Joensuun Naisten Pankin lukupiiri Lukevat leidit kokoontui tiistaina 27.9. käsittelemään Tahmima Anamin teosta Kulta-aika. Lue Krista Airolan bloggaus tapaamisesta!
Viime viikolla oli taas ihana ilta, eli se päivä kuukaudesta jolloin vietimme iltaa lukupiirimme Lukevien leidien naisten kanssa puhuen kirjoista. Joskus keskustelu lipsahtaa tietenkin aiheen ulkopuolelle, mutta se on näiden leidien kanssa pelkästään ilo. Lokakuun kirjan kanssa matkustimme Bangladeshiin, Tahmima AnaminKulta-aika oli taas kerran sellainen kirja jota en ilman lukupiiriä todennäköisesti olisi lukenut.
Kulta-aika on ennen kaikkea kertomus yhden perheen koettelemuksista Bangladeshin itsenäisyyssodan aikana. Se kertoo nuoresta leskestä, Rehana Haquesta, joka valmistelee kotiinpaluujuhlaa pojalleen ja tyttärelleen – ja sitten kaikki muuttuu. Kirjan vahvana teemana on myös äidinrakkaus ja se, kuinka paljon äiti voikaan lapsistaan välittää ja milloin olisi hyvä päästää irti.
Saimme Leidien kanssa Kulta-ajasta aikaan taas kerran todella polveilevan ja mielenkiintoisen keskustelun. Lukupiirikeskustelumme tosin ovat aina kiinnotavia ja hyviä, olipa kirja sitten ollut mikä hyvänsä – ja olipa siitä pidetty tai ei. Aina on kuitenkin joku joka kirjasta pitää ja myös päinvastoin – jos kirja on pidetty, niin aina on joku joka ei ole tarinalle syttynyt. Tälläkin kertaa löytyi mielipiteitä kumpaankin suuntaan ja se teki keskustelusta rikkaan.
Eräs leideistämme oli lukenut kirjan hieman vahingossa kahteen kertaan. Huomatessaan toisella lukukeralla että kirja on tuttu, leidimme oli jäänyt jo niin koukkuun tarinaan että luki kirjan mielellään uudestaan: ja tajusi yhtä ja toista joka oli jäänyt ensimmäisellä kerralla sisäistämättä. Minäkin jäin pohtimaan lukisinko kirjaa eri tavalla jos jossain vaiheessa lukisin sen toiseen otteeseen, mutta tuskin toista kertaa tulee. Vaikkei Kulta-aika huono kirja ollut, ei se kuitenkaan missään vaiheessa saanut minua toden teolla syttymään ja ihastumaan kirjaan – sellaiseen tuskin tulee uhrattua aikaa toisen lukukerran verran.
Monelle meistä Kulta-aika oli ennen kaikkea kirja äidinrakkaudesta. Kaikkia leideistä tuon teeman hallitsevuus ei miellyttänyt ja saimmekin aikaan pitkän keskustelun äidinrakkaudesta ylipäätään ja siitä, milloin lapsista pitää päästää irti. Minä jäin hieman taka-alalle tuosta keskustelusta, vaikka heitinkin väliin kommentin omasta suhteestani äitiini. Ehkä osasyy siihen, että Kulta-aika jäi minulle hieman kaukaiseksi teokseksi on se, ettei minulla ole lapsia, enkä osaa suhtautua äitiyteen sillä tavalla kuin kirjan päähenkilö Rehana.
Koimme kuitenkin äitiyden lisäksi Kulta-ajan vahvoina teemoina rakkauden isänmaahan, vapauden ja itsenäisyyden. Tulimme siihen tulokseen että Rehana tahtoi olla vapaa ja itsenäinen aivan kuten Bangladesh. Keskustelimme myös siitä, kuinka Kulta-aika on naista kunnioittava teos, eli omalla tavallaan juuri sellainen kirja mitä lukupiirimme haluaakin lukea. Siitä huolimatta kukaan meistä ei päätäpahkaa kirjaan ollut rakastunut, vaikka moni meistä neljä tähteä viidestä kirjalle antoikin.
Loppujen lopuksi, ei kirja hassumpaa kokonaisarvosanaa meiltä leideiltä tainnut saada. Tuskin tämä kovin monelle meistä (ei ainakaan minulle) jäänyt mieleen unohtumattomana lukuelämyksenä, muttei myöskään vastenmielisenä kirjana. En lukisi Kulta-aikaa toiste, mutten koe myöskään hukanneeni aikaa kirjaa lukiessani. Ei huono, siis.
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontuu kuukauden viimeisenä tiistaina pääkirjaston kabinetissa. Lokakuun kirja on Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös Jos haluat tietoa luettavista kirjoista ja haluat liittyä postituslistalle, ilmoita siitä seija.niiranen@pp1.inet.fi.
Lokakuun lukupiiritapaamisessa keskustellaan naistaiteilijan, äidin, vaimon ja taiteilijan perheen elämästä. Kirjana on Venla Hiidensalon Suruttomat (Kustannusosakeyhtiö Otava). Lukupiiriin voit tulla vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua...
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontuu taas kuukauden viimeisenä tiistaina. Syyskuun kirja on Victoria Belim: Punaiset seireenit Ukrainalainen sukutarina Jos haluat tietoa luettavista kirjoista ja haluat liittyä postituslistalle, ilmoita siitä seija.niiranen@pp1.inet.fi. Tässä...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin: tule kanssamme joulukuun tapaamiseen! Tapaamme kolmatta kertaa torstaina 5.12. klo 19 Teamsissä. Silloin käsittelemme Minna Maijalan teosta...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin: tule kanssamme marraskuun tapaamiseen! Tapaamme kolmatta kertaa torstaina 14.11. (päivä siirretty) klo 19 Teamsissä. Silloin käsittelemme Mia Kankimäen...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin: tule kanssamme lokakuun tapaamiseen! Tapaamme jo toista kertaa torstaina 3.10. klo 19 Teamsissä. Silloin käsittelemme Ujuni Ahmedin...
Sulasolin Pohjois-Karjalan piiri järjestää Rantakylän kirkossa katselmuksen pohjois-karjalaisille kuoroille ja lauluyhtyeille. Katselmus on yleisölle avoin konsertti. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan tuomaristo antaa kirjallisen palautteen jokaiselle osallistuvalle kuorolle ja yhtyeelle....
Naisten Pankki Joensuu on saanut lahjoituksina useita kymmeniä taideteoksia taiteilijoilta ja yksityishenkilöiltä. Ne ovat pääasiassa tauluja, muutama pienoispatsas on joukossa. Myymme ne eniten tarjoaville kahdessa eri taidehuutokaupassa; sunnuntaina 27.10. ja...
Tervetuloa mukaan Next Generationin tunnelmalliseen syksyn lukupiiriin, jossa sukellamme naiskirjailijoiden inspiroiviin teoksiin. Tapaamme ensimmäistä kertaa torstaina 05.09. klo 19 Teamsissä. Silloin kirjana on Kim Thúyn omaelämäkerrallinen rakastettu ja palkittu...
Syyskuun lukupiiritapaaminen ja syyskauden aloitus. Kirjana on Leena Parkkisen teos Neiti Steinin keittäjätär (Kustannusosakeyhtiö Otava). Lukupiiriin voit tulla vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Lukupiiritapaamisessa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Naisten Pankki Helsingin lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Syyskauden seuraavat kokoontumispäivät ovat: 14. ja 15.10. | 11. ja 12.11. | 9. ja 10.12. Maanantaipiiri Musiikkitalon...
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontuu kuukauden viimeisenä tiistaina pääkirjaston kabinetissa. Elokuun kirja on Sara Al Husain: Huono tyttö Tässä muutama kysymys keskustelun pohjaksi: – Miten kuvailisit kirjaa? – Mikä kirjassa oli...
Tervetuloa lukupiiri Kirjavan Maailman elokuun tapaamiseen Naantalin Kirjajuhlille perjantaina 09.08.2024.Elokuun kirjoina ovat Ida Turpeisen Elolliset ja Paolo Giardanon Tasmania. Muista hankkia lippusi suoraan Naantalin Kirjajuhlien sivulta. ETUSIVU – Naantalin Kirjajuhlat...
Rauman Naisten Pankin Päi avara mailma -lukupiiri kokoontuu keskiviikkona 10.4. Rauman kirjastolla klo 17.30-19. Käsiteltävänä kirjana on Arttu Tuomisen Vapahtaja (WSOY 2023). Tervetuloa!
Lukupiiri Lukevat Leidit -kokoontumiset ovat kuukauden viimeisenä tiistaina pääkirjaston 2. kerroksessa. Huhtikuun kirja on Adébáyò, Ayòbámi: Onnenkauppaa Tässä muutama kysymys mietittäväksi: – Millaiseen olotilaan kirja jätti sinut lukemisen jälkeen? –...
Lukevat Leidit -lukupiirin maaliskuun kirja on Rannela, Terhi: Niin kuin muutkin herrat. Tässä muutama kysymys keskustelun pohjaksi: – Mikä tunnelma kirjasta jäi lukemisen jälkeen? – Riemastuttiko sinua jokin asia kirjassa?...
Lukupiirin paikka on kokoushuone 1, joka sijaitsee 2. kerroksessa. Voimme tavata ala-aulassa ja mennä siitä yhdessä. Helmikuun kirja on Ypi, Lea: VAPAA Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa. Tapaamisen pohjakysymyksinä voisivat...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiirin käytössä on Joensuun pääkirjaston kokoushuone 1, joka sijaitsee 2. kerroksessa lainausosaston vierellä Koskikadun puolella. Käynti on lainaustiskiä vastapäätä lainakirjahyllyjen välistä ilmasillan yli ja siellä muutama porras ylös. Tammikuun kirja...
Aloitamme uuden vuoden 2024 ja lukupiiritapaamiset tiistaina 16.1.2024. Tammikuun lukupiiritapaamisen kirja on Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet. Lukupiiriin voit tulla vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen....
Joulukuun tapaaminen toteutetaan Lempirunoni -teemalla. Tule mukaan ja jaa runo, joka on puhutellut, koskettanut, innostanut ja kannustanut. Voit myös miettiä minkä runon valitsisit jouluun liittyen. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen....
Marraskuun lukupiiritapaaminen on keskiviikkona 15.11.2023. Keskustelemme Johanna Venhon romaanista Ensimmäinen nainen (WSOY, 2019). Voit myös lukea ja tuoda mukaan keskusteluun muita Sylvi Kekkosta käsitteleviä kirjoja. Lukupiiriin voit tulla vaikka et...
Lokakuun lukupiiritapaaminen on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä, tiistaina 10.10. Hyppäämme tieteen, tiedekirjojen ja Nobelin palkintojen maailmaan, kun luemme ja keskustelemme Claudine Monteil´n teoksesta Marie Curie ja tyttäret (Minerva...
Lukevat Leidit kokoontuu syyskuun viimeisenä tiistaina Spesiossa. Käsiteltävä kirja on Alba De Céspedes: Kielletty päiväkirja Tässä kysymyksiä keskustelun pohjaksi: -Mitä ajatuksia sinulle heräsi kirjaa lukiessa? -Mitä mieltä olit kirjasta luettuasi...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri Kirjava Maailman syyskausi alkaa Naantalin Kirjajuhlilla. Tapaamme Kaivohuoneen ulkoportaiden luona perjantaina 11.08.23 klo 9.45. Hanki Kirjajuhlien lippu itse netin kautta. https://ilmoittaudu.kultarantaresort.fi/kirjajuhlat2023 Nähdään perjantaina 11.8.2023 klo 9.45 alkaen! Kirjana Mohamed...
Naisten Pankki Espoo käynnisti syksyllä 2021 lukupiiritoiminnan, joka jatkui vuonna 2022 ja jatkuu edelleen 2023. Kokoontumispaikaksi vakiintui Tapiolan Palvelukeskus, Länsituuli 1, 3. kerros. Palvelukeskukseen mennään Etolan vieressä olevasta ovesta. Tilan...
Toukokuun lukupiiritapaamisen kirja on Leena Virtasen ja Kristiina Markkasen kirjoittama kahden naisen elämäkerta Wivi&Hanna. Tapaamme Lounaispuiston kioskin edustalla klo 17 ja lähdemme keskustelevalle kävelylle Älylän ja Seminaarinmäen alueelle. Asta on...
Kirjapiknikillä tutustumme yhdessä Oulun kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Outi Lintulan lukupiirillemme kuratoimiin kirjavinkkeihin. Lisäksi kaikki halukkaat voivat tuoda piknikille esiteltäväksi myös omia kirjaehdotuksiaan lukupiirissä luettavaksi. Laitamme myös omia kirjojamme kiertoon periaatteella ”tuo...
Huhtikuun lukupiiritapaamisen kirjana on Virginia Woolf: Aallot. Tule mukaan, vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Ennakkoilmoittautumista tapaamiseen ei tarvita. Lukupiirissä voit tehdä lahjoituksen Naisten Pankin toiminnan tukemiseen. Jyväskylän pääkirjaston kahvila...
Maaliskuun lukupiiritapaamisen kirjana on Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias. Mukaan voit tulla, vaikka et olisi vielä lukenut kirjaa. Tapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Lukupiirissä voit tehdä lahjoituksen Naisten Pankin toiminnan...
Käsiteltävänä kirjana on Anneli Kannon Rottien Pyhimys (Gummerus 2020). Anneli Kanto saapuu vieraaksemme tiistaina 14.3.2023 klo 17.30. Tilaisuus on Rauman kirjastossa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä kirjaston kanssa. Tervetuloa sekä lukupiiriin että...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Tämän vuoden alusta lähtien käsityöpiiri Käteväiset kokoontuu kuukauden toisena keskiviikkona. Ohjelma Käteväisissä on sama kuin aiempina vuosina: kahvi/teetarjoilu, josta vapaaehtoinen (5 euroa) maksu työn alla olevien käsitöiden tekemistä uusien tuotteiden...
Joensuun Naisten Pankilla oli myyntipöytä Pipo-päivillä la 14.1. klo 10-15 Taitokorttelin Mustosen kammarissa. Korpelaisen Arja ja Eiserbeckin Tarja esittelivät ja myivät mm. Neulukoita, Puikkopiiloja, Neulakirjoja, Ribuja, Pehvakkeita. Samassa tilassa olivat...
Ensimmäinen kokoontuminen on keskiviikkona 11.1. , jolloin käsittelemme Ane Rielin teosta Tiima (Aula&Co, 2022). Luvassa myös kahvitarjoilu, tervetuloa!
Leila Kontkanen kävi kertomassa Naisten Pankin toiminnasta Joensuun yhteiskoulun lukiolaisten Kehitysmaantiede-kurssilla. Leila myös kertoi ja neuvoi, miten tehdään biojätepusseja paikallislehti Karjalan Heilin sivuista.
Leila Kontkanen ja Ulla Siippainen kävivät kertomassa Naisten Pankin toiminnasta Joensuun Normaalikoulun yhdeksäsluokkalaisten Ympäristökurssilla. Ulla järjesti myös vedenhakudemonstraation. Lisäksi askarreltiin biojätepusseja paikallislehti Karjalan Heilin sivuista.
Aloitamme lounaan klo 12 ja käsittelemme asioita lounaan aikana ja sen jälkeen. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä. Muut keväkauden lounaskeskustelut ovat kuukauden kolmantena keskiviikkona 15.2., 15.3., 19.4. ja...
Käsityöpiiri Käteväisissä jatkamme edellisillä kerroilla aloitettuja käsitöitä ja ideoimme uusia. Tilaisuuden aluksi on tarjoilua: kahvia, teetä ja tuoreita leivonnaisia, joista on vapaaehtoinen, 5 euron maksu. Ota mukaan omat, terävät sakset,...
Lokakuun lukupiiri kokoontuu torstaina 24.10.2024 tuttuun tapaan kello 17.30 alkaen Puistokahvila Makiassa. Käsittelyssä on kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja vuodelta 2023 Sirpa Kähkösen 36 uurnaa. Seuraava lukupiiri järjestetään joulukuussa ja silloin käsitellään Tommi...
Joulukuun iso tapahtuma on perinteinen Joulutorimme IsoMyyn ykköskerroksessa. Tapahtuma on viikolla 50 keskiviikosta lauantaihin. Joulutorilla myymme Käsityökerho Käteväisissä valmistettuja tuotteita: Ribuja, neulakirjoja, HeVi-pusseja, Avaajan apuja, bambuisia kasvolappuja, neuleita, ym. ym)....
Krista Mikkonen juhlii 50-vuotissynttäreitä kaikille avoimen kulttuurikimaran merkeissä. Tarjolla on monipuolisesti pohjoiskarjalaisten kulttuurintekijöiden esityksiä. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Naisten Pankin vapaaehtoiset hoitavat vaatepalvelun ja ovat mukana myös väliaikatarjoilun järjestelyissä. Vaatepalvelun...
Myös tänä syksynä Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset paketoivat isänpäiväksi ostettuja lahjakirjoja Suomalaisen Kirjakaupan edessä. Paketoinnin yhteydessä myymme Naisten Pankin tuotteita, mm. kuvassa näkyviä, Hilkka Korhosen taiteilemia joulukortteja. Vuorot ovat 2-...
Tule kokeilemaan laadukkaita Mary Kay -ihonhoitotuotteita. Illan emäntä ja tuotteiden esittelijä on Suvi Asikainen. Parkkipaikkoja on Laulutalon pihalla. Suvi lahjoittaa illan tuotosta 10 % Naisten Pankille. Ilmoittaudu tapahtumaan osoitteessa joensuu@naistenpankki.fi....
Lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Maanantaipiiri Musiikkitalon kahviossa Tiistaipiiri verkossa osoitteessa meet.google.com/nqq-qnxf-wns. Luettava kuukauden kirja on molemmissa sama, joten voit oman aikataulusi mukaan osallistua sinulle...
Joensuun naistenpankkilaisilla on mahdollisuus katsastaa ja kokeilla tanskalaista naisten syysmuotia Friendtex-myymälässä. Sisäänkäynti on Pielisjoen puolella lähellä Ylisoutajan siltaa ja Hellan sydäntä. Illan myynnistä Annamaija Vienola-Kokkonen lahjoittaa 10 % Naisten Pankille....
Aloitamme lounaspalaverin klo 12 ja käsittelemme palaverin asioita lounaan aikana ja sen jälkeen. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä. Tervetuloa mukaan!
Lounaspalaveri oli suunniteltu pidettäväksi Ravintola Filipofissa alkaen klo 11. Palaamme nyt vanhaan paikkaan eli Teatteriravintolan Varpunen-kabinettiin aloittaen klo 12. Käymme läpi viime aikojen tapahtumat ja miten niissä onnistuimme, mitä opimme...
Käsityöpiiri Käteväisissä jatkamme edellisillä kerroilla aloitettuja käsitöitä ja ideoimme uusia. Tämän syksyn uutuustuotteemme on kuvan kesto-Ribu, joita ompelemme kierrätysmateriaalista. Ribu on karjalaa ja suomeksi riepu, rätti, liina, kangas. Se on...
Käsityöpiiri Käteväisissä jatkamme edellisillä kerroilla aloitettuja käsitöitä ja ideoimme uusia. Viimeistelemme mm. väli-Käteväisissä ommeltuja tuotteita (HeVi-pussit, tuoksupussit, kesto-Ribut). Kesto-Ribu on uutuustuotteemme; kierrätysmateriaalista valmistettu puhdistusliina. Se on kestävä ja pestävä vaihtoehto...
Aloitamme lounaspalaverin klo 11 ja käsittelemme palaverin asioita lounaaseen saakka. Filipofin lounas alkaa klo 12. Jatkamme asialistan käsittelyä lounaan aikana ja sen jälkeen. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä....
Lukupiiri Lukevat Leidit jatkaa pääkirjaston Opinpesä-ryhmähuoneessa kuukauden viimeisenä tiistaina klo 17.30-19. Marraskuun kirja on Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailma. Keskustelun pohjaksi muutama kysymys: Mikä tunne kirjasta jäi, kun olit lukenut...
Lukupiiri Lukevat Leidit kokoontuu pääkirjaston Opinpesä-ryhmähuoneessa kuukauden viimeisenä tiistaina klo 17.30-19. Lokakuun tapaamisessa keskustellaan Viola Walleniuksen kirjasta Koti Keniassa. Tässä muutama kysymys keskustelun pohjaksi: – Mitä ajatuksia kirja herätti? –...
Lukupiiri Lukevat Leidit jatkaa pääkirjaston Opinpesä-ryhmähuoneessa kuukauden viimeisenä tiistaina klo 17.30-19. Syyskuun kirja on Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies. Jos haluat lukupiirin postituslistalle, lähetä viesti seija.niiranen@pp1.inet.fi. Tervetuloa!
Kassu Halonen on musiikin monitaituri, joka on säveltänyt kuuluisia kappaleita useille taiteilijoille. Kassun parhaat -konsertissa Kassu itse kertoo konsertissa esitettävistä kappaleista. Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset hoitavat konsertin vaatepalvelun ja väliaikatarjoilun....
Kukkakuhhaus on kukkajuhla, jossa on maalaiselämään ja erityisesti kukkiin liittyvää, monipuolista ohjelmaa. Mukana on runsaasti lähinnä paikallisia tuotemyyjiä. Naisten Pankki esittelee omaa toimintaansa ja myy vapaaehtoisten valmistamia tuotteita. Tervetuloa nauttimaan...
Tule mukaan Rauman Päi avara mailma -lukupiirin elokuun tapaamiseen keskiviikkona 24.8.2022 klo 17.30 – 19 Rauman kirjastolla. Käsiteltävä kirjana on Marie Benedictin Lady Churchill (Sitruuna 2022). Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan...
Elokuun kirja on Tuulaliina Varis: Sattunut syntymään Kokoontumispaikka on Joensuun pääkirjasto ja siellä ryhmätyöhuone Opinpesä, jonne on käynti lukusalin kautta. Jos haluat mukaan lukupiirin postituslistalle, ilmoita siitä Niirasen Seijalle seija.niiranen@pp1.inet.fi...
Syksyn 2022 ensimmäinen käsityöpiiri on syyskuussa, maanantaina 12.9. Naisten Pankin missio on tukea kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Tätä kehitystä olemme tukemassa Käteväisissa tehtyjen käsitöiden avulla. Syksyn...
Syksyn lounastapaamiset ovat ravintola Filipofissa. Ilmoittaudu viimeistään ma 5.9. aamupäivällä Järventien Katille sähköpostilla (katriina.jarventie@telemail.fi) tai soittamalla (0405466900). Filipofin lounas alkaa klo 12. Aloitamme lounaspalaverin klo 11 ja käsittelemme palaverin asioita...
Tule mukaan Naisten Pankki Lahden ensimmäiseen lukupiiri-iltaan Kahvila Oskarin pikku kabinettiin. Olemme valinneet luettavaksi ja keskusteltavaksi kaksi kirjaa Eeva Kilpi: Elämää kaikki päivät tai Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus,...
Joensuun Naisten Pankki on mukana Herättäjäjuhlissa yhdessä KUA:n kanssa. Naistenpankkilaisen voi tavoittaa KUA:n teltalla seuraavasti: la 2.7. klo 11-13 Anna-Liisa Peuhkurinen la 2.7. klo 16-18 Liisa Kontturi (Anna-Liisa Peuhkurinen) su...
Lukupiirit kokoontuvat joka kuukauden toisena maanantaina ja tiistaina klo 17–19. Maanantaipiiri kokoontuu Musiikkitalon kahviossa ja tiistaipiiri verkossa. Luettava kuukauden kirja on molemmissa sama, joten voit oman aikataulusi mukaan osallistua sinulle...
Valtakunnallinen Kuurojen emäntien tieto- ja taitokilpailu pidetään toukokuussa Joensuussa. Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestävät tilaisuuteen kahvituksen ja leivonnaiset.
Paketoimme Suomalaisesta Kirjakaupasta äitienpäivälahjoiksi hankittuja kirjoja perjantaina 6.5. klo 10-19 ja lauantaina 7.5. klo 10-17. Paketoidut tuotteet viimeistelemme Naisten Pankin ruusukkeella. Palvelusta pyydämme lahjoituksen Naisten Pankille. Paketoinnin ohessa myymme Naisten...
Kirkkoraadissa keskustellaan mm. Ukrainasta, rauhasta ja syrjimättömuudestä. Keskustelijoina mm. Iiris Lehto, Janne ’Rysky’ Riiheläinen, Helena Hulmi, Larisa Leisiö ja Joensuun Naisten Pankin pyörittäjä Leila Kontkanen. Musiikkina kuullaan klassisia sävelmiä ja...
Uusia lukuelämyksiä ja keskustelua kirjoista mukavassa seurassa tarjoavat Naisten Pankki Helsingin lukupiiriit. Toukokuun kirja on Nura Farahin Aurinkotyttö. Maanantaipiiri pidetään 9.5. klo 17 musikkitalossa. Tiistain lukupiiri kokoontuu 10.5. klo 17...
Joensuun Naisten Pankin toukokuun lounastapaaminen on tuttuun tapaan Teatteriravintolan Varpunen-kabinetissa. Lounasvieraanamme on Liisa Kapanen pääkaupunkiseudulta. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä. Tervetuloa!
Käsityöpiiri Käteväisissä pesemme talkoilla Perheentalon ikkunoiden sisä- ja välipinnat. Perheentalolla on pesutarvikkeita. Jos mieluummin käytät omia tarvikkeita, voit ottaa ne mukaan ja käyttää niitä. Talkootarjoilua on luvassa. Jos et voi...
Käsityöpiiri Käteväisissä jatkamme edellisillä kerroilla aloitettuja käsitöitä ja ideoimme uusia. Kokoonnumme tutussa Perheentalossa, jonka koronaohjeistukseen voi tutustua täältä. Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua. Tilaisuuden aluksi on tarjoilua: kahvia, teetä ja tuoreita...
Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Fogga kokoontuu seuraavan kerran 25.4. klo 17 Musiikkitalon kahvilassa. Seuraavaksi kirjaksi on valittu jännitystä: John Le Carrén Vielä yksi tehtävä. Kirjaa on hyvin tarjolla Helmetissä.
Joensuun naistenpankkilaiset hoitavat Pohjois-Karjala-projektin 50-vuotisjuhlan vaatepalvelun. Vieraita odotetaan salin täydeltä; 260 henkeä. Vaatemaksua ei veloiteta yleisöltä. Juhlan järjestäjä maksaa palvelusta Naisten Pankille. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.
Joensuun Naisten Pankin huhtikuun lounastapaaminen on perjantaina 8.4. klo 12-14 Teatteriravintolan Varpunen-kabinetissa. Tilaisuus on kaikille avoin keskustelu- ja ideointitapaaminen. Lounaan jokainen maksaa itse. Lounaslistaan voit tutustua tässä. Tervetuloa!
Joensuun Naisten Pankin järjestämässä Duka-illan työpajoissa voit askarrella itsellesi, lahjaksi tai Duka-myyntiin pääsiäiskoristeita, virpomavitsoja, origamilintuja sekä koristella pääsiäismunia. Askartelussa meitä ohjaavat Liisa Kontturi, Kirsti Kariluoto ja Arja Korpelainen. Munien koristeluun...
Joensuun naistenpankkilaiset keräävät jälleen varoja Ukrainan hyväksi. Tällä kertaa paikka on Joensuun pääkirjaston Muikku-sali ja siellä Runon ystävien RunoApaja-ilta. Keräämme lahjoituksia lippaisiin ja myymme kynttilänjämistä valettuja uusiokynttilöitä. Erityisesti tähän tilaisuuteen...
Pop up -ravintolan borssikeiton suosio yllätti täysin Joensuun naistenpankkilaiset. Myytäväksi varattu 50 litraa loppui kesken ensimmäisen tunnin aikana. Tapahtuman uusinta järjestetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä lauantaina 19.3.2022 hieman eri...
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien maaliskuun kirja on Leila Shimanin Toisten maa. Kirjan herättämiä ajatuksia käydään läpi maaanantaina 14. ja tiistaina 15. maaliskuuta klo 17. Maanantain ryhmä kokoontuu Musiikkitalon...
Mätsärissä koirat saavat hyvää valmennusta kesän näyttelyihin. Luokat: Pennut alle 1 v Juniorit 1-2 v Aikuiset 2 v Lapsi ja koira (tämän luokan kaikki osallistujat palkitaan) Osallistumismaksu on 7 €....
Joensuun Naisten Pankin yhteistyö Friedtex-myymälän Annamaija Vienola-Kokkosen kanssa saa jatkoa. Seuraavaksi järjestämme Friendtexin tiloissa pop up -ravintolan, jossa tarjoamme itsetehtyä ukrainalaista borssikeittoa smetanan, kotipaistoisen leivän ja levitteen kera. Annoksen hinta...
Huhtikuun kirja on Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Lukupiirin keskustelun pohjaksi muutamia kysymyksiä: Mitä ajatuksia kirja herätti sinussa? Mikä oli päällimmäinen tunne kirjan lukemisen jälkeen? Kuka on sinulle kirjan lempihahmo? Jos...
Maaliskuun kirja on Nellie Bly: Maailman ympäri 72 päivässä. Kokoontumispaikka on Joensuun pääkirjasto ja siellä ryhmätyöhuone Opinpesä, jonne on käynti lukusalin kautta. Jos haluat mukaan lukupiirin postituslistalle, ilmoita siitä Niirasen...
Käsityöpiiri Käteväiset kokoontuu jälleen. Perheentalon koronaohjeistukseen voi tutustua täältä. Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua. Tilaisuuden aluksi on tarjoilua: kahvia, teetä ja tuoreita leivonnaisia, joista on vapaaehtoinen, 5 euron maksu. Jatkamme ja...
Pandemia hellittää vähitellen otettaan. Lounaan aikana ideoimme Naisten Pankin tapahtumia ja niiden toteutusta. Uusia juttuja ovat on mm. pop-up ravintola ja Koirien Match Show. Etukäteen ilmoittautumista ei lounaspalaveriin enää tarvita....
Uusia lukuelämyksiä ja keskustelua kirjoista mukavassa seurassa tarjoavat Naisten Pankki Helsingin lukupiiriit. Ne kokoontuvat kuukauden toisella viikolla maanantaina ja tiistaina kello 17 joko verkossa tai jossakin sopivassa paikassa. Olet tervetullut...
Lukupiiri NP-Foggan seuraava tapaaminen on 24.1.2022 klo 17 koronatilanteen salliessa Musiikkitalossa. Kirjana on John Irvingin Leski vuoden verran. Kirja valittiin tällä kertaa sen tähden, että se on helposti saatavissa.
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien joulukuun kirja on Marjaneh Bakhtiarin teos Mistään kotoisin. Kirja kertoo hauskasti Ruotsiin muuttaneen iranilaisperheen elämästä, halusta sopeutua ja länsimaan kaavoihin kangistuneesta suhtautumisesta muualta tulleita...
Joensuun yhteiskoulun lukion kehitysmaamaantieteen opiskelijoille järjestettiin Naisten Pankin toiminnan esittely ja työpaja. Mukana tapahtumassa oli 8 opiskelijaa ja opettaja Päivi Happonen. Naisten Pankista tapahtumassa olivat Ulla Siippainen, Merja Salomaa ja...
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien marraskuun kirja on Gaile Parkinin Kigalin kakkukauppa. Siinä tansanialainen Angel on muuttanut miehensä kanssa sodasta toipuvaan Ruandaan. Angel leipoo työkseen kakkuja ja ratkoo samalla...
Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Foggan seuraava tapaaminen on 25.10. Tapaaminen on Vlatavassa siinä tapauksessa, että Musiikkitalon kahvila sulkee klo 17. Kirjana on Seilin saaresta kertova Katja Kaukosen Saari, jonne linnut...
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien lokakuun kirja on Kim Thúyn Vi. Kirja on itsenäinen sisarteos Thúyn palkitulle esikoisteokselle Ru. Venepakolaisena Vietnamista Kanadaan tullut kirjailija kertoo omien sanojensa mukaan vain...
Naisten Pankki Helsingin lukupiiri Fogga keskustelee syyskuussa latvialaisen Mara Zaliten omaelämäkerrallisesta teoksesta Viisi sormea. Kirjan päähenkilö Laura on syntynyt Siperiassa ja palaa Latviaan vanhempiensa kanssa. Foggan elokuun tapaamiseen osallistui yhdeksän...
Syksy on hyvä aika aloittaa lukeminen. Naisten Pankki Helsingin kahteen lukupiiriin mahtuu mukaan. Piirit kokoontuvat kuukauden toisella viikolla maanantaina ja tiistaina klo 17 joko verkossa tai tilanteen salliessa jossakin sopivassa...
Pitkästä aikaa pääsemme keskustelemaan kasvotusten kuukauden kirjasta. Se on Selja Ahavan Nainen joka rakasti hyönteisiä. Romaani ”tutkii luonnon ja ihmisen välistä suhdetta ja kuvaa hyönteisten muuttumista Jumalan luomista olennoista osaksi...
Naisten Pankki Helsingin maanantai- ja tiistailukupiirien seuraava teos on Nadine Gordimerin Ei seuraa matkalleni. Maanantaipiiri kokoontuu 9. ja tiistaipiiri 10. elokuuta kello 17 – 19. Eteläafrikkalainen Nobel-kirjailija Nadine Gordimer kuvaa...
Maanantaipiiri kokoontuu 14. ja tiistaipiiri 15. kesäkuuta kello 17 – 19. Kesäkuun kirjamme, John Williamsin kiitetty romaani Augustus kertoo Rooman valtakunnan perustajasta ja ensimmäisestä keisarista. Kuvitteellisista kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä ja muistelmista...
Foggalaiset keskustelevat 17. toukokuuta Kristina Carlsonin romaanista Eunukki. Kesäkuun tapaaminen on 14. kesäkuuta ja kirjana Anni Kytömäen Margarita. Kesän lukemiseksi valittiin tavallista enemmän lukuaikaa vaativa Barack Obaman elämäkerta Luvattu maa....
Maanantaipiiri kokoontuu 10. toukokuuta ja tiistaipiiri 11. toukokuuta kello 17 – 19. Kadonneiden muistojen kartta on kiehtova seikkailuromaani, joka vie lukijansa 1920-luvun kolonialismin, kommunismin nousun, ikiaikaisten mysteerien ja taiteen keräilyn...
Foggalaiset kokoontuvat 17. toukokuuta keskustelemaan Kristina Carlsonin romaanista Eunukki. Kesäkuun tapaaminen on 14.6. ja kirjana Anni Kytömäen Margarita. Kesälukemiseksi valittiin Barack Obaman Luvattu maa. Lukuaikaa tarvitaankin, kun sivujen määrää on...
Maanantaipiiri kokoontuu 12. huhtikuuta ja tiistaipiiri 13. huhtikuuta kello 17 – 19. Huhtikuun kirja on Anna Ekbergin Kadotettu nainen. Ugandaan ja Tanskaan sijoittuva Kadotettu nainen on tunteisiin käyvä huikea trilleri....
Toinen uusista lukupiireistä kokoontuu maaantaina 22. ja toinen tiistaina 23. maaliskuuta kello 17 – 19. Lukupiiritoimintaan ilmoittautuneet voivat itse valita, liittyvätkö maanantai- vai tiistairyhmään. Maanantain ryhmän vetäjänä toimii Outi-Maria Liedes...
Maaliskuun lukupiirissä keskustellaan Joel Haahtelan pienoisromaanista Adélen kysymys. Helmikuussa luetusta Helena Ruuskan kirjoittamasta Eeva Joenpellon elämäkerrasta pidettiin niin kovasti, että huhtikuussa jatketaan Joenpellon romaaneilla. Kukin osallistuja voi valita haluamansa kirjan....
Lukupiiri käsittelee helmikuun tapaamisessa Helena Ruuskan kirjoittamaa Eeva Joenpellon elämäkertaa nimeltään Eeva Joenpelto Elämän kirjailija. Maaliskuussa on vuorossa Joel Haahtelan Adelen kysymys. Fogga-lukupiiri on täynnä eikä valitettavasti voi ottaa uusia...
Lukupiiri on kaikille avoin eikä tapaamisiin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tapaamisissa tuetaan Naisten Pankkia lukupiirimaksun (5-10e) muodossa, joka lahjoitetaan keräyslippaaseen. Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä (Kirjava maailma, Naisten Pankin lukupiiri), jossa...
Tervetuloa lukemaan kirjoja ja keskustelemaan niistä sekä antamaan muille hyviä vinkkejä, mitä kannattaa lukea. Tammikuussa luemme Elizabeth Stroutin kirjallisuutta: Pikkukaupungin tyttö, Nimeni on Lucy Barton, Kaikki on mahdollista, Olive Kitteridge....
Fogga lukupiirin vuosi aloitetaan 18.tammikuuta etelä-afrikkalaisen Andre Brinkin teoksella Hiljaisuuden tuolla puolen. 15.helmikuuta on vuorossa Helena Ruuskan Elämän kirjailija Eeva Joenpelto ja maaliskuussa Joel Haahtelan pienoisromaani Adelen kysymys. Fogga-lukupiiri on...
Seitsemäs Lue Naiselle Ammatti (LNA) -kampanja käynnistyy syksyllä 2024. Odotetun LNA-kiertueen kirjailijana on tänä vuonna Anna-Riikka Carlson teoksellaan, Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä (WSOY, 2024). Yhteistyökumppaninamme on Werner...
Joensuun Naisten Pankin lukupiiri aloitti toiminnan keväällä 2013. Tuosta keväästä alkaen olemme kokoontuneet jakamaan kokemuksia valitsemistamme kirjoista kerran kuukaudessa lukuun ottamatta kesäkuukausia. Olemme kokoontuneet peräti 71 kertaa. Luettuja kirjoja on...
Heidi Köngäs: Mirjami. Otava. 2019. Kansi: Anna Lehtonen. 348 sivua. Lainattu kirjastosta –Sisar luulee muuttavansa, mutta minä tiedän ettei Kurjesta pääse koskaan pois. Se on aina meissä niin kuin isä...
Kesän 2018 lopulla haaveeni oli toteutumassa. Olin saanut oman alani töitä Rovaniemeltä ja pääsisin muuttamaan takaisin pohjoiseen. Rovaniemellä minua odotti poikaystäväni ja opiskeluajoista tutut maisemat. Samalla tunsin haikeutta, sillä olin...
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Eli tarkka kolmiosainen selonteko tohtori David Livingstonen viimeisistä vuosista, maallisista päivistä ja viimeisestä matkasta sisämaasta Afrikan rannikolle hänen afrikkalaisten toveriensa kertomana. Tammen keltainen kirjasto. 2019....
Michelle Obama: Minun tarinani. Otava. 2018. Englanninkielinen alkuteos Becoming. Suomentanut Ilkka Rekiaro. Kannen suunnittelu: Christopher Brand. 510 sivua. Oma ostos Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui vuoden viimeiseen tapaamiseen. Anneli V:n vetovastuulla...
Johanna Venho: Ensimmäinen nainen. WSOY. 2019. Kannen suunnittelu: Satu Kontinen. Sisäkannessa Essi Renvallin piirros Sylvi Kekkosesta. 262 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin lukupiirimme kokoontui kymmenen naisen voimin lokakuun tapaamiseen...
–Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä! (Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972) Kokeilimme Naisten Pankin Lukevien Leidien lukupiirissämme jotakin uutta. Ja se uusi...
Soili Pohjalainen: Valuvika. 2019. Atena. Päällys: Jussi Karjalainen. 176 sivua. Arvostelukappale kustantajalta –Nappaan repun mukaani ja painan auton oven kiinni. Otan niin ripeitä askelia ovelle kuin tässä pimeässä on mahdollista....
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Otava. 2018. Kannen suunnittelu: Piia Aho. 440 s. –Päässäni on liikaa tavaraa. Öisin ajateltavia naisia on liikaa. s. 405 Meitä oli 13 naistenpankkilaista kevään...
Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton. 2018. Tammen keltainen kirjasto. Englanninkielinen alkuteos My name is Lucy Barton. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys Laura Lyytinen. 164 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin...
Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammen keltainen kirjasto. 2017. The Book of Memory. Suomentanut Tero Valkonen. 307 sivua. Lainattu kirjastosta. Kokoonnuimme yhdeksän naistenpankkilaisen lukijanaisen kanssa Lukevien Leidien vuoden ensimmäiseen lukupiiritapaamiseen. Vetovastuussa...
Svetlana Aleksijevits: Sodalla ei ole naisen kasvoja. Tammen keltainen kirjasto. Uusi, laajennettu suomenkielinen laitos 2017. Venäjänkielisestä alkuteoksesta U voiny – ne zenskoje litso suomentanut Pauli Tapio. 417 sivua. Lainattu kirjastosta....
Alice Munro: Kallis elämä. Tammen Keltainen Kirjasto. 2013. Dear Life. Suomentanut Kristiina Rikman. Päällys Marko Taina. 319 sivua. Lainattu kirjastosta. Naisten Pankin Lukevien Leidien lokakuun lukupiirikirjana oli Alice Munron Kallis...
Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois. 2018. Atena. Stay with me. Suomentanut Heli Naski. 300 s. Arvostelukappale kustantajalta. Joensuun Naisten Pankin Lukevien Leidien syyskuun lukupiirikirjana oli Adebayon Älä mene pois. Syyskuisena...
Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. 2009. Tammi. An Elegy for Easterly. Suomentanut Seppo Loponen. 206 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Naisten Pankin Lukevien Leidien helmikuun kirjana oli Petina Gappahin novellikokoelma...
Arundhati Roi: Äärimmäisen onnen ministeriö. Otava. 2017. The Ministry of Utmost Happiness. Suomentanut Hanna Tarkka. 477 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Elämä jatkui. Kuolema jatkui. Sota jatkui. (s. 355) Namaste! Royn Äärimmäisen...
Yaa Gyasi: Matkalla kotiin. 2016. Otava. Homegoing. Suomentanut Sari Karhulahti. 380 sivua. Arvostelukappale kustantajalta Joensuun Naisten Pankin Lukevien leidien marraskuun lukupiirin kirjana oli Yaa Gyasin Matkalla kotiin. Pyrimme valitsemaan luettavaksi kehitysmaiden kirjallisuutta,...
Kang Han: Vegetaristi. Gummerus. 2017. Alkuteos The Vegetarian. Suomennos: Sari Karhulahti. 215 sivua. Arvostelukappale Oliko Yeong-hye ihminen, eläin vai kasvi? (s. 107-108) Vegetaristin päähenkilö Yeong-Hye on varsin tavanomainen ja kuuliainen korealainen...
Lukupiirimme Lukevien leidien helmikuun tapaaminen oli jälleen kerran niin ilahduttava ja niin kirjallisuuden ystävän sydäntä lämmittävä että muistelen sitä vieläkin hymy huulilla. Meidän helmikuun kirjanamme oli vuonna 2016 ilmestynyt Aino...
Orjattaresi Margaret Atwood Suomentanut Matti Kannosto 396 s. 1986 Tammi Lainattu kirjastosta Orjattaresi oli minulle todella suuri lukuelämys viime vuoden (2016) lokakuussa. Kirjoitin siitä bloggauksessani näin: ”Orjattaresi on noussut klassikon asemaan,...
Kalamiehet Chigozie Obioma Suomentanut Heli Naski 336 s. 2016 Atena Arvostelukappale kustantajalta Käsittelemme Lukevissa leideissä useimmiten kirjoja joissa keskeisessä roolissa on nainen, mutta toisinaan luettaviin kirjoihin valikoituu myös kiinnostavia teoksia...
Luin NoViolet Bulawayon hienon romaanin Me tarvitaan uudet nimet jo heti kirjan ilmestymisen aikoihin ja bloggasinkin kirjasta. Nyt kirja kuitenkin ansaitsee uuden bloggauksen sillä Me tarvitaan uudet nimet oli lukupiirimme...
Takana on lukupiirimme Lukevien leidien syksyn ensimmäinen tapaaminen. Ja kertakaikkiaan, olipa ihana tavata leidejä pitkästä aikaa! Olemme lukeneet lukupiirin historian mittaan runsaasti kehitysmaihin ja muutenkin vieraisiin kulttuureihin sijoittuvia, yleensä naisista...
Kuulun lukupiiriin. Kuulun Joensuun Naisten Pankin osaston lukupiiriin nimeltä Lukevat leidit. Ihanien, älykkäiden naisten kanssa kokoonnumme kerran kuukaudessa keskustelemaan ennalta sovitusta kirjasta, ajatuksena se että kirjan keskiössä olisi naisteema. Luemme...
Taiye Selasin Ghana ikuisesti tuli minulle tutuksi jo kirjan ilmestyessä suomeksi. Rakastuin kirjaan, sen kieleen ja ennen kaikkea Marinna Kurton käännökseen, ja toki myös kirjan kiinnostavaan juoneen. Olikin ihana asia,...
Joensuussa Lukevat leidit kokoontuivat marraskuun lukupiiriin keskustelemaan Jennifer Clementin kirjasta Varastettujen rukousten vuori (2014, Like). Krista Airola pohti kirjan teemoja blogissaan: ”Meille lukupiiriläisille kirjassa suurimman vaikutuksen teki juuri tämä naiseuden kuvaus,...
Kirjapiirin perusti jyväskyläläinen kieltenopettaja ja kääntäjä Erja Mononen. Hän halusi yhdistää kaksi itselleen läheistä asiaa; kielten opettamisen ja muiden auttamisen. Mukana on vain naisia, sillä kokenut opettaja on huomannut, että...
Kaunis ja vaikuttava Muisto rakkaudesta tapahtuu Sierra Leonessa Aminatta Forna, Muisto rakkaudesta Suomentanut Mirja Hovila 511 s. Into-kustannus, 2013 Lukupiirimme Lukevien leidien helmikuun kirjana oli Aminatta Fornan Sierra Leonesta kertova teos...
-Tosiaktiiveja meillä on kolmisen kymmentä, ja postituslistalla vähän vajaa 400, kertoo Leila Kontkanen, joka oli perustamassa Joensuun ryhmää viitisen vuotta sitten. Leila itse innostui Naisten Pankista asuessaan Helsingissä ja kertoo...
Näen, muistan, hengitän Edwidge Danticat Breath, Eyes, Memory, suom. Leena Tamminen, Gummerus 1999, 229 s. Lukupiirimme palaa joulutauolta, ja oli aika ottaa lukuun tammikuun kirjamme. Päätimme, että luemme ainakin kevään...
Naisten Pankin koordinaattori pyysi juttua kirjakerho ’Pankkikirjasta’ (ehkä joku vielä muistaa pankkikirjat), joka toimii Porissa ja kerää rahaa Naisten Pankille. Olen siitä kertonut ennenkin, mutta kiinnostus vain näyttää jatkuvan. Kaikki...
Agua Subterránean on yksi Chisekin kunnan etäisimmistä yhteisöistä , ja siellä asuu yhteensä 90 perhettä. Naisten Pankin tuella yhteisössä järjestetään lukutaito-opetusta sekä naisten oikeuksiin ja toimeentuloon liittyvää koulutusta. Koulutuspäivä on...
Anna aikaasi arvokkaaseen vapaaehtoistyöhön Naisten Pankissa Joensuussa. Keräämme monin eri tavoin rahaa heikossa asemassa olevien naisten elämän parantamiseen eri kohdemaissa. Toimintamme koostuu erilaisten tapahtumien ja tempausten järjestämisestä Joensuussa, kerran kuukaudessa...