Tekstaa NAISELLE numeroon 16499 (20€) ja tuet naisten koulutusta!

Naistenpäivä-kampanja tuotti 50 000 euroa Naisten Pankin työlle

Naisten Pankin Koulutus kuuluu kaikille -kampanja 2019 oli Naisten Pankin kaikkien aikojen onnistunein naistenpäivän kampanja. Naistenpäivä aktivoi sekä yrityksiä ja yksityishenkilöitä lahjoittamaan.

Koulutus kuuluu kaikille –kampanjassa kärkenä oli tyttöjen ja naisten koulutus. Osana kampanjaa kerrottiin naisten lukutaitokoulutuksesta Keski-Afrikan Bozoumissa. Vain neljäsosa naisista Keski-Afrikan tasavallassa osaa lukea. Naisten Pankin tukemalla lukutaitokoulutuksella on ollut valtava merkitys alueen naisille.

Naistenpäivä on vakiintumassa yhdeksi Naisten Pankin merkittävimmistä kampanjoista. Päivä on suomalaisille tärkeä ja sen tukemiseen halutaan osallistua.

– Suomi on monella tapaa sukupuolisen tasa-arvon edelläkävijä ja suomalaiset haluavat yhä selvemmin naistenpäivänä tukea tasa-arvoisten mahdollisuuksien toteutumista globaalisti, kertoo Naisten Pankin yhteyspäällikkö Ulla Räisänen.

Naisten Päivän –kampanja tuotti Naisten Pankille 50 314 euroa. Summa koostui yritys- ja yksityislahjoituksista. Lisäksi Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestivät lukuisia tapahtumia 13 paikkakunnalla ympäri Suomen. Merkittävin yksittäinen yrityslahjoitus tuli Finnish Design Shopilta (14 800 €).

– On ilahduttavaa nähdä, miten niin valtakunnalliset kuin paikallisetkin yritykset ovat lähteneet mukaan esimerkiksi lahjoittamalla osan kampanjaviikon myynnistään Naisten Pankille tai muistamalla henkilöstöä aineellisten lahjojen sijaan tai lisäksi lahjoituksella yrittäjänaisille kehitysmaihin, Ulla Räisänen kertoo.

Vuonna 2019 Naisten Pankilla on yhteensä 12 hanketta kuudessa maassa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä. Hankkeissa tuetaan naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa. Lukutaito on koulutuksen perusta, jonka päälle on hyvä rakentaa naisten omaa toimeentuloa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Naisten Pankki on Finnish Design Shopin pitkäaikainen lahjoituskohde

Finnish Design Shop myönsi naistenpäivänä kaikista tuotteistaan 10 prosentin alennuksen, ja kustakin tilauksesta lahjoitettiin Naisten Pankille 10 euroa. –  Finnish Design Shopille pohjoismaiset arvot ovat tärkeitä, ja niistä yksi on tasa-arvo....

Lue lisää

Madame Damaris

Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä. Laudan pätkää kopautteleva...

Lue lisää

Ensimmäistä kertaa koulussa

Koulutus on ihmisoikeus! Tue naisten koulutusta >> Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kaksi vuotta sitten, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa...

Lue lisää

Lukutaitokoulutus kasvattaa keskiafrikkalaisten naisten omanarvontuntoa – ”Nyt en tule enää huijatuksi torilla”

Näyttävään siniseen kaftaaniin pukeutunut nainen seisoo luokan edessä. Ryhmä keski-iän molemmin puolin olevia naisia toistaa kuorossa hänen perässään. Karttakepin virkaa toimittava laudan pätkä kopahtelee liitutauluun päättäväisessä rytmissä. Nainen on Damaris...

Lue lisää

Nimeni on Damaris

Kun Kirkon Ulkomaanapu kysyi Keski-Afrikan tasavallan syrjäisessä luoteisosassa asuvilta naisilta kaksi vuotta sitten, minkälaista tukea he arkeensa kaipasivat, naiset mainitsivat ensimmäisten asioiden joukossa haluavansa oppia lukemaan. Toiveiden pohjalta syntyi Naisten...

Lue lisää

Naistenpäivä innosti lahjoittamaan

Maaliskuun aikana Naisten Pankin hyväksi kampanjoivat Ruohonjuuri, ST1, Hennes & Mauritz, TAIKA-korut, Finnish Design Shop, Finarte ja Lapuan Kankurit. Lisäksi Suomi-Honduras Seura lahjoittaa neljän kuukauden ajan jokaisesta myymästään kahvipaketista 50 senttiä...

Lue lisää

Kansainvälisen naistenpäivän juhla

Aiheena ”Naisena Suomessa” Juontajina Tiina Keinänen ja Airi Suvanto Puheenvuoroja, yhteislaulua, esittelypöytiä Musiikkia Mari Renvall Tarjoilua alkaen klo 17.40

Lue lisää

Kvinnobakens kvinnodag i Terjärv

Tarja Wingren från Kvinnobanken i Åbo berättar om Kvinnobanken och sin resa till Liberia/Afrika. Lisbet Zittra ger en bild av ”Kvinnorna i Erik Granviks diktning”. Sång och musik av Emma...

Lue lisää

Laula Naiselle Ammatti – Naistenpäivän Lauluilta

Tule laulamaan Naistenpäivän kunniaksi! Vapaaehtoinen kahvimaksu. Lämpimästi tervetuloa! Tapahtumasivu Facebookissa

Lue lisää

Naistenpäivänä tapahtuu

Aktiiviset vapaaehtoisemme järjestävät naistenpäivänä tapahtumia ainakin seuraavilla paikkakunnilla: Fuengirola, Aurinkorannikko Hyväntekeväisyysilta Kangasniemi Teetupa-iltapäivä: naistenpäivän pannulappukisa ja taidearpajaiset Kouvola Naistenpäivän juhla Kouvolassa Kuopio Naistenpäivän lahjoitus Naistenpäivä Kuopion Sokoksella Lahti Naistenpäivän lipaskeräys...

Lue lisää

Hyväntekeväisyysilta Ravintola Nuriasolissa

Ovet aukeavat klo 18 Ohjelmassa mm. Sirpa Airiston ja Hugo Hernandezin Martinezin flamencolaulua ja soittoa, Kukka-Maaria Rajalinin lauluesitys, upea ja hauska muotinäytös ja arpajaiset joissa on hienoja palkintoja! Lopuksi tietenkin...

Lue lisää