Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja. Tammen keltainen kirjasto. Uusi, laajennettu suomenkielinen laitos 2017. Venäjänkielisestä alkuteoksesta U voiny – ne zenskoje litso suomentanut Pauli Tapio. 417 sivua. Lainattu kirjastosta.
Joensuun Naisten Pankin Lukevien Leidien marraskuun lukupiirikirjana oli Aleksijevitsin Sodalla ei ole naisen kasvoja. Meitä oli paikalla yhdeksän lukevaa leidiä keskustelemassa tästä tärkeästä kirjasta. Leila toimi vetäjänä tällä kertaa. Olimme aiemmin lukeneet saman kirjailijan teoksen Tsernobylista nousee rukous, joka mielestämme oli vaikuttava ja erinomainen kirja. Aleksijevits sai Nobel-palkinnon v. 2015 ja todella syystäkin. Hänen kirjansa ovat merkittäviä kirjallisuuden kentässä. Hän kirjoittaa dokumentaarista fiktiota, tosiasioita kaunokirjallisuuden keinoin. Aleksijevitsin Neuvostoihmisen loppu on ilmestynyt v. 2018.
Svetlana Aleksijevits haastatteli yli 800:a suuressa isänmaallisessa sodassa (toisessa maailmansodassa) taistellutta neuvostoliittolaista naista noin sadalla paikkakunnalla. Hän aloitti neljä vuotta kestäneet haastattelut v. 1975. Näistä haastatteluista syntyi vaikuttava ja ainutlaatuinen kirja Sodalla ei ole naisen kasvoja. Kirjan julkaiseminen sallittiin Neuvostoliitossa vasta v. 1985 Gorbatsovin tultua valtaan. Sitä ennen Aleksijevits oli saanut kustantajilta hylkääviä vastauksia. ”Hylkäykset olivat aina samanlaisia: sota, josta kerron, on liian pelottava. Liikaa kauhua. Liikaa naturalismia. Kommunistista puoluetta ei ole esitetty johtavassa ja suuntaa näyttävässä roolissa.” Suomessa v. 2017 ilmestynyt painos on uudelleen muokattu ja sisältää aiemmin sensuroituja kohtia.
Kun lukee kirjan takakannen tekstin, tulee pakostakin mieleen, että kysymyksessä on äärimmäisen rankka kirja. Näin eivät lukupiiriläiset olleet kuitenkaan kokeneet, vaan rankkojen kuvausten lomassa oli useimmiten näkyvissä toivoa ja valoa. Ehkä se on sitä, että naiset näkevät rankoissakin asioissa lohtua antavaa kauneutta. Lohtua ja rohkeutta antoi vaikkapa kukkien tuoksun ja linnun laulun muisteleminen.
Neuvostoliiton armeijassa palveli lähes miljoona naista mitä erilaisimmissa tehtävissä. Vastuualueet vaihtelivat läheteistä sairaanhoitajiin ja aina etulinjan tehtäviin, pommittajiin, ampujiin, räjäyttäjiin, miinoittajiin ja partisaaneihin. Tällaista naisten laajamittaista osallistumista taisteluihin ei ollut missään muussa sotaa käyvässä maassa. Kaikissa maissa, kuten Suomessakin, naiset työskentelivät lähinnä lääkintätehtävissä, mutta ei etulinjan tehtävissä. Miksi tilanne oli toinen Neuvostoliitossa? Stalinin nostattama kansallishenki – sosialistinen patriotismi – velvoitti kansalaisia antamaan kaikkensa, jotta suuri isänmaallinen sota saadaan voittoisaan loppuun. Haastatteluissa tuli selkeästi esille naisten tai oikeastaan nuorten 16-18 vuotiaiden tyttöjen ääretön rakkaus isänmaahan, halu ja velvollisuudentunto osallistua sotatoimiin.
Monet joutuivat anomaan pääsyä rintamalle useita kertoja ja kohtaamaan miesten vähättelyä ja joskus jopa halveksuntaa. Mutta tyttöjen moraali piti. Huolimatta siitä, ettei heille ollut sopivankokoisia vaatteita, ei jalkineita, ei alusvaatteita, rohkeutta ja sitkeyttä heistä löytyi jopa niin, että useat heistä palkittiin kunniamerkein. Kirjan nimikin viitannee siihen, että sota todellakin on miesten maailmaa, jonne naisilla ei ole asiaa. Pohdimmekin, onko naisten osallistuminen sotatoimiin uhka miehisyydelle.
− Omat kaatuneet me keräsimme, mutta saksalaisia jäi kaikkialle. Jäätyneitä…Jäykistyneitä…Minä olin ajuri ja kuljetin tykeille ammuslaatikoita. Kuulin heidän kallojensa rusahtelun rattaiden alla. Luiden murtumisen. Ja olin onnellinen…
Sota päättyi. Päättyi voittoon. Mitä sitten? ”Voiton jälkeen ihmiset vaikenivat. Vaikenivat ja pelkäsivät aivan kuten ennen sotaa…” Vainot jatkuivat, sotilaat unohdettiin. Naisten odotettiin olevan vaimoja, naisia, äitejä, ei sotaa muistelevia sotilaita. Mutta kuitenkin sota seurasi mukana. ”Sodan jälkeen palasin kotiin Tulaan. Huusin yöt läpeensä. Äiti ja sisko istuivat vierelläni…Heräilin omaan huutooni…” Jotkut Aleksijevitsin haastattelemista naisista olivat haluttomia muistelemaan, sillä muistot ovat kipeitä. ”En halua muistella sitä”, sanoo minskiläinen 75 vihollista tappanut tarkka-ampuja, mutta kertoo silti tarinansa. Toinen taas tahtoo. ”Tahdon sanoa sanottavani. Vihdoinkin meitä kuunnellaan. Olemme olleet vaiti niin monta vuotta, jopa kotonakin.” Mietimme, millaisia haastattelujen sisällöt olisivat olleet, jos muistot olisi taltioitu heti sodan jälkeen.
Kirjan suomennokselle annamme ison plussan. Arvioimme lukemamme kirjat asteikolla 1-5. Sodalla ei ole naisen kasvoja sai arvosanan 4,61. Ainoastaan Adebayon Älä mene pois on nokittanut tämän pistemäärän. Tämä olikin tämän vuoden viimeinen kokoontuminen. Tammikuun aloitamme Petina Gappahin Muistojen kirjalla.
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontuu kuukauden viimeisenä tiistaina pääkirjaston kabinetissa. Lokakuun kirja on Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös Jos haluat tietoa luettavista kirjoista ja haluat liittyä postituslistalle, ilmoita siitä seija.niiranen@pp1.inet.fi.
Lokakuun lukupiiritapaamisessa keskustellaan naistaiteilijan, äidin, vaimon ja taiteilijan perheen elämästä. Kirjana on Venla Hiidensalon Suruttomat (Kustannusosakeyhtiö Otava). Lukupiiriin voit tulla vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua...
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontuu taas kuukauden viimeisenä tiistaina. Syyskuun kirja on Victoria Belim: Punaiset seireenit Ukrainalainen sukutarina Jos haluat tietoa luettavista kirjoista ja haluat liittyä postituslistalle, ilmoita siitä seija.niiranen@pp1.inet.fi. Tässä...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin: tule kanssamme joulukuun tapaamiseen! Tapaamme kolmatta kertaa torstaina 5.12. klo 19 Teamsissä. Silloin käsittelemme Minna Maijalan teosta...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin: tule kanssamme marraskuun tapaamiseen! Tapaamme kolmatta kertaa torstaina 14.11. (päivä siirretty) klo 19 Teamsissä. Silloin käsittelemme Mia Kankimäen...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin: tule kanssamme lokakuun tapaamiseen! Tapaamme jo toista kertaa torstaina 3.10. klo 19 Teamsissä. Silloin käsittelemme Ujuni Ahmedin...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin. Tapaamme ensimmäistä kertaa torstaina 05.09. klo 19 Teamsissä. Silloin kirjana on Kim Thúyn omaelämäkerrallinen rakastettu ja palkittu...
Syyskuun lukupiiritapaaminen ja syyskauden aloitus. Kirjana on Leena Parkkisen teos Neiti Steinin keittäjätär (Kustannusosakeyhtiö Otava). Lukupiiriin voit tulla vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lukupiiritapaamisessa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Naisten Pankki Helsingin lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Syyskauden seuraavat kokoontumispäivät ovat: 14. ja 15.10. | 11. ja 12.11. | 9. ja 10.12. Maanantaipiiri Musiikkitalon...
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontuu kuukauden viimeisenä tiistaina pääkirjaston kabinetissa. Elokuun kirja on Sara Al Husain: Huono tyttö Tässä muutama kysymys keskustelun pohjaksi: – Miten kuvailisit kirjaa? – Mikä kirjassa oli...
Tervetuloa lukupiiri Kirjavan Maailman elokuun tapaamiseen Naantalin Kirjajuhlille perjantaina 09.08.2024.Elokuun kirjoina ovat Ida Turpeisen Elolliset ja Paolo Giardanon Tasmania. Muista hankkia lippusi suoraan Naantalin Kirjajuhlien sivulta. ETUSIVU – Naantalin Kirjajuhlat...
Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontuu keskiviikkona 10.4. Rauman kirjastolla klo 17.30-19. Käsiteltävänä kirjana on Arttu Tuomisen Vapahtaja (WSOY 2023). Tervetuloa!
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontumiset ovat kuukauden viimeisenä tiistaina pääkirjaston 2. kerroksessa. Huhtikuun kirja on Adébáyò, Ayòbámi: Onnenkauppaa Tässä muutama kysymys mietittäväksi: – Millaiseen olotilaan kirja jätti sinut lukemisen jälkeen? –...
Lukevat Leidit -lukupiirin maaliskuun kirja on Rannela, Terhi: Niin kuin muutkin herrat. Tässä muutama kysymys keskustelun pohjaksi: – Mikä tunnelma kirjasta jäi lukemisen jälkeen? – Riemastuttiko sinua jokin asia kirjassa?...
Lukupiirin paikka on kokoushuone 1, joka sijaitsee 2. kerroksessa. Voimme tavata ala-aulassa ja mennä siitä yhdessä. Helmikuun kirja on Ypi, Lea: VAPAA Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa. Tapaamisen pohjakysymyksinä voisivat...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiirin käytössä on Joensuun pääkirjaston kokoushuone 1, joka sijaitsee 2. kerroksessa lainausosaston vierellä Koskikadun puolella. Käynti on lainaustiskiä vastapäätä lainakirjahyllyjen välistä ilmasillan yli ja siellä muutama porras ylös. Tammikuun kirja...
Aloitamme uuden vuoden 2024 ja lukupiiritapaamiset tiistaina 16.1.2024. Tammikuun lukupiiritapaamisen kirja on Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet. Lukupiiriin voit tulla vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen....
Joulukuun tapaaminen toteutetaan Lempirunoni -teemalla. Tule mukaan ja jaa runo, joka on puhutellut, koskettanut, innostanut ja kannustanut. Voit myös miettiä minkä runon valitsisit jouluun liittyen. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen....
Marraskuun lukupiiritapaaminen on keskiviikkona 15.11.2023. Keskustelemme Johanna Venhon romaanista Ensimmäinen nainen (WSOY, 2019). Voit myös lukea ja tuoda mukaan keskusteluun muita Sylvi Kekkosta käsitteleviä kirjoja. Lukupiiriin voit tulla vaikka et...
Lokakuun lukupiiritapaaminen on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä, tiistaina 10.10. Hyppäämme tieteen, tiedekirjojen ja Nobelin palkintojen maailmaan, kun luemme ja keskustelemme Claudine Monteil´n teoksesta Marie Curie ja tyttäret (Minerva...
Lukevat Leidit kokoontuu syyskuun viimeisenä tiistaina Spesiossa. Käsiteltävä kirja on Alba De Céspedes: Kielletty päiväkirja Tässä kysymyksiä keskustelun pohjaksi: -Mitä ajatuksia sinulle heräsi kirjaa lukiessa? -Mitä mieltä olit kirjasta luettuasi...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri Kirjava Maailman syyskausi alkaa Naantalin Kirjajuhlilla. Tapaamme Kaivohuoneen ulkoportaiden luona perjantaina 11.08.23 klo 9.45. Hanki Kirjajuhlien lippu itse netin kautta. https://ilmoittaudu.kultarantaresort.fi/kirjajuhlat2023 Nähdään perjantaina 11.8.2023 klo 9.45 alkaen! Kirjana Mohamed...
Naisten Pankki Espoo käynnisti syksyllä 2021 lukupiiritoiminnan, joka jatkui vuonna 2022 ja jatkuu edelleen 2023. Kokoontumispaikaksi vakiintui Tapiolan Palvelukeskus, Länsituuli 1, 3. kerros. Palvelukeskukseen mennään Etolan vieressä olevasta ovesta. Tilan...
Toukokuun lukupiiritapaamisen kirja on Leena Virtasen ja Kristiina Markkasen kirjoittama kahden naisen elämäkerta Wivi&Hanna. Tapaamme Lounaispuiston kioskin edustalla klo 17 ja lähdemme keskustelevalle kävelylle Älylän ja Seminaarinmäen alueelle. Asta on...
Kirjapiknikillä tutustumme yhdessä Oulun kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Outi Lintulan lukupiirillemme kuratoimiin kirjavinkkeihin. Lisäksi kaikki halukkaat voivat tuoda piknikille esiteltäväksi myös omia kirjaehdotuksiaan lukupiirissä luettavaksi. Laitamme myös omia kirjojamme kiertoon periaatteella ”tuo...
Huhtikuun lukupiiritapaamisen kirjana on Virginia Woolf: Aallot. Tule mukaan, vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Ennakkoilmoittautumista tapaamiseen ei tarvita. Lukupiirissä voit tehdä lahjoituksen Naisten Pankin toiminnan tukemiseen. Jyväskylän pääkirjaston kahvila...
Maaliskuun lukupiiritapaamisen kirjana on Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias. Mukaan voit tulla, vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Lukupiirissä voit tehdä lahjoituksen Naisten Pankin toiminnan...
Käsiteltävänä kirjana on Anneli Kannon Rottien Pyhimys (Gummerus 2020). Anneli Kanto saapuu vieraaksemme tiistaina 14.3.2023 klo 17.30. Tilaisuus on Rauman kirjastossa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä kirjaston kanssa. Tervetuloa sekä lukupiiriin että...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 11.1. , jolloin käsittelemme Ane Rielin teosta Tiima (Aula&Co, 2022). Luvassa myös kahvitarjoilu, tervetuloa!
Lokakuun lukupiiri kokoontuu torstaina 24.10.2024 tuttuun tapaan kello 17.30 alkaen Puistokahvila Makiassa. Käsittelyssä on kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja vuodelta 2023 Sirpa Kähkösen 36 uurnaa. Seuraava lukupiiri järjestetään joulukuussa ja silloin käsitellään Tommi...
Lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Maanantaipiiri Musiikkitalon kahviossa Tiistaipiiri verkossa osoitteessa meet.google.com/nqq-qnxf-wns. Luettava kuukauden kirja on molemmissa sama, joten voit oman aikataulusi mukaan osallistua sinulle...
Tule mukaan Rauman Päi avara mailma -lukupiirin elokuun tapaamiseen keskiviikkona 24.8.2022 klo 17.30 – 19 Rauman kirjastolla. Käsiteltävä kirjana on Marie Benedictin Lady Churchill (Sitruuna 2022). Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan...
Elokuun kirja on Tuulaliina Varis: Sattunut syntymään Kokoontumispaikka on Joensuun pääkirjasto ja siellä ryhmätyöhuone Opinpesä, jonne on käynti lukusalin kautta. Jos haluat mukaan lukupiirin postituslistalle, ilmoita siitä Niirasen Seijalle seija.niiranen@pp1.inet.fi...
Tule mukaan Naisten Pankki Lahden ensimmäiseen lukupiiri-iltaan Kahvila Oskarin pikku kabinettiin. Olemme valinneet luettavaksi ja keskusteltavaksi kaksi kirjaa Eeva Kilpi: Elämää kaikki päivät tai Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus,...
Lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Maanantaipiiri kokoontuu Musiikkitalon kahviossa ja tiistaipiiri verkossa. Luettava kuukauden kirja on molemmissa sama, joten voit oman aikataulusi mukaan osallistua sinulle...
Uusia lukuelämyksiä ja keskustelua kirjoista mukavassa seurassa tarjoavat Naisten Pankki Helsingin lukupiiriit. Toukokuun kirja on Nura Farahin Aurinkotyttö. Maanantaipiiri pidetään 9.5. klo 17 musikkitalossa. Tiistain lukupiiri kokoontuu 10.5. klo 17...
Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Fogga kokoontuu seuraavan kerran 25.4. klo 17 Musiikkitalon kahvilassa. Seuraavaksi kirjaksi on valittu jännitystä: John Le Carrén Vielä yksi tehtävä. Kirjaa on hyvin tarjolla Helmetissä.
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien maaliskuun kirja on Leila Shimanin Toisten maa. Kirjan herättämiä ajatuksia käydään läpi maaanantaina 14. ja tiistaina 15. maaliskuuta klo 17. Maanantain ryhmä kokoontuu Musiikkitalon...
Uusia lukuelämyksiä ja keskustelua kirjoista mukavassa seurassa tarjoavat Naisten Pankki Helsingin lukupiiriit. Ne kokoontuvat kuukauden toisella viikolla maanantaina ja tiistaina kello 17 joko verkossa tai jossakin sopivassa paikassa. Olet tervetullut...
Lukupiiri NP-Foggan seuraava tapaaminen on 24.1.2022 klo 17 koronatilanteen salliessa Musiikkitalossa. Kirjana on John Irvingin Leski vuoden verran. Kirja valittiin tällä kertaa sen tähden, että se on helposti saatavissa.
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien joulukuun kirja on Marjaneh Bakhtiarin teos Mistään kotoisin. Kirja kertoo hauskasti Ruotsiin muuttaneen iranilaisperheen elämästä, halusta sopeutua ja länsimaan kaavoihin kangistuneesta suhtautumisesta muualta tulleita...
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien marraskuun kirja on Gaile Parkinin Kigalin kakkukauppa. Siinä tansanialainen Angel on muuttanut miehensä kanssa sodasta toipuvaan Ruandaan. Angel leipoo työkseen kakkuja ja ratkoo samalla...
Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Foggan seuraava tapaaminen on 25.10. Tapaaminen on Vlatavassa siinä tapauksessa, että Musiikkitalon kahvila sulkee klo 17. Kirjana on Seilin saaresta kertova Katja Kaukosen Saari, jonne linnut...
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien lokakuun kirja on Kim Thúyn Vi. Kirja on itsenäinen sisarteos Thúyn palkitulle esikoisteokselle Ru. Venepakolaisena Vietnamista Kanadaan tullut kirjailija kertoo omien sanojensa mukaan vain...
Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Fogga keskustelee syyskuussa latvialaisen Mara Zaliten omaelämäkerrallisesta teoksesta Viisi sormea. Kirjan päähenkilö Laura on syntynyt Siperiassa ja palaa Latviaan vanhempiensa kanssa. Foggan elokuun tapaamiseen osallistui yhdeksän...
Syksy on hyvä aika aloittaa lukeminen. Naisten Pankki Helsingin kahteen lukupiiriin mahtuu mukaan. Piirit kokoontuvat kuukauden toisella viikolla maanantaina ja tiistaina klo 17 joko verkossa tai tilanteen salliessa jossakin sopivassa...
Pitkästä aikaa pääsemme keskustelemaan kasvotusten kuukauden kirjasta. Se on Selja Ahavan Nainen joka rakasti hyönteisiä. Romaani ”tutkii luonnon ja ihmisen välistä suhdetta ja kuvaa hyönteisten muuttumista Jumalan luomista olennoista osaksi...
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien seuraava teos on Nadine Gordimerin Ei seuraa matkalleni. Maanantaipiiri kokoontuu 9. ja tiistaipiiri 10. elokuuta kello 17 – 19. Eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija Nadine Gordimer kuvaa...
Maanantaipiiri kokoontuu 14. ja tiistaipiiri 15. kesäkuuta kello 17 – 19. Kesäkuun kirjamme, John Williamsin kiitetty romaani Augustus kertoo Rooman valtakunnan perustajasta ja ensimmäisestä keisarista. Kuvitteellisista kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä ja muistelmista...
Foggalaiset keskustelevat 17. toukokuuta Kristina Carlsonin romaanista Eunukki. Kesäkuun tapaaminen on 14. kesäkuuta ja kirjana Anni Kytömäen Margarita. Kesän lukemiseksi valittiin tavallista enemmän lukuaikaa vaativa Barack Obaman elämäkerta Luvattu maa....
Maanantaipiiri kokoontuu 10. toukokuuta ja tiistaipiiri 11. toukokuuta kello 17 – 19. Kadonneiden muistojen kartta on kiehtova seikkailuromaani, joka vie lukijansa 1920-luvun kolonialismin, kommunismin nousun, ikiaikaisten mysteerien ja taiteen keräilyn...
Foggalaiset kokoontuvat 17. toukokuuta keskustelemaan Kristina Carlsonin romaanista Eunukki. Kesäkuun tapaaminen on 14.6. ja kirjana Anni Kytömäen Margarita. Kesälukemiseksi valittiin Barack Obaman Luvattu maa. Lukuaikaa tarvitaankin, kun sivujen määrää on...
Maanantaipiiri kokoontuu 12. huhtikuuta ja tiistaipiiri 13. huhtikuuta kello 17 – 19. Huhtikuun kirja on Anna Ekbergin Kadotettu nainen. Ugandaan ja Tanskaan sijoittuva Kadotettu nainen on tunteisiin käyvä huikea trilleri....
Toinen uusista lukupiireistä kokoontuu maaantaina 22. ja toinen tiistaina 23. maaliskuuta kello 17 – 19. Lukupiiritoimintaan ilmoittautuneet voivat itse valita, liittyvätkö maanantai- vai tiistairyhmään. Maanantain ryhmän vetäjänä toimii Outi-Maria Liedes...
Maaliskuun lukupiirissä keskustellaan Joel Haahtelan pienoisromaanista Adélen kysymys. Helmikuussa luetusta Helena Ruuskan kirjoittamasta Eeva Joenpellon elämäkerrasta pidettiin niin kovasti, että huhtikuussa jatketaan Joenpellon romaaneilla. Kukin osallistuja voi valita haluamansa kirjan....
Lukupiiri käsittelee helmikuun tapaamisessa Helena Ruuskan kirjoittamaa Eeva Joenpellon elämäkertaa nimeltään Eeva Joenpelto Elämän kirjailija. Maaliskuussa on vuorossa Joel Haahtelan Adelen kysymys. Fogga-lukupiiri on täynnä eikä valitettavasti voi ottaa uusia...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Tervetuloa lukemaan kirjoja ja keskustelemaan niistä sekä antamaan muille hyviä vinkkejä, mitä kannattaa lukea. Tammikuussa luemme Elizabeth Stroutin kirjallisuutta: Pikkukaupungin tyttö, Nimeni on Lucy Barton, Kaikki on mahdollista, Olive Kitteridge....
Fogga lukupiirin vuosi aloitetaan 18.tammikuuta etelä-afrikkalaisen Andre Brinkin teoksella Hiljaisuuden tuolla puolen. 15.helmikuuta on vuorossa Helena Ruuskan Elämän kirjailija Eeva Joenpelto ja maaliskuussa Joel Haahtelan pienoisromaani Adelen kysymys. Fogga-lukupiiri on...
Seitsemäs Lue Naiselle Ammatti (LNA) -kampanja käynnistyy syksyllä 2024. Odotetun LNA-kiertueen kirjailijana on tänä vuonna Anna-Riikka Carlson teoksellaan, Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY, 2024). Yhteistyökumppaninamme on Werner...
Joensuun Naisten Pankin lukupiiri aloitti toiminnan keväällä 2013. Tuosta keväästä alkaen olemme kokoontuneet jakamaan kokemuksia valitsemistamme kirjoista kerran kuukaudessa lukuun ottamatta kesäkuukausia. Olemme kokoontuneet peräti 71 kertaa. Luettuja kirjoja on...
Heidi Köngäs: Mirjami. Otava. 2019. Kansi: Anna Lehtonen. 348 sivua. Lainattu kirjastosta –Sisar luulee muuttavansa, mutta minä tiedän ettei Kurjesta pääse koskaan pois. Se on aina meissä niin kuin isä...
Kesän 2018 lopulla haaveeni oli toteutumassa. Olin saanut oman alani töitä Rovaniemeltä ja pääsisin muuttamaan takaisin pohjoiseen. Rovaniemellä minua odotti poikaystäväni ja opiskeluajoista tutut maisemat. Samalla tunsin haikeutta, sillä olin...
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Eli tarkka kolmiosainen selonteko tohtori David Livingstonen viimeisistä vuosista, maallisista päivistä ja viimeisestä matkasta sisämaasta Afrikan rannikolle hänen afrikkalaisten toveriensa kertomana. Tammen keltainen kirjasto. 2019....
Michelle Obama: Minun tarinani. Otava. 2018. Englanninkielinen alkuteos Becoming. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen suunnittelu: Christopher Brand. 510 sivua. Oma ostos Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui vuoden viimeiseen tapaamiseen. Anneli V:n vetovastuulla...
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen. WSOY. 2019. Kannen suunnittelu: Satu Kontinen. Sisäkannessa Essi Renvallin piirros Sylvi Kekkosesta. 262 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui kymmenen naisen voimin lokakuun tapaamiseen...
–Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä! (Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972) Kokeilimme Naisten Pankin Lukevien Leidien lukupiirissämme jotakin uutta. Ja se uusi...
Soili Pohjalainen: Valuvika. 2019. Atena. Päällys: Jussi Karjalainen. 176 sivua. Arvostelukappale kustantajalta –Nappaan repun mukaani ja painan auton oven kiinni. Otan niin ripeitä askelia ovelle kuin tässä pimeässä on mahdollista....
Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton. 2018. Tammen keltainen kirjasto. Englanninkielinen alkuteos My name is Lucy Barton. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys Laura Lyytinen. 164 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin...
Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammen keltainen kirjasto. 2017. The Book of Memory. Suomentanut Tero Valkonen. 307 sivua. Lainattu kirjastosta. Kokoonnuimme yhdeksän naistenpankkilaisen lukijanaisen kanssa Lukevien Leidien vuoden ensimmäiseen lukupiiritapaamiseen. Vetovastuussa...
Alice Munro: Kallis elämä. Tammen Keltainen Kirjasto. 2013. Dear Life. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys Marko Taina. 319 sivua. Lainattu kirjastosta. Naisten Pankin Lukevien Leidien lokakuun lukupiirikirjana oli Alice Munron Kallis...
Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois. 2018. Atena. Stay with me. Suomentanut Heli Naski. 300 s. Arvostelukappale kustantajalta. Joensuun Naisten Pankin Lukevien Leidien syyskuun lukupiirikirjana oli Adebayon Älä mene pois. Syyskuisena...
Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. 2009. Tammi. An Elegy for Easterly. Suomentanut Seppo Loponen. 206 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Naisten Pankin Lukevien Leidien helmikuun kirjana oli Petina Gappahin novellikokoelma...
Arundhati Roi: Äärimmäisen onnen ministeriö. Otava. 2017. The Ministry of Utmost Happiness. Suomentanut Hanna Tarkka. 477 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Elämä jatkui. Kuolema jatkui. Sota jatkui. (s. 355) Namaste! Royn Äärimmäisen...
Yaa Gyasi: Matkalla kotiin. 2016. Otava. Homegoing. Suomentanut Sari Karhulahti. 380 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin Lukevien leidien marraskuun lukupiirin kirjana oli Yaa Gyasin Matkalla kotiin. Pyrimme valitsemaan luettavaksi kehitysmaiden kirjallisuutta,...
Kang Han: Vegetaristi. Gummerus. 2017. Alkuteos The Vegetarian. Suomennos: Sari Karhulahti. 215 sivua. Arvostelukappale Oliko Yeong-hye ihminen, eläin vai kasvi? (s. 107-108) Vegetaristin päähenkilö Yeong-Hye on varsin tavanomainen ja kuuliainen korealainen...
Orjattaresi Margaret Atwood Suomentanut Matti Kannosto 396 s. 1986 Tammi Lainattu kirjastosta Orjattaresi oli minulle todella suuri lukuelämys viime vuoden (2016) lokakuussa. Kirjoitin siitä bloggauksessani näin: ”Orjattaresi on noussut klassikon asemaan,...
Kalamiehet Chigozie Obioma Suomentanut Heli Naski 336 s. 2016 Atena Arvostelukappale kustantajalta Käsittelemme Lukevissa leideissä useimmiten kirjoja joissa keskeisessä roolissa on nainen, mutta toisinaan luettaviin kirjoihin valikoituu myös kiinnostavia teoksia...
Viime viikolla oli taas ihana ilta, eli se päivä kuukaudesta jolloin vietimme iltaa lukupiirimme Lukevien leidien naisten kanssa puhuen kirjoista. Joskus keskustelu lipsahtaa tietenkin aiheen ulkopuolelle, mutta se on näiden...
Luin NoViolet Bulawayon hienon romaanin Me tarvitaan uudet nimet jo heti kirjan ilmestymisen aikoihin ja bloggasinkin kirjasta. Nyt kirja kuitenkin ansaitsee uuden bloggauksen sillä Me tarvitaan uudet nimet oli lukupiirimme...
Joensuussa Lukevat leidit kokoontuivat marraskuun lukupiiriin keskustelemaan Jennifer Clementin kirjasta Varastettujen rukousten vuori (2014, Like). Krista Airola pohti kirjan teemoja blogissaan: ”Meille lukupiiriläisille kirjassa suurimman vaikutuksen teki juuri tämä naiseuden kuvaus,...
Kirjapiirin perusti jyväskyläläinen kieltenopettaja ja kääntäjä Erja Mononen. Hän halusi yhdistää kaksi itselleen läheistä asiaa; kielten opettamisen ja muiden auttamisen. Mukana on vain naisia, sillä kokenut opettaja on huomannut, että...
Kaunis ja vaikuttava Muisto rakkaudesta tapahtuu Sierra Leonessa Aminatta Forna, Muisto rakkaudesta Suomentanut Mirja Hovila 511 s. Into-kustannus, 2013 Lukupiirimme Lukevien leidien helmikuun kirjana oli Aminatta Fornan Sierra Leonesta kertova teos...
Näen, muistan, hengitän Edwidge Danticat Breath, Eyes, Memory, suom. Leena Tamminen, Gummerus 1999, 229 s. Lukupiirimme palaa joulutauolta, ja oli aika ottaa lukuun tammikuun kirjamme. Päätimme, että luemme ainakin kevään...
Naisten Pankin koordinaattori pyysi juttua kirjakerho ’Pankkikirjasta’ (ehkä joku vielä muistaa pankkikirjat), joka toimii Porissa ja kerää rahaa Naisten Pankille. Olen siitä kertonut ennenkin, mutta kiinnostus vain näyttää jatkuvan. Kaikki...
Agua Subterránean on yksi Chisekin kunnan etäisimmistä yhteisöistä , ja siellä asuu yhteensä 90 perhettä. Naisten Pankin tuella yhteisössä järjestetään lukutaito-opetusta sekä naisten oikeuksiin ja toimeentuloon liittyvää koulutusta. Koulutuspäivä on...