Anniina Nirhamo: ”Pienellä summalla on iso merkitys”

KerranKuussa toukokuussa tapaamme toimittaja Anniina Nirhamon. Anniina on Naisten Pankin kuukausilahjoittaja ja vapaaehtoinen. Häntä viehättää se, että Naisten Pankin työssä paikalliset naiset ovat mukana aktiivisina toimijoina. Kuukausilahjoittajaksi Anniina haluaa kutsua nuoret aikuiset Netflixin kuukausimaksun hinnalla!

Vastavalmistunut nuori toimittaja Anniina Nirhamo on toiminut Naisten Pankin kuukausilahjoittajana alkuvuodesta 2018. Jo opiskeluaikana idea osallistumisesta hyväntekeväisyyteen kyti takaraivossa. Ajatus konkretisoitui, kun hän haastatteli graduaan varten Karita Sainiota, joka kertoi myös vapaaehtoistyöstään Naisten Pankissa.

– Olin pitkään halunnut osallistua hyväntekeväisyystyöhön tavalla tai toisella. Tyttöjen koulutus ja naisten oikeudet ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Kun juttelin Karitan kanssa, kirkastui entisestään, että tämänkaltainen työ on minulle todella tärkeää.

Anniina aloitti kuukausilahjoittajana ja toimii myös Naisten Pankin Helsingin paikallisryhmän vapaaehtoisena ja ryhmän somevastaavana.

– Monissa maissa naiset ovat edelleen todella heikossa asemassa. Uskon, että naisten koulutuksen mahdollistaminen ja heidän tukemisensa on ylipäätään se asia, millä voimme tehdä maailmasta paremman paikan. Minusta naisten koulutus on tärkeää esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Naisten Pankin toiminnassa naisista ei tehdä yksipuolisia tuettavia, vaan aktiivisia paikallisia toimijoita.

– Tässä toiminnassa minua ilahduttaa se, että me suomalaiset emme vain mene kulloiseenkin maahan antamaan yksipuolista tukea, vaan tarjoamaan koulutusta ja mahdollistamaan osaamista paikallisille naisille. Naisten toiminta ja voimaantuminen vaikuttavat paitsi perheisiin, myös koko kyläyhteisöön.

Anniina haluaa haastaa mukaan kuukausilahjoittajaksi kaikki nuoret aikuiset. Hänen mielestään on helpompi lahjoittaa pieni summa kuukaudessa kuin isompi kerralla.

– Mukaan voi lähteä pienelläkin kuukausilahjoituksella. Monilta menee Netflixiin kymppi kuussa, silloin on varmasti mahdollisuus laittaa samanmoinen summa Naisten Pankille. Pienelläkin summalla on iso merkitys.

Lähde mukaan KerranKuussa >>

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naisten Pankin sydämenä lahjoittajat ja vapaaehtoisryhmät

Naisten Pankin toimintaa tukee säännöllisesti 3 400 aktiivista kuukausilahjoittajaa. Yli kolmasosa Naisten Pankin vuosittaisista lahjoitusvaroista tulee kuukausilahjoituksista. Säännöllinen lahjoittaminen on helppo ja vaivaton tapa tukea hauraassa asemassa eläviä naisia. –...

Lue lisää

Päivi Aikasalo: ”Afrikka herätti ymmärtämään, kuinka vähällä voimme ihmisiä tukea.”

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! >>  >> Alun perin Hämeenlinnassa asunut ja työskennellyt pappi Päivi Aikasalo muutti vajaa kolme vuotta sitten Lappiin Utsjoelle paikallisen seurakunnan kirkkoherraksi. Työt Euroopan unionin pohjoisimmassa kylässä poikkeavat elämästä...

Lue lisää

Tanssitaiteilija Marja Korhola: ”Me pohjoismaiset naiset olemme niin itsenäisiä, että unohdamme välillä, millaista muualla on”

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! >>  >> Marja Korhola on tunnettu ja tunnustettu tanssitaiteilija, koreografi ja Tanssiteatteri Raatikon johtaja. Hänen tanssiuransa on kestänyt lähes 50 vuotta ja hän vastaanotti viime vuonna arvostetun Pro...

Lue lisää

Juristi Elina Koivumäki: ”Naisissa on valtava sisu ja voima”

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi! >>  >> Juristi ja yrittäjä Elina Koivumäki on juridiikan ammattilainen, pitkän asianajouran tehnyt ”laulava lakinainen”. Jätettyään osakkuuden suuressa suomalaisessa asianajotoimistossa, hän perusti kolme vuotta sitten oman yrityksen. Yrittäjyyden...

Lue lisää

Ville Blåfield: ”Pienellä tuella mahdollistetaan elämänkokoisten unelmien toteutuminen”

Helsinkiläinen pitkän linjan journalisti, kirjoittaja ja nykyään viestintäneuvonantajana Milttonilla työskentelevä Ville Blåfield kiinnostui Naisten Pankin toiminnasta äitinsä kautta. – Kun äitini (Paula Pauniaho, yksi Naisten Pankin osakkaista ja vapaaehtoisista) ryhtyi...

Lue lisää

Johanna Hugg: ”Pienellä säännöllisellä kuukausilahjoituksella voi muuttaa useamman ihmisen elämän”

Oululainen diplomi-insinööri Johanna Hugg toimii projektipäällikkönä kansainvälisessä teknologia-alan yrityksessä. Työn vastapainona Johanna harrastaa liikuntaa ja viihtyy erityisesti luonnossa. Vapaa-aikaan mahtuu myös toiminta Naisten Pankin Oulun paikallisryhmässä. – Olin lukenut Naisten...

Lue lisää

Minna Perttilahti: ”Kun tuen naisia, tuen samalla lapsia”

Joensuulainen Minna Perttilahti on kahden pienen lapsen äiti ja siivousalan yrittäjä toisessa polvessa. Minnan ja sisko Meritan yritys työllistää 20 henkilöä. Naisyrittäjänä Minnalle ovat tärkeää naisten asiat ja mahdollisuus tukea...

Lue lisää

Raili Hulkkonen: ”Tuen avulla haluan kannustaa naisia toimimaan”

Suomessa tunnettu ja tunnustettu meikkitaiteilija Raili Hulkkonen työskentelee omalla meikkistudio Puuterihuoneellaan Helsingin Laivurinkadulla, mutta matkustaa myös jatkuvasti ympäri maata asiakkaita tapaamassa. – Olen työelämässä tiukasti kiinni. Olisi mukavaa, että viikonloput...

Lue lisää