Yhteinen keskustelu avaa uusia näkökulmia

Lahjoita naiselle Ammatti

euroa

Joensuun Naisten Pankin lukupiiri aloitti toiminnan keväällä 2013. Tuosta keväästä alkaen olemme kokoontuneet jakamaan kokemuksia valitsemistamme kirjoista kerran kuukaudessa lukuun ottamatta kesäkuukausia. Olemme kokoontuneet peräti 71 kertaa. Luettuja kirjoja on kertynyt 72. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla käsittelimme kaksi kirjaa, mutta tästä käytännöstä luovuimme saman tien. Keväällä 2020 lukupiiri oli toiminut seitsemän vuotta.

Lukupiirissä tulee luettua kirjoja, joita ei muuten tule luettua

Heti alkuvaiheessau linjasimme, että keskitymme etupäässä kehitysmaiden ja ennen kaikkea Naisten Pankin avustusta saavien maiden kirjallisuuteen. Löysimme afrikkalaisesta kirjallisuudesta uuden, mielenkiintoisen kirjallisuuden maailman. Luimme myös Aasiaan sijoittuvaa kirjallisuutta. Muutaman vuoden päästä halusimme laajentaa lukualuettamme muualle maailmaan. Otimme ohjelmaan myös suomalaista kirjallisuutta.

Lukevat Leidit

Nimesimme lukupiirimme Lukeviksi Leideiksi. Leidejähän me olemme kaikki, ja lukeminen on meille kaikille tärkeää. Ei siinä mitään, tosi mielellämme ottaisimme miehiäkin lukupiiriimme. Meillä on ollut useita kokoontumispaikkoja: kirjasto, Metla, Kontkasen Leilan koti ja seurakunnan tila. Viime vuosina olemme kokoontuneet OK-Siviksen tilassa Joensuun keskustassa.

Tuemme kirja-arvontojen tuotoilla Naisten Pankin toimintaa. Lukutoukka-Kristan ansiosta meillä oli arvonnoissa aina hyviä kirjapalkintoja. Hän kuului kantaviin Lukevien Leidien toimijoihin ja postasi lukupiirikokoontumisistamme omaan blogiinsa. Enää Krista ei ole mukana. Hän kuoli keväällä 2017. Airolan Anneli, Kristan äiti, jatkaa Kristan työtä ja tekee postaukset lukupiiritapaamisista Kirjojen kuisketta -blogiinsa. Ne julkaistaan myös Naisten Pankin verkkosivuilla. Edelleen järjestämme arpajaisia Ikosen Annen kirjalahjoitusten turvin.

Parasta on keskustelu: näkökulma maailmaan laajenee

Kaikki naistenpankkilaiset ovat tervetulleita lukupiiriimme. Tiedotamme kokoontumisista nettisivuillamme ja sähköpostissa. Valitsemme luettavat kirjat yhdessä. Syksyn kirjat valitaan keväällä ja kevään kirjat ennen joulua. Kirjojen valinta on sujunut hyvässä yhteishengessä. Tavoite on, että lukupiiriläiset lukevat kirjan etukäteen, mutta lukupiiriin voi toki tulla vain kuuntelemaan keskustelua. Vetäjä valitaan jo kirjojen valitsemisen yhteydessä ja vaihtuu joka kokoontumisessa. Ensin vetäjä pitää pienen alustuksen kirjasta ja kirjailijasta. Sitten keskustellaan. Lukupiirikokoontumisiin on osallistunut noin 10 lukijaa. Kirjailijavierailut, joita meillä on ollut kaksi, ovat aina tervetulleita. Pidämme lukupäiväkirjaa tapaamiskerroistamme. Merkitsemme siihen mm. kirjalle annetun arvosanan asteikolla 1-5.

Aukeama lukupäiväkirjastamme.

Kolme korkeimmat pisteet saanutta kirjaat:
Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois (Atena, 2018)
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (Otava, 2009)
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY, 2019).

Teksti: Anneli Airola, anneli.airola(at)hotmail.com, http://kirjojenkuisketta.blogspot.com/

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lukevat Leidit 30.4.2024 Joensuussa

Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontumiset ovat kuukauden viimeisenä tiistaina pääkirjaston 2. kerroksessa. Huhtikuun kirja on Adébáyò, Ayòbámi: Onnenkauppaa Jos haluat tietoa luettavista kirjoista ja haluat liittyä postituslistalle, ilmoita siitä seija.niiranen@pp1.inet.fi. Tervetuloa...

Lue lisää

Lukupiiri Lukevat Leidit 26.3.2024 Joensuu

Lukevat Leidit -lukupiirin maaliskuun kirja on Rannela, Terhi: Niin kuin muutkin herrat. Tässä muutama kysymys keskustelun pohjaksi: – Mikä tunnelma kirjasta jäi lukemisen jälkeen? – Riemastuttiko sinua jokin asia kirjassa?...

Lue lisää

Lukevat Leidit 27.2. Joensuussa

Lukupiirin paikka on kokoushuone 1, joka sijaitsee 2. kerroksessa. Voimme tavata ala-aulassa ja mennä siitä yhdessä. Helmikuun kirja on Ypi, Lea: VAPAA Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa. Tapaamisen pohjakysymyksinä voisivat...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – toukokuun tapaaminen.

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – huhtikuun tapaaminen.

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – maaliskuun tapaaminen.

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – helmikuun tapaaminen.

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukevat Leidit 30.1.2024 Joensuu

Lukupiirin käytössä on Joensuun pääkirjaston kokoushuone 1, joka sijaitsee 2. kerroksessa lainausosaston vierellä Koskikadun puolella. Käynti on lainaustiskiä vastapäätä lainakirjahyllyjen välistä ilmasillan yli ja siellä muutama porras ylös. Tammikuun kirja...

Lue lisää

Jyväskylän lukupiiri, tammikuun tapaaminen 16.1.

Aloitamme uuden vuoden 2024 ja lukupiiritapaamiset tiistaina 16.1.2024. Tammikuun lukupiiritapaamisen kirja on Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet. Lukupiiriin voit tulla vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen....

Lue lisää

Jyväskylän lukupiiri, joulukuun tapaaminen 14.12.

Joulukuun tapaaminen toteutetaan Lempirunoni -teemalla. Tule mukaan ja jaa runo, joka on puhutellut, koskettanut, innostanut ja kannustanut. Voit myös miettiä minkä runon valitsisit jouluun liittyen. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen....

Lue lisää

Jyväskylän lukupiiri, marraskuun tapaaminen 15.11.

Marraskuun lukupiiritapaaminen on keskiviikkona 15.11.2023. Keskustelemme Johanna Venhon romaanista Ensimmäinen nainen (WSOY, 2019). Voit myös lukea ja tuoda mukaan keskusteluun muita Sylvi Kekkosta käsitteleviä kirjoja. Lukupiiriin voit tulla vaikka et...

Lue lisää

Jyväskylän lukupiiri, lokakuun tapaaminen 10.10.

Lokakuun lukupiiritapaaminen on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä, tiistaina 10.10. Hyppäämme tieteen, tiedekirjojen ja Nobelin palkintojen maailmaan, kun luemme ja keskustelemme Claudine Monteil´n teoksesta Marie Curie ja tyttäret (Minerva...

Lue lisää

Lukevat Leidit 26.9.23 Joensuussa

Lukevat Leidit kokoontuu syyskuun viimeisenä tiistaina Spesiossa. Käsiteltävä kirja on Alba De Céspedes: Kielletty päiväkirja Tässä kysymyksiä keskustelun pohjaksi: -Mitä ajatuksia sinulle heräsi kirjaa lukiessa? -Mitä mieltä olit kirjasta luettuasi...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – syyskuun tapaaminen.

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – elokuun tapaaminen.

Lukupiiri Kirjava Maailman syyskausi alkaa Naantalin Kirjajuhlilla. Tapaamme Kaivohuoneen ulkoportaiden luona perjantaina 11.08.23 klo 9.45. Hanki Kirjajuhlien lippu itse netin kautta. https://ilmoittaudu.kultarantaresort.fi/kirjajuhlat2023 Nähdään perjantaina 11.8.2023 klo 9.45 alkaen! Kirjana Mohamed...

Lue lisää

Espoon Lukupiirin syyskausi 2023

Naisten Pankki Espoo käynnisti syksyllä 2021 lukupiiritoiminnan, joka jatkui vuonna 2022 ja jatkuu edelleen 2023. Kokoontumispaikaksi vakiintui Tapiolan Palvelukeskus, Länsituuli 1, 3. kerros. Palvelukeskukseen mennään Etolan vieressä olevasta ovesta. Tilan...

Lue lisää

Jyväskylän lukupiiri, toukokuun tapaaminen

Toukokuun lukupiiritapaamisen kirja on Leena Virtasen ja Kristiina Markkasen kirjoittama kahden naisen elämäkerta Wivi&Hanna. Tapaamme Lounaispuiston kioskin edustalla klo 17 ja lähdemme keskustelevalle kävelylle Älylän ja Seminaarinmäen alueelle. Asta on...

Lue lisää

Kirjapiknik 8.6.2023

Kirjapiknikillä tutustumme yhdessä Oulun kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Outi Lintulan lukupiirillemme kuratoimiin kirjavinkkeihin. Lisäksi kaikki halukkaat voivat tuoda piknikille esiteltäväksi myös omia kirjaehdotuksiaan lukupiirissä luettavaksi. Laitamme myös omia kirjojamme kiertoon periaatteella ”tuo...

Lue lisää

Jyväskylän lukupiiri, huhtikuun tapaaminen

Huhtikuun lukupiiritapaamisen kirjana on Virginia Woolf: Aallot. Tule mukaan, vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Ennakkoilmoittautumista tapaamiseen ei tarvita. Lukupiirissä voit tehdä lahjoituksen Naisten Pankin toiminnan tukemiseen. Jyväskylän pääkirjaston kahvila...

Lue lisää

Jyväskylän lukupiiri, maaliskuun tapaaminen

Maaliskuun lukupiiritapaamisen kirjana on Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias. Mukaan voit tulla, vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Lukupiirissä voit tehdä lahjoituksen Naisten Pankin toiminnan...

Lue lisää

Lukupiiri Päi avara mailma maaliskuussa

Käsiteltävänä kirjana on Anneli Kannon Rottien Pyhimys (Gummerus 2020). Anneli Kanto saapuu vieraaksemme tiistaina 14.3.2023 klo 17.30. Tilaisuus on Rauman kirjastossa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä kirjaston kanssa. Tervetuloa sekä lukupiiriin että...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma, toukokuun tapaaminen

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma, huhtikuun tapaaminen

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma, maaliskuun tapaaminen

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – helmikuun tapaaminen.

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Rauman Naisten Pankin lukupiiri

Ensimmäinen kokoontuminen on  keskiviikkona 11.1. , jolloin käsittelemme Ane Rielin teosta Tiima (Aula&Co, 2022). Luvassa myös kahvitarjoilu, tervetuloa!

Lue lisää

Naisten Pankki Oulun tammikuun lukupiiri 25.1.2024

Vuoden ensimmäinen lukupiiri kokoontuu torstaina 25.1.2024 klo 17.30 alkaen Puistokahvila Makiassa. Käsittelyssä on Ulla-Lena Lundbergin Jää. Teos on tarina saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaarta ympäröivien kylien ihmisistä –...

Lue lisää

Helsingin lukupiirien kevätkausi 2024

Lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Maanantaipiiri Musiikkitalon kahviossa Tiistaipiiri verkossa osoitteessa meet.google.com/nqq-qnxf-wns. Luettava kuukauden kirja on molemmissa sama, joten voit oman aikataulusi mukaan osallistua sinulle...

Lue lisää

Lukupiiri Foggan kevätkausi 2024

Lukupiiri Foggan tapaamiset pidetään maanantaisin Musiikkitalon kahvilassa klo 17. Kokoontumispäivät ja luettavat kirjat: tammikuu 15.1.:  Vivian Gornick, Erikoisen naisen kaupunki: muistelma. helmikuu 12.2.: Patrik Svensson, Ankeriaan testamentti: pojasta, isästä ja...

Lue lisää

Päi avara mailma -lukupiirin elokuun tapaaminen

Tule mukaan Rauman Päi avara mailma -lukupiirin elokuun tapaamiseen keskiviikkona 24.8.2022 klo 17.30 – 19 Rauman kirjastolla. Käsiteltävä kirjana on Marie Benedictin Lady Churchill (Sitruuna 2022). Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan...

Lue lisää

Lukupiiri lukevat Leidit

Elokuun kirja on Tuulaliina Varis: Sattunut syntymään Kokoontumispaikka on Joensuun pääkirjasto ja siellä ryhmätyöhuone Opinpesä, jonne on käynti lukusalin kautta. Jos haluat mukaan lukupiirin postituslistalle, ilmoita siitä Niirasen Seijalle seija.niiranen@pp1.inet.fi...

Lue lisää

Elokuun lukupiiri Naisten Pankki Lahti 18.8.2022

Tule mukaan Naisten Pankki Lahden ensimmäiseen lukupiiri-iltaan Kahvila Oskarin pikku kabinettiin. Olemme valinneet luettavaksi ja keskusteltavaksi kaksi kirjaa Eeva Kilpi: Elämää kaikki päivät tai Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus,...

Lue lisää

Helsingin lukupiirien kesä

Lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Maanantaipiiri kokoontuu Musiikkitalon kahviossa ja tiistaipiiri verkossa. Luettava kuukauden kirja on molemmissa sama, joten voit oman aikataulusi mukaan osallistua sinulle...

Lue lisää

Helsingin lukupiirien toukokuu

Uusia lukuelämyksiä ja keskustelua kirjoista mukavassa seurassa tarjoavat Naisten Pankki Helsingin lukupiiriit. Toukokuun kirja on Nura Farahin Aurinkotyttö. Maanantaipiiri pidetään 9.5. klo 17 musikkitalossa. Tiistain lukupiiri kokoontuu 10.5. klo 17...

Lue lisää

Lukupiiri Foggan huhtikuu

Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Fogga kokoontuu seuraavan kerran 25.4. klo 17 Musiikkitalon kahvilassa. Seuraavaksi kirjaksi on valittu jännitystä:  John Le Carrén Vielä yksi tehtävä. Kirjaa on hyvin tarjolla Helmetissä.

Lue lisää

Maaliskuun lukupiirissä Leila Shimanin Toisten maa

Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien maaliskuun kirja on Leila Shimanin Toisten maa. Kirjan herättämiä ajatuksia käydään läpi maaanantaina 14. ja tiistaina 15. maaliskuuta klo 17. Maanantain ryhmä kokoontuu Musiikkitalon...

Lue lisää

Helsingin lukupiirit kutsuvat

Uusia lukuelämyksiä ja keskustelua kirjoista mukavassa seurassa tarjoavat Naisten Pankki Helsingin lukupiiriit. Ne kokoontuvat kuukauden toisella viikolla maanantaina ja tiistaina kello 17 joko verkossa tai jossakin sopivassa paikassa. Olet tervetullut...

Lue lisää

Lukupiiri Foggan tammikuu

Lukupiiri NP-Foggan seuraava tapaaminen on 24.1.2022 klo 17 koronatilanteen salliessa Musiikkitalossa. Kirjana on John Irvingin Leski vuoden verran. Kirja valittiin tällä kertaa sen tähden, että se on helposti saatavissa.

Lue lisää

Helsingin lukupiirien joulukuu

Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien joulukuun kirja on Marjaneh Bakhtiarin teos Mistään kotoisin. Kirja kertoo hauskasti Ruotsiin muuttaneen iranilaisperheen elämästä, halusta sopeutua ja länsimaan kaavoihin kangistuneesta suhtautumisesta muualta tulleita...

Lue lisää

Lukupiiri Foggan marraskuu

Lukupiiri Fogga  kokoontuu 22.11. klo 17 Keskustakirjasto Oodin ryhmätyötilassa 3. Kirjana on Jyrki Erran Lyijyvalkoinen.

Lue lisää

Helsingin lukupiirien marraskuu

Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien marraskuun kirja on Gaile Parkinin Kigalin kakkukauppa. Siinä tansanialainen Angel on muuttanut miehensä kanssa sodasta toipuvaan Ruandaan. Angel leipoo työkseen kakkuja ja ratkoo samalla...

Lue lisää

Lukupiiri Fogga kokoontuu 25.10.

Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Foggan seuraava tapaaminen on 25.10.  Tapaaminen on Vlatavassa siinä tapauksessa, että Musiikkitalon kahvila sulkee klo 17. Kirjana on Seilin saaresta kertova Katja Kaukosen Saari, jonne linnut...

Lue lisää

Helsingin lukupiirien lokakuun kirja on Vi

Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien lokakuun kirja on Kim Thúyn Vi. Kirja on itsenäinen sisarteos Thúyn palkitulle esikoisteokselle Ru. Venepakolaisena Vietnamista Kanadaan tullut kirjailija kertoo omien sanojensa mukaan vain...

Lue lisää

Lukupiiri Fogga kokoontuu 20.9.

Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Fogga keskustelee syyskuussa latvialaisen Mara Zaliten omaelämäkerrallisesta teoksesta Viisi sormea. Kirjan päähenkilö Laura on syntynyt Siperiassa ja palaa Latviaan vanhempiensa kanssa. Foggan elokuun tapaamiseen  osallistui yhdeksän...

Lue lisää

Syksy on lukupiirien aikaa

Syksy on hyvä aika aloittaa lukeminen. Naisten Pankki Helsingin kahteen lukupiiriin mahtuu mukaan. Piirit kokoontuvat kuukauden toisella viikolla maanantaina ja tiistaina klo 17  joko verkossa tai tilanteen salliessa jossakin sopivassa...

Lue lisää

Lue Naiselle Ammatti -lukupiiri

Pitkästä aikaa pääsemme keskustelemaan kasvotusten kuukauden kirjasta. Se on Selja Ahavan Nainen joka rakasti hyönteisiä. Romaani  ”tutkii luonnon ja ihmisen välistä suhdetta ja kuvaa hyönteisten muuttumista Jumalan luomista olennoista osaksi...

Lue lisää

Helsingin lukupiirit kokoontuvat taas elokuussa

Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien seuraava teos on Nadine Gordimerin Ei seuraa matkalleni. Maanantaipiiri kokoontuu 9. ja tiistaipiiri 10. elokuuta kello 17 – 19. Eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija Nadine Gordimer kuvaa...

Lue lisää

Lukupiirien kesäkuun kirjana Augustus

Maanantaipiiri kokoontuu 14. ja tiistaipiiri 15. kesäkuuta kello 17 – 19. Kesäkuun kirjamme, John Williamsin kiitetty romaani Augustus kertoo Rooman valtakunnan perustajasta ja ensimmäisestä keisarista. Kuvitteellisista kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä ja muistelmista...

Lue lisää

Lukupiiri Fogga 17.5.2021

Foggalaiset keskustelevat 17. toukokuuta Kristina Carlsonin romaanista Eunukki. Kesäkuun tapaaminen on 14. kesäkuuta ja kirjana Anni Kytömäen  Margarita. Kesän lukemiseksi valittiin tavallista enemmän lukuaikaa vaativa Barack Obaman elämäkerta Luvattu maa....

Lue lisää

Helsingin lukupiirien toukokuu

Maanantaipiiri kokoontuu 10. toukokuuta ja tiistaipiiri 11. toukokuuta kello 17 – 19. Kadonneiden muistojen kartta on kiehtova seikkailuromaani, joka vie lukijansa 1920-luvun kolonialismin, kommunismin nousun, ikiaikaisten mysteerien ja taiteen keräilyn...

Lue lisää

Lukupiiri Fogga 17.4.2021 Helsinki

Foggalaiset kokoontuvat 17. toukokuuta keskustelemaan Kristina Carlsonin romaanista Eunukki. Kesäkuun tapaaminen on 14.6. ja kirjana Anni Kytömäen Margarita. Kesälukemiseksi valittiin Barack Obaman Luvattu maa. Lukuaikaa tarvitaankin, kun sivujen määrää on...

Lue lisää

Uusien lukupiirien toinen kokoontuminen

Maanantaipiiri kokoontuu 12. huhtikuuta ja tiistaipiiri 13. huhtikuuta kello 17 – 19. Huhtikuun kirja on Anna Ekbergin Kadotettu nainen. Ugandaan ja Tanskaan sijoittuva Kadotettu nainen on tunteisiin käyvä huikea trilleri....

Lue lisää

Helsingin uudet lukupiirit aloittavat

Toinen uusista lukupiireistä kokoontuu maaantaina 22. ja toinen tiistaina 23. maaliskuuta kello 17 – 19. Lukupiiritoimintaan ilmoittautuneet voivat itse valita, liittyvätkö maanantai- vai tiistairyhmään. Maanantain ryhmän vetäjänä toimii Outi-Maria Liedes...

Lue lisää

Lukupiiri Fogga Helsinki 15.3.2021

Maaliskuun lukupiirissä keskustellaan Joel Haahtelan pienoisromaanista Adélen kysymys. Helmikuussa luetusta Helena Ruuskan kirjoittamasta Eeva Joenpellon elämäkerrasta pidettiin niin kovasti, että huhtikuussa jatketaan Joenpellon romaaneilla.  Kukin osallistuja voi valita haluamansa kirjan....

Lue lisää

Lukupiiri Fogga 15.2.2021

Lukupiiri käsittelee helmikuun tapaamisessa Helena Ruuskan kirjoittamaa Eeva Joenpellon elämäkertaa nimeltään Eeva Joenpelto Elämän kirjailija. Maaliskuussa on vuorossa Joel  Haahtelan Adelen kysymys. Fogga-lukupiiri on täynnä eikä valitettavasti voi ottaa uusia...

Lue lisää

Lukupiiri Kirjava Maailma – helmikuun tapaaminen

Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...

Lue lisää

Lue Naiselle Ammatti – kampanaja

Tervetuloa lukemaan kirjoja ja keskustelemaan niistä sekä antamaan muille hyviä vinkkejä, mitä kannattaa lukea. Tammikuussa luemme Elizabeth Stroutin kirjallisuutta: Pikkukaupungin tyttö, Nimeni on Lucy Barton, Kaikki on mahdollista, Olive Kitteridge....

Lue lisää

Lukupiiri Fogga 18.1.2021 Helsinki

Fogga lukupiirin vuosi aloitetaan 18.tammikuuta etelä-afrikkalaisen  Andre Brinkin teoksella Hiljaisuuden tuolla puolen. 15.helmikuuta on vuorossa Helena Ruuskan  Elämän kirjailija Eeva Joenpelto ja maaliskuussa Joel Haahtelan pienoisromaani Adelen kysymys. Fogga-lukupiiri on...

Lue lisää

Lue Naiselle Ammatti

Naisten Pankin historian kuudes Lue Naiselle Ammatti (LNA) -kampanja alkaa 23. syyskuuta ja päättyy marraskuun lopussa. Yhteistyökumppanina jatkaa Kustannusosakeyhtiö Teos. Kiertueen kirjailija on yhteiskuntatieteilijä Vaula Norrena teoksellaan Littana – Kielletyn lapsen...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Heidi Köngäs: Mirjami

Heidi Köngäs: Mirjami. Otava. 2019. Kansi: Anna Lehtonen. 348 sivua. Lainattu kirjastosta –Sisar luulee muuttavansa, mutta minä tiedän ettei Kurjesta pääse koskaan pois. Se on aina meissä niin kuin isä...

Lue lisää

Rovaniemen Naisten Pankin lukupiiri

Kesän 2018 lopulla haaveeni oli toteutumassa. Olin saanut oman alani töitä Rovaniemeltä ja pääsisin muuttamaan takaisin pohjoiseen. Rovaniemellä minua odotti poikaystäväni ja opiskeluajoista tutut maisemat. Samalla tunsin haikeutta, sillä olin...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Eli tarkka kolmiosainen selonteko tohtori David Livingstonen viimeisistä vuosista, maallisista päivistä ja viimeisestä matkasta sisämaasta Afrikan rannikolle hänen afrikkalaisten toveriensa kertomana. Tammen keltainen kirjasto. 2019....

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Michelle Obama: Minun tarinani

Michelle Obama: Minun tarinani. Otava. 2018. Englanninkielinen alkuteos Becoming. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen suunnittelu: Christopher Brand. 510 sivua. Oma ostos Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui vuoden viimeiseen tapaamiseen. Anneli V:n vetovastuulla...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen. WSOY. 2019. Kannen suunnittelu: Satu Kontinen. Sisäkannessa Essi Renvallin piirros Sylvi Kekkosesta. 262 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui kymmenen naisen voimin lokakuun tapaamiseen...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä: Eeva Kilven runot

–Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä! (Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972) Kokeilimme Naisten Pankin Lukevien Leidien lukupiirissämme jotakin uutta. Ja se uusi...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Soili Pohjalainen: Valuvika

Soili Pohjalainen: Valuvika. 2019. Atena. Päällys: Jussi Karjalainen. 176 sivua. Arvostelukappale kustantajalta –Nappaan repun mukaani ja painan auton oven kiinni. Otan niin ripeitä askelia ovelle kuin tässä pimeässä on mahdollista....

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton. 2018. Tammen keltainen kirjasto. Englanninkielinen alkuteos My name is Lucy Barton. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys Laura Lyytinen. 164 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Petina Gappah: Muistojen kirja

Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammen keltainen kirjasto. 2017. The Book of Memory. Suomentanut Tero Valkonen. 307 sivua. Lainattu kirjastosta. Kokoonnuimme yhdeksän naistenpankkilaisen lukijanaisen kanssa Lukevien Leidien vuoden ensimmäiseen lukupiiritapaamiseen. Vetovastuussa...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja

Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja. Tammen keltainen kirjasto. Uusi, laajennettu suomenkielinen laitos 2017. Venäjänkielisestä alkuteoksesta U voiny – ne zenskoje litso suomentanut Pauli Tapio. 417 sivua. Lainattu kirjastosta....

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Alice Munro: Kallis elämä

Alice Munro: Kallis elämä. Tammen Keltainen Kirjasto. 2013. Dear Life. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys Marko Taina. 319 sivua. Lainattu kirjastosta. Naisten Pankin Lukevien Leidien lokakuun lukupiirikirjana oli Alice Munron Kallis...

Lue lisää

Joensuun lukevien leidien lukupiirissä Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois. 2018. Atena. Stay with me. Suomentanut Heli Naski. 300 s. Arvostelukappale kustantajalta. Joensuun Naisten Pankin Lukevien Leidien syyskuun lukupiirikirjana oli Adebayon Älä mene pois. Syyskuisena...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. 2009. Tammi. An Elegy for Easterly. Suomentanut Seppo Loponen. 206 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Naisten Pankin Lukevien Leidien helmikuun kirjana oli Petina Gappahin novellikokoelma...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Arundhati Roi: Äärimmäisen onnen ministeriö

Arundhati Roi: Äärimmäisen onnen ministeriö. Otava. 2017. The Ministry of Utmost Happiness. Suomentanut Hanna Tarkka. 477 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Elämä jatkui. Kuolema jatkui. Sota jatkui. (s. 355) Namaste!  Royn Äärimmäisen...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin. 2016. Otava. Homegoing. Suomentanut Sari Karhulahti. 380 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin Lukevien leidien marraskuun lukupiirin kirjana oli Yaa Gyasin Matkalla kotiin. Pyrimme valitsemaan luettavaksi kehitysmaiden kirjallisuutta,...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Kang Han: Vegetaristi

Kang Han: Vegetaristi. Gummerus. 2017. Alkuteos The Vegetarian. Suomennos: Sari Karhulahti. 215 sivua. Arvostelukappale Oliko Yeong-hye ihminen, eläin vai kasvi? (s. 107-108) Vegetaristin päähenkilö Yeong-Hye on varsin tavanomainen ja kuuliainen korealainen...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Bandin Syytös

Bandi: Syytös. S&S, 2017. Alkuteos: 고발 (Gobal) (Chogabje.com, 2014) Suomennettu ranskankielisestä laitoksesta. Kääntäjä: Raisa Porrasmaa. Sivumäärä 189. Arvostelukappale Pohjois-Korea on arvoituksellinen maa, josta saamamme tieto perustuu Pohjois-Koreassa vallassa olevien välittämään...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Margaret Atwoodin Orjattaret

Orjattaresi Margaret Atwood Suomentanut Matti Kannosto 396 s. 1986 Tammi Lainattu kirjastosta Orjattaresi oli minulle todella suuri lukuelämys viime vuoden (2016) lokakuussa. Kirjoitin siitä bloggauksessani näin: ”Orjattaresi on noussut klassikon asemaan,...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Chigozie Obioma: Kalamiehet

Kalamiehet Chigozie Obioma Suomentanut Heli Naski 336 s. 2016 Atena Arvostelukappale kustantajalta Käsittelemme Lukevissa leideissä useimmiten kirjoja joissa keskeisessä roolissa on nainen, mutta toisinaan luettaviin kirjoihin valikoituu myös kiinnostavia teoksia...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä Tahmima Anamin Kulta-aika

Viime viikolla oli taas ihana ilta, eli se päivä kuukaudesta jolloin vietimme iltaa lukupiirimme Lukevien leidien naisten kanssa puhuen kirjoista. Joskus keskustelu lipsahtaa tietenkin aiheen ulkopuolelle, mutta se on näiden...

Lue lisää

Joensuun Lukevien leidien lukupiirissä NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Luin NoViolet Bulawayon hienon romaanin Me tarvitaan uudet nimet jo heti kirjan ilmestymisen aikoihin ja bloggasinkin kirjasta. Nyt kirja kuitenkin ansaitsee uuden bloggauksen sillä Me tarvitaan uudet nimet oli lukupiirimme...

Lue lisää

Lukevat Leidit: Varastettujen rukousten vuori

Joensuussa Lukevat leidit kokoontuivat marraskuun lukupiiriin keskustelemaan Jennifer Clementin kirjasta Varastettujen rukousten vuori (2014, Like). Krista Airola pohti kirjan teemoja blogissaan: ”Meille lukupiiriläisille kirjassa suurimman vaikutuksen teki juuri tämä naiseuden kuvaus,...

Lue lisää

Kaiken takana on nainen – englanninkielinen kirjapiiri Jyväskylässä

Kirjapiirin perusti jyväskyläläinen kieltenopettaja ja kääntäjä Erja Mononen. Hän halusi yhdistää kaksi itselleen läheistä asiaa; kielten opettamisen ja muiden auttamisen. Mukana on vain naisia, sillä kokenut opettaja on huomannut, että...

Lue lisää

Lukupiirikirjallisuutta Sierra Leonesta

Kaunis ja vaikuttava Muisto rakkaudesta tapahtuu Sierra Leonessa Aminatta Forna, Muisto rakkaudesta Suomentanut Mirja Hovila 511 s. Into-kustannus, 2013 Lukupiirimme Lukevien leidien helmikuun kirjana oli Aminatta Fornan Sierra Leonesta kertova teos...

Lue lisää

Lukupiirikirjallisuutta Haitilta

Näen, muistan, hengitän Edwidge Danticat Breath, Eyes, Memory, suom. Leena Tamminen, Gummerus 1999, 229 s. Lukupiirimme palaa joulutauolta, ja oli aika ottaa lukuun tammikuun kirjamme. Päätimme, että luemme ainakin kevään...

Lue lisää

Naisten Pankin kirjakerho ’Pankkikirja’

Naisten Pankin koordinaattori pyysi juttua kirjakerho ’Pankkikirjasta’ (ehkä joku vielä muistaa pankkikirjat), joka toimii Porissa ja kerää rahaa Naisten Pankille. Olen siitä kertonut ennenkin, mutta  kiinnostus vain näyttää jatkuvan.  Kaikki...

Lue lisää

Guatemalainen Petronila Xol oppii lukemaan!

Agua Subterránean on yksi Chisekin kunnan etäisimmistä yhteisöistä , ja siellä asuu yhteensä 90 perhettä. Naisten Pankin tuella yhteisössä järjestetään lukutaito-opetusta sekä naisten oikeuksiin ja toimeentuloon liittyvää koulutusta. Koulutuspäivä on...

Lue lisää