Handelsbanken

Handelsbanken Suomi ja Naisten Pankki ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka julkistettiin 14. helmikuuta 2018. Sopimus sisältää vuosittain tehtävän kertaluonteisen lahjoituksen. Tänä vuonna lahjoitus kohdistetaan Naisten Pankin tukemalle hankkeelle Ugandassa.

Handelsbanken on Ruotsissa vuonna 1871 perustettu pankki, joka nykyään toimii yli 20 maassa. Suomen sivukonttoritoiminta perustettiin vuonna 1990. Konttoriverkosto on kasvanut erityisesti 2000-luvulla, ja tällä hetkellä yrityksellä on Suomessa 45 konttoria ja runsaat 600 työntekijää.

Yrityksen lahjoitus kohdistuu Naisten Pankin työhän Ugandassa. Kummiryhmänä toimii Mat itam pit -naisten laina- ja säästöryhmä Aywerin kylässä Ugandassa. Ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä naista ja muutama mies.

Säästämillään rahoilla naiset ovat hankkineet itselleen koulutusta ja käynnistäneet omaa liiketoimintaa. Kylässä toimii myös esikouluryhmä, jonka opettajien palkan naiset maksavat säästöistään.

  • Olen oppinut säästämään ja lainaamaan rahaa. Olen oppinut myös naisten oikeuksista. Haluamme kehittää kouluamme, jatkaa opiskelua ja auttaa myös lähiseudun ihmisiä, kertoo säästöryhmän jäsen Lucy Aloyo.