanhin. Hän joutui lopettamaan koulunkäynnin yhdeksännellä luokalla, koska hänen...

Lue lisää

Naisten Pankin työ kehitysmaiden naisten tukemiseksi laajenee vuonna 2018

Uudet hankkeet alkavat Ugandassa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Hankkeet ovat isoja, ja niissä on mukana yhteensä jopa 17 500 ihmistä. Naisten Pankin ohjausryhmä päätti uusista hankkeista kokouksessaan lokakuussa. Uusien hankkeiden lisäksi...

Lue lisää

Suominen Oyj kiinnostui Naisten Pankin aitoudesta ja läpinäkyvyydestä

Suominen Oyj valmistaa kuitukankaita, joita käytetään erilaisissa pyyhintä- ja hygieniatuotteissa, kuten kosteuspyyhkeissä, vaipoissa sekä muissa terveyden-ja haavainhoitoon liittyvissä tuotteissa. Herra Suominen perusti yrityksen jo vuonna 1898 Nakkilaan, jossa sijaitsee yhä...

Lue lisää

Osuuskuntien toiminta kohentunut tänä vuonna Kambodžassa

Suominen Oyj on osallistunut maaliskuusta lähtien Naisten Pankin tukemaan osuuskuntahankkeeseen Kambodžassa. Cooperation for Women’s Economic Development -hanke vahvistaa 17 maatalousosuuskuntaa, joiden kautta parannetaan naisten sosiaalista ja taloudellista asemaa. Kambodzassa, kuten...

Lue lisää

Koskettava Kambodza –ilta Oulussa

Naisten Pankin Oulun paikallisryhmä järjesti pääsiäisen jälkeen Koskettava Kambodža –illan yhteistyössä Heli Isohookanan ja Kalevan kanssa. Idea illan järjestämiseksi syntyi tammikuussa Naisten Pankin Kevätpäivillä, kun Naisten Pankin oululaiset vapaaehtoiset kuulivat Helin kokemuksista Skills Donation...

Lue lisää

Naisten Pankin työ Kambodžassa ja Myanmarissa

Naisten Pankki on kymmenen vuotta tehnyt työtä köyhyyden voittamiseksi kehitysmaissa. Naisten Pankki on toiminut 14 maassa, 3 mantereella. Yli 42 000 naista on saanut toimeentulon koulutuksen, kyläpankkien ja osuuskuntien avulla....

Lue lisää

Kanankasvatuksella parempi elintaso

Mun Sinheoun, 39, ja hänen miehensä Norm Roeun, 39, asuvat Leachin kunnassa sijaitsevassa Tanukin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Perheessä on kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Mun Sinheoun on ollut Leachin...

Lue lisää

Vihannesten viljelykoulutus paransi toimeentuloa

Hor Rem, 33, ja hänen miehensä Pov Roeurn, 38, asuvat talossaan Kra Baochrumin kylässä, Pursatin maakunnassa Länsi-Kambodžassa. Heillä on kaksi poikaa ja tytär. Hor Rem on maanviljelysosuuskunnan ja vihannesryhmän jäsen....

Lue lisää

2017 Naisten Pankilta 1,1 miljoonaa euroa kehitysmaiden naisille

Vuonna 2017 Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kuudessa kehitysmaassa lähes 1,1 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna hankkeiden parissa on 16 408 ihmistä. Afrikassa pitkäjänteistä työtä jatketaan Liberiassa, Sierra Leonessa ja...

Lue lisää

Vuonna 2017 Naisten Pankki tuo 16 000 naista toimeentulon pariin

Naisten Pankin ohjausryhmä päätti maanantaisessa kokouksessaan uusista hankesitoumuksista. Vuoden 2017 alussa alkaa neljä uutta kolmevuotista hanketta: Kambodzassa, Nepalissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Uusissa hankkeissa on mukana 11 500 naista. Näiden lisäksi Naisten Pankki jatkaa...

Lue lisää

Lisärahoitusta Kambodžan hankkeelle

Naisten Pankin ohjausryhmä on myöntänyt 170 000 euron (85 000 € + 85 000 €) lisärahoituksen kambodžalaiselle  Cooperation for Women’s Economic Development -hankkeelle. Mahdollisuus lisärahoitukseen aukesi, kun työ Kongon demokraattisessa tasavallassa yllättäen lakkautettiin Suomen hallituksen...

Lue lisää

Naisten osuuskunnat käynnistyvät Kambodžassa

Suomessa vieraili helmikuun alussa kambodžalainen Ty Ratana, joka toimii Naisten Pankin tukeman hankkeen paikallisena projektipäällikkönä, Life with Dignity-kumppanijärjestössä. Viime vuodet Ratana on suorittanut maisterinopintojaan, jotka koostuivat opinnoista Vietnamissa, Kambodžassa sekä Genevessä, ja...

Lue lisää

Osuuskunta tukee naisten yrittäjyyttä Kambodžhassa

Rouva Satt Sochenda, 45, asuu Bos Puoyn kylässä Kambodžhassa. Leachin kunnassa. Hän on toiminut Leachin naisten maatalousosuuskunnan (women agriculture cooperative) puheenjohtajana sen perustamisesta lähtien. Osuuskunta perustettiin vuonna 2012  ja se...

Lue lisää

Naisten Pankki työskentelee 7 maassa vuonna 2016

Vuonna 2016 Naisten Pankilla on hankkeita 7 maassa, kolmella eri mantereella. Hankkeissa on tänä vuonna mukana yli 6250 ihmistä, joista valtaosa on naisia. Afrikassa naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa tuetaan Liberiassa, Sierra...

Lue lisää

Siankasvatusta Kambodžassa Naisten Pankin tuella

Kvienin kylässä, Kambodžassa toimii Naisten Pankin rahoittama laina- ja säästöryhmä. Ryhmän puheenjohtaja Soun Theara oli muutama vuosi sitten köyhä nainen. Elämä muuttui, kun hän sai kaksi sikaa: toisen siskoltaan ja...

Lue lisää

Porsaankasvatuksella perheelle koti

Kambodžalainen Tou Leaknak, 45, on Siem Reapin provinssissa sijaitsevan Kdolsin kylän laina- ja säästöryhmän puheenjohtaja. Leaknakin muutamasta porsaasta alkunsa saanut liiketoiminta on kasvanut Naisten Pankin tukemaan ryhmään liittymisen jälkeen huimasti...

Lue lisää

Kanankasvatuksen kautta lapset kouluun

Elämä ei ole ollut helppoa. Vähävaraisella perheellä ei ollut varaa pitää lapsia koulussa, joten Pichin vanhimmat lapset ovat käyneet koulua vain pari ensimmäistä luokkaa. Kymmenen vuotta sitten Pich jäi myös...

Lue lisää

Elintarvikekaupasta voittoa

Kambodzhalaisen Rorn Kakadan elämä muuttui, kun hän pääsi kotikylässään Doun Pechissä mukaan Naisten Pankin tukemaan naisten ryhmään. Kakada on oppinut mm. oikeuksistaan naisena, terveydenhuollosta, maataloudesta sekä siitä, kuinka saada pienimuotoisesta...

Lue lisää

Naisten Pankin hanketyö vuonna 2015

Vuonna 2015 Naisten Pankilla on yhdeksän hanketta kolmella mantereella: Guatemalassa, Liberiassa (2 hanketta), Sierra Leonessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa, Nepalissa, Kambodžassa ja Myanmarissa. Näiden kahdeksassa maassa toteutettavien hankkeiden sitoumukset ovat...

Lue lisää

Neljä tarinaa Kambodžasta

Women: Hope and Growth -hanke Rouva La Ev, nuudelimyyjä Rouva La Ev, 42, on kyläpankin jäsen ja Khmer-nuudelin myyjä Phtas Rungin kunnassa, Kambodžassa. La Evillä on viisi elätettävää perheessään. La...

Lue lisää

Kambodža

Naisten Pankki on tukenut Kambodžassa naisten toimeentuloa ja pienyrittäjyyttä jo vuodesta 2008...

Lue lisää

Sopheak nousi köyhyydestä Kambodžassa

Douch Sopheakin vanhempien kuoleman jälkeen huolenpito kahdesta pikkusiskosta ja kahdesta pikkuveljestä jäi nuoren naisen ja hänen aviomiehensä vastuulle.  Oli selvää, että ilman ulkoista rahallista tukea perheen elintaso tulisi romahtamaan. Elättääkseen...

Lue lisää

Maatalousosuuskunta tukee tyttöjen koulunkäyntiä Kambodžassa

Reaksmei Sameakkin kunnan maatalousosuuskunta on ylpeä koululaistytöille antamastaan tuesta. Tuen avulla kunnan köyhimmät oppilaat voivat käydä koulua säännöllisesti. Maatalousosuuskunta perustettiin vuonna 2012 Naisten Pankin ja Kirkon Ulkomaanavun tuella. Sen jälkeen,...

Lue lisää

Kyläpankki liejuisen tien varrella

Kyläpankkitoiminta on levinnyt syrjäisiinkin kyliin Kambodzhassa. Myös Amleangiin, jonka läpi vievä maantie Kompong Speun maakunnassa on sadekaudella pelkkää saviliejua ja syviä kuoppia. Mopot ja polkupyörät, jotka kuljettavat raskaita banaani- ja...

Lue lisää

Siankasvattaja Yin Sokhom

Jo kyläpankin toiminnan alkaessa hän otti lainan, jolla osti porsaan. Nyt sika on porsinut jo kahdeksan kertaa, jokaisesta porsaasta hän on saanut myydessään 50 dollaria. Nytkin neljä porsasta pyörii siistissä...

Lue lisää

Kambodzhalaisessa osuuskunnassa näkyy toivo ja ihmisarvoinen elämä

Prambei Mum -nimisessä kambodzhalaisessa kylässä, keskeisellä paikalla, on Naisten Pankin tukeman hankkeen osuuskunnan varasto ja tapaamispaikka. Saavumme muutaman vierailijan kesken pihaan, ja vastassa meitä on osuuskunnan neljä naista ja yksi...

Lue lisää

Bun Davy perusti kahvilan

29-vuotias Bun Davy asuu Oreuseyn kylässä Kambodžassa. Hänellä on kaksi pientä lasta. Davyn mies on rakennustöissä työmaalla, joka on hyvin kaukana perheen kodista. Bun Davy sai kyläpankista 50 dollarin lainan,...

Lue lisää

Salyn yritys menestyy

Khim Saly on 31-vuotias kambodzhalainen Bat Rumduol kylästä. Hän on ollut naimissa vuodesta 2000 alkaen rakennustyömiehen kanssa ja heillä on kolme lasta. Salyllä on ollut jo pitkään pieni kioski kylässään. Ennen...

Lue lisää

Terveisiä kambodzhalaisesta kylästä

Oudon Boy ”Mä en nuku täällä, lähden tästä kylästä, enkä ikinä tule takaisin…” Jep jep. Näin taisin sanoa ihan vielä hetki sitten. Istun tätä kirjoittaessani Oudon Boy –nimisessä pienessä kylässä...

Lue lisää

Voimaantuneita naisia Kambodzhassa

Battambang Takana ihana päivä. Aamu avautui juuri niin kauniina, kuin se täällä Kaakkois-Aasiassa vaan voi. Avaan hotellin ikkunat ja annan lämmön ja valon valloittaa minut. Yön kosteus näkyy hienoisena sumuna...

Lue lisää

Yrittäjiä Kambodzhassa

Pursat Istun kirjoittamassa tätä pitkän päivän päätteeksi Pursatissa, Kambodzhan maaseudulla olevassa pikkukaupungissa sen parhaassa hotellissa hyttysten huolella puremien, ehkä mortadellaa muistuttavien nilkkojeni kanssa. Takana on tunteita herättävä päivä. Pomppasimme jeeppeihin...

Lue lisää

Kumppaniverkoston tapaamista Phnom Phenissä

Phnom Phen Päivä valkeni Phnom Penhissä kauniina. Aloitimme aamun tutustumalla kuninkaan palatsiin. Upeat istutukset, mielettömän kauniit rakennukset, loistava opas tekivät aamustamme harmonisen ja kauniin. Samaan aikaan kaikki ympärillä oleva kauneus...

Lue lisää

Kuulumisia Kambodzhan matkalta

Phnom Phen – Good Morning, Helsinki.   Kirjoitan tätä täältä Phnom Phenistä, kuumalta ja kostealta Hotel Goldianan parvekkeelta.   Olemme yhdessä yhdeksän muun suomalaisen kanssa omakustanteisella kenttämatkalla Kambodzhassa, tutustumassa Naisten Pankkien...

Lue lisää